Etusivu      Bändit      Media      Info      Viestit      Kohti rokkia      Linkit      Festarielämää                                In English


 

  Hynynen1

POIKA IKUISESTI

Hynynen elää vaikeita aikoja. Hän täyttää perjantaina 15.2.2002 kolmekymmentäkaksi vuotta.

Neuvolaikä on siis ohitettu.

Hynynen haluaisi olla mies. Oikea mies. Hän aloittaa päivänsä syömällä raakaa lihaa ja juomalla verta vihollisten pääkalloista. Ennen töihin lähtöä hän valelee kainalonsa dieselillä varmistaakseen miehisen vetovoimansa. Suihkussa hän ei käy. Eihän hän mikään tyttö ole vaan mies. Oikea mies. Rankan työpäivän jälkeen hän menee joko punttisalille tai lenkille. Mitään vitun verryttelyjä hän ei tietenkään tee vaan aloittaa heti täysillä. Ja lopettaa vasta sitten kun on pakko. Juuri ennen kuoleman saapumista.

Vältettyään kuoleman Hynynen nauttii kunnon aterian. Siihen ei kuulu mitään salaatteja tai muita epäilyttäviä, joidenkin mielestä muka terveellisiä, elementtejä.

Ruokaunilla Hynynen uneksii nopeista autoista ja kauniista naisista. Herättyään hän onkin halukas tutustumaan lemmen saloihin. Nainen saa kyytiä. Mitään naurettavia esileikkejä ei suoriteta vaan ohjelmassa on raakaa toimintaa. Toimintaa, joka kestää noin 7 sekunttia. Ja siinä ajassa on jo käyty suihkussa, poltettu sikari ja sytytetty takkaan tuli.

Illalla Hynynen nauttii konjakkia ja katsoo videonauhoilta vanhoja Remontti-Reiskoja ja Ostos-TV:n autovahamainoksia.

Ulkoiset puitteet miehuuteen ovat siis kunnossa.

Mutta muuten asiat ovatkin päin helvettiä. Äiti saattaa pirautella ja kysellä, että mitäs POJALLE kuuluu. Emäntä puolestaan kyselee, että mitäs kakkuja ja torttuja POJALLE tehdään syntymäpäiväksi. Saatana, eikö se ymmärrä, että ainut torttu, joka Hynystä kiinnostaa on karvainen? Eikä Hynynen edes halua pitää mitään syntymäpäiviä. Ne kuitenkin pidetään. Häneltä ei kysytä! Miehen mielipidettä ei arvosteta! Anoppi, appi ja vanhemmat on ruokittava! Nälkäiset vanhukset huutavat muuten kostoa ikuisesti.

Kaikki tämä on yhtä tuskaa. Mutta pahin on vasta tulossa: baariin menokin on Hynyselle nykyisin yhtä helvettiä. Niissä hän törmää aina väkisinkin vanhoihin Mustolan sataman työkavereihin (ovat vielä kovempia juoppoja kuin Hynynen). Hynynen tuhlasi pitkän ajan nuoruuttaan satamajätkänä ja saa kuulla siitä yhä: "Mitäs POJALLE kuuluu?" Tai vielä pahempaa: "POIKA! Siehän olet nykyisin niin rikas, että voit pistää meille tuopit. Kipi, kipi."

Ja poikahan kipittää.

Se syö miestä.

Palataan aiheeseen. Hynynen lähtee nyt paskalle.


Hynynen2

ROKKARIN ARKEA

Haluatteko, että kerron teille hieman rokkarin arjesta? Ai, ette? No, kerron silti. Ehkä tämän jälkeen ymmärrätte Hynystä hieman paremmin. Tai sitten entistä huonommin.

Kotiteollisuudesta tuli sitten listabändi. Kertaheitolla. Hynysen elämä muuttui täysin.

Postin setä, tuo yhteiskuntamme ehkä aliarvostetuimman ammatin harjoittaja, kantoi selkä vääränä nalle-karhuja Hynysen ovelle. Aluksi hän toi niitä kottikärryillä, sittemmin Hynysen kotitalon eteen ajoi joka aamu postin rekka. Parvekkeen lattia oli aamuisin niin täynnä yöllä ohikulkeneiden naisten pikkuhousuja, ettei syvästi kokeva artisti saanut heikoilla käsivarsillaan avattua ovea mennessään aamusikarille. Se alkoi ahdistaa. Hynysen täytyi muuttaa.

Hän osti itselleen keskiaikaisen linnan Englannin viheriäiltä niityiltä. Joltain vitun Jimmy Pagelta. Homma alkoi toimia. Herkkä taiteilija sai haluamansa rauhan. Voi, sitä sulkakynän viuhketta ja lyyran helinää kun taiteilija pääsi osaamansa työn ääreen. Tekemään maailman tärkeimmäksi kokemaansa asiaa: Hynysen säveltaidetta.

Nyt päivät kuluvat rattoisasti. Aamu alkaa venyttelyllä makuuhuoneen parvekkeella. Hovimestari tuo tarjottimella kupin kahvia, lasin brandya ja samettisen tyynyn päältä hän tarjoaa taiteilijalle sikarin, johon tuli saadaan norsunluisesta sytyttimestä. Siinä aamupalaa nauttiessa on hyvä tähyillä linnan tiluksille ja pelloille, joilla ahkerat ja ehkä hieman nälkiintyneet työläiset raatavat. Voi, noita ihmishylkiöitä! Mitä he voisivatkaan tietää taiteilijan tuskasta tai elämän ankeudesta? Eivät tietenkään mitään, sillä he ovat liian keskittyneitä työhönsä. Loppujen lopuksi he ovatkin helvetin onnellisia. Heillä ei ole aavistustakaan paineista, joita rokkarille asetetaan. Tee levy noin kerran kahdessa vuodessa, valitse sille vähintään kymmenen biisiä, tee niihin sanat (mieluummin sellaiset, joista kukaan ei ymmärrä vittuakaan) ja laita nämä taidespektaakkelit vielä oikeaan järjestykseen levylle. Se on tuskaa, ihmiset! Todellista tuskaa!

Hynynen menee lakanoiden väliin vielä hetkeksi jatkamaan kesken jääneitä uniaan. Iltapäivällä hän avaa hetkeksi silmänsä, jotta hänelle saadaan levitettyä kasvonaamio. Tämän jälkeen onkin otettava kauneusunet.

Illansuussa taiteilija havahtuu punaviinin ja paistetun lihan tuoksuun. On illallisen aika. Tällä kertaa tarjolla on pandakarhun poikasen sisäfilettä ja merikotkan munia. Nam, sanoo Hynynen ja pyyhkii ihraa suupielistään.

Sen jälkeen artisti poistuu kirjastoonsa nauttimaan brandya, polttelemaan sikaria ja mietiskelemään biisiaihioita. Hynynen istuu pyjama päällään ja aamureiskat jaloissaan hienossa antiikkituolissaan, selailee nuottivihkoaan monokkeli silmällään ja myhäilee tyytyväisenä. Hiukset ovat siististi jakauksella. Taustalla soi hiljaisella saksalainen marssimusiikki. Lisätäkseen miehistä voimantunnettaan Hynynen ampuu muutaman laukauksen Lugerilla kattoon. Brandya läikähtää hieman pyjamalle, mutta taiteilija ei anna sen häiritä. Hynynen tyhjentää loput brandyt nieluunsa. Ihanan täyteläinen, samettinen maku täyttää suun. Hän imaisee paksua kuubalaistaan ja maku vain täydentyy.

Köyhät, se on ihana maku se!

Illan hämärtyessä, kellon lähestyessä puoltayötä, Hynynen nousee tuolistaan, tuosta valtavan inspiraation kehdosta, ja alkaa vaivalloisen vaelluksensa linnan pyhimpään: musiikkihuoneeseen. Se sijaitsee linnan korkeimman tornin ylimmässä huoneessa. Siellä Hynynen pukee valtavilla kirkkouruillaan säveliksi kaiken sen mikä päivän aikana hänen nerokkaassa päässään on muhinut.

Taivaalla mollottaa täysikuu. Hynynen istahtaa urkujen ääreen ja soittaa. Hän soittaa koko sydämensä kyllyydestä. Hän soittaa itselleen ja samalla koko maailmalle. Hän luo. Hän on taiteilija. Nyt päivä saa täyttymyksensä! Pian koko maailma saa nauttia ihanasta säveltaiteesta!

Yksinäinen korppi lentää tornin katolle ja istahtaa katolla olevan Karjala-viirin tangolle. Se kuuntelee soittoa hetken. Hynysen sairas nauru raikuu maisemassa korpin jatkaessa yksinäistä lentoaan. Minne? Sitä ei voi tietää...

Palataan aiheeseen. Hynynen lähtee nyt paskalle.


Hynynen3

Äänitteet helvetistä

Musiikki herättää muistoja. Monesti noloja sellaisia. Niitä Hynynen vihaa. Mitä te teitte silloin kuin Dire Straits ja Bruce Springsteen olivat suosionsa huipulla joskus 80-luvun puolivälissä? Se oli sitä aikaa kun Hynynen ramppasi bondagehousuineen, Nike-lenkkareineen, Mötley Crüe -paitoineen ja niittinahkatakkeineen kotibileissä. Sadoissa sellaisissa. Hienoa asustekokonaisuutta kruunasivat hiukset, jotka olivat sivuilta kaljut, päältä pystyt ja takatukkahan oli tietenkin valtaisa. Hurja ilmestys. Alkuillasta soi aina Bruce Sprinsteenin Born in the USA. "Jenkkijätkät", joiden kanssa Hynynen jostain syystä joutui kaveeraamaan, saivat sen avulla aikaan mahtavan meiningin. Juotiin kaljaa, painittiin ja saunottiin. Puhuttiin mopoista ja autoista. Heikkokuntoisimmat sammuivat jo tässä vaiheessa. Kovakuntoisimmatkin joutuivat rauhoittamaan tahtia, koska tytöt alkoivat sitä niin kovaan ääneen vaatia. Yleensä vaatimuksia säesti kovaääninen itku ja nuo jo lähes legendaariset kysymykset: "Mikset sie enää välitä miusta? Et sie rakastakaan miuta?" Sitä oli järkyttävää kuunnella. Tässä vaiheessa levysoitin alkoi maagisesti kuiskia Dire Straitsin Brothers in Arms -levyä.

Vittu, että Hynystä vitutti se Dire Straits! Hirveetä lässytystä ja slovarisontaa, jonka tahdissa juuri kaksi päivää sitten toisiinsa ihastuneet tanssivat keskellä olohuoneen lattiaa vieden kaiken sen tilan, jota olisi voinut käyttää röpöttely- ja pumppaushommiin. Ja sitten oltiin niin rakastuneita, niin rakastuneita. Kahden viikon kuluttua homma oli ohi ja pariskunnan kumpikin osapuoli seurusteli jo entisen heilansa kaverin kanssa. Ja sitten ollaan taas kotibileissä ja ryypätään ja itketään ja "keskustellaan". Setvitään parisuhdehelvettejä. Ja taustalla soi Dire Straits.

Nyt esim. Radio Novan toimittajat soittavat kilpaa juuri näitä levyjä, koska "niistä tulee mieleen niin hyviä muistoja". Ei nimittäin tule, väittää Hynynen. Pahimmat muistot tulevat Hynysen mieleen kuitenkin WHAMista, lähinnä siitä pitkäsoitosta, jolla oli Wake me up before you go-go ja se yksi slovari, jonka nimen Hynynen on deletoinut mielestään (se taisi olla Careless whispers, tai joku vastaava). Sen levyn aikana Hynysen kädet saivat ensimmäistä kertaa vaeltaa ns. "lemmen kukkuloilla". Sitä on vaikea unohtaa. Siihenkin liittyy nimittäin hirveitä muistoja. Tarina menee näin: Hynynen käveli reippain mielin erään tytön syntymäpäiville. Hän oli käsittänyt, ettei sinne tule ketään muita. Ei edes tytön vanhempien pitänyt olla paikalla. Hynystä huijattiin rankasti ja armotta. Tytön äiti oli käsi ojossa odottamassa heti ulko-oven takana. Isoveli hirnahteli kaikkine finneineen huoneensa ovensuussa. Kun muodollisuuksista oli viimein selvitty Hynynen käveli posket punottaen tytön huoneeseen. Se oli täynnä tytön luokkatovereita, tyttöjä tietysti. Hynynen ymmärsi olevansa kusessa. Jossain vaiheessa siinä kakkua syödessä ja tyttöjen uteluihin vastaamisen lomassa myös tytön isä astui tontille. Valtava mies, jonka musta varjo pimensi koko huoneen. Hynynen oli tukehtua kakkupalaansa. Hiki helmeili hänen otsallaan. Syksyinen sade piiskasi ikkunaa, ukkosen ääni repi rappauksia seinästä ja salama iski voimalla hentoon pihakoivuun. Koivun roihutessa pihalla ja sen luomien valojen ja varjojen leikkiessä ja karkeloidessa maiseman kanssa Hynynen joutui kättelemään tuota pelon ilmentymää. Kädet tärisivät ja niitä peitti kylmä ja nihkeä hiki. Äänenmurroksen ja paniikin yhteisvaikutus loi ilmaan koomista tunnelmaa. Isän sairas, kovaääninen nauru kaikui huoneistossa. Viimein mies sai hillittyä itseään sen verran, että hän sai ojennettua tyttärelleen kasetin onnittelujen kera. Se oli juuri SE äänite. Äänite, joka tulisi syöpymään Hynysen aivojen sopukoihin ikuisiksi ajoiksi. WHAMin äänite. Tuo äänite helvetistä! Tytön isä poistui köyryselkä naurusta hytkyen, toista jalkaansa perässään laahaten olohuoneeseen jättäen lattialle häntä seuraavan vihertävän kuolavanan. Ehkä hän meni ja hirttäytyi, Hynynen ei tiedä. Tuttavuus ei nimittäin tästä kokemuksesta enää syventynyt. Nyt tyttö heitti ilmaan lauseen, jonka kaikuun Hynynen herää öisin ikuisesti: "Hei, kuunnellaan tää kasetti silleen, että sammutetaan valot ja maataan lattialla. Tai sie, Jouni, voisit tulla tänne sängylle miun viereen." Loistava pelinavaus! Eihän Hynynen voinut olla menemättä kun synttärisankari käskee. Huh, huh. Hynynen luuli jo voivansa käydä tämän kokemuksen läpi kokonaisuudessaan. Onhan aikaa kulunut lähes kaksikymmentä vuotta. Hän ei kuitenkaan voi. Täytyy lopettaa tähän. Palataan asiaan. Hynynen lähtee nyt paskalle nyyhkyttämään...


Hynynen4

MUUMI HAISTAA PELON

Kevät on tullut.

On siis aika puhua spurguista eli densoista, puliukoista, rantojen miehistä, muumeista, viinatontuista ja mitä näitä nimiä nyt onkaan. Noista hilpeistä otuksista vartalonmyötäisissä ihoissaan. Alkuasukkaista, jotka pukeutuvat aina ja kaikkialla heimonsa ikivanhoihin asusteisiin.

Tämä ihmislajike on keväisin kaikkein aktiivisimmillaan. Lämpimien kelien myötä he ryömivät luolistaan ihmisten ilmoille. Epävarmoin askelin mutta silti määrätietoisesti he saapuvat. He kulkevat muutaman yksilön laumoissa kokoontuen aamuvarhaisella paikallisen alkoholiliikkeen edustalle. Liikkeen edessä käy iloinen hyörinä. Lauma odottaa malttamattomana kaupan avautumista. Innokkaimmat huutavat kiimaisia ulvahduksia ympäristöön kutsuen muitakin lajitovereitaan paikalle. Kun ovet viimein aukeavat, käy sillä hetkellä varakkain lauman yksilö metsästämässä lajitovereilleen aamiaista. Hyväksyvä murahtelu saattelee hakijaa tämän saapuessa liikkeestä saalis mukanaan. Kaikki ovat tyytyväisiä, ystävyys ja toveruus ovat ylimmillään.

-Reiska, sie oot vitun hyvä jätkä, ystävä! saattaa joku jopa tunnustaa.

Muutamien sekunttien kuluttua aamiainen on jo kiertänyt jokaisen huulilla ja yhteinen iloittelu on valmis alkamaan. Alkoholi kutsuu seikkailuun.

Lauma etsii istumapaikan, yleensä mahdollisimman näkyvän (ainakin lappeenrantalaisheimot tekevät näin, muualla saattaa olla sivistyneempää). Pullo kiertää ja laulu raikaa. Laulutaitoisimmat lauman jäsenet osaavatkin homman todella hyvin. Kova, vahva ja elämää kokenut lauluääni kaikuu betoniseinistä. Sanatkin osataan, onhan kyseessä yleensä jokin ikivihreä, jo äidinmaidon mukana suomalaisen elimistöön pesiytynyt tango, valssi tai iskelmä (ainakin Kultainen nuoruus on top 10:ssä). Muut lauman jäsenet kuuntelevat kiinnostuneina ja kertosäkeisiin osallistuen. Naaraspuoleiset katsovat laulavaa urosta ihaillen kutsuen hampaattomilla ikenillään miestä seikkailuun. Seikkailuun, jossa vain kaiken kokenut nainen voi toimia kyllin pätevänä oppaana. Seikkailuun, jossa mies saa tilaisuuden oppia lemmen salat.

Pian porukka alkaa hiljentyä ja osa väsähtää joko ruohikolle tai penkeille. Tässä vaiheessa on tapana suorittaa ns. elimistön tyhjentäminen. Se tapahtuu housuun tai rinnuksille, monesti molemmille. Hereillä olevat lauman vahvimmat yksilöt lähtevät hortoilemaan eri suuntiin. Tarkoituksena on etsiä muiden laumojen edustajia ja tehdä heidän kanssaan tuttavuutta. Pienessä kaupungissa (lue: Lappeenrannassa) tämä ei ole mikään ongelma. Lajitoverit tuntevat toisensa ja mitään esittelyjä ei kaivata. Voidaankin siirtyä suoraan viinan pummaamiseen tai vaihtoehtoisesti tappeluun tai ainakin rähinöintiin.

Tämä ns. hortoiluvaihe on meille sivistyneille ja kunniallisille kansalaisille se kaikkein vaarallisin. Yksin liikkuessaan tohtori sykerö, tenari, pulitappi, rölli ja mitä näitä nimiä taas olikaan, ottaa mieluusti kontaktia kaikkiin vastaantuleviin. Tavallisimpia repliikkejä ovat:

- Onks siulla heittää yhtä röökii?

- Hei, poju! Onks siulla heittää huikkaa?

- Hei, jätkä! Heitä pari euroo ni mie pääsen linja-autolla käymään miun äidin luona, joka ei ole nähnyt miuta vuoteen.

- Hei, tyttö! Tuu tänne sedän viereen istumaan! Ai, et tuu? Vitun huora, saatana!

Hynynen onkin pohtinut erilaisia keinoja, joilla voisi välttää nämä kieltämättä aivan mielenkiintoiset, mutta ehkä kuitenkin pitemmän päälle hieman epämiellyttävät tuttavuudet.

1.Älä koskaan katso vastaantulevaa denaria silmiin! On tieteellisesti todistettu fakta, että se antaa spurgulle luvan aloittaa kontaktin luominen.

2.Älä näytä epävarmuuttasi/pelkoasi. MUUMI HAISTAA PELON ja luo takuulla pummauskontaktin.

3.Jos vain ajatteletkin, että kohta tuo lähestyvä spurgu tulee minua häiritsemään, niin se tulee. Denso aistii aivovärähtelysi, se tuntee ajatuksesi magneetin tavoin luokseen vetävänä voimana.

4.Kävele itsevarmana, jonnekin kaukaisuuteen katsoen röllin ohi teidän sattuessanne vastakkain. Spuge ymmärtää, ettet halua olla kontaktissa hänen kanssaan, mutta luultavasti hän kuitenkin huutaa jotain perääsi. Ainakin hän murahtelee jotain omalla, vain harvojen tuntemalla kielellään.

5.Tärkein sääntö on kuitenkin tämä: SINULLA EI OLE OIKEASTI MITÄÄN KEINOJA VÄLTTÄÄ KONTAKTIA SPURGUN KANSSA! Sinulla ei ole mitään toivoa nauttia kahviasi rauhassa. Tämä on tosiasia, joka on syytä hyväksyä lähtiessäsi viettämään kaunista kevät- tai kesäpäivää kaupungille.

Hyväksy tämä, asennoidu siihen ja elämäsi helpottuu huomattavasti.

Palataan taas asiaan. Hynynen lähtee nyt paskalle.


Hynynen5

TAMPONEJA LAINAAMASSA

- Tuotko sitten huomenna tamponeja kaupasta?

Se on hirveä pyyntö. Komento, joka aiheuttaa lähes armeija-aikaan verrattavia takaumia Hynysen mielen pimeimmissä sopukoissa.

- Normaalikokoisia ja merkkiä O.b. Semmoinen paketti, jossa on kaksi soman sinistä rasiaa. Ei pitäisi tuottaa ongelmia edes sinun kaltaisellesi aivotieteen kalifille.

Tässä vaiheessa on syytä mainita, ettei emäntä normaalisti juoksuta suurta taiteilijaa kaupassa. Nyt on käytännön syistä päädytty tällaiseen ratkaisuun. Emäntä ei työvuorojensa takia kerkeä itse tamponejaan hakea.

Hynynen kävelee siis epävarmoin askelin kohti Ass- markettia.

Mitä lähemmäksi kauppaa hän saapuu sitä tuskallisemmaksi olo muuttuu. Entäpä jos joku näkee, että Hynynen ostaa kaupasta tamponeja? Mies on tekemässä jotain akkojen hommia. Sama kuin leikkisi nukkekodilla tai barbeilla, saatana! Tai vielä pahempaa: jos joku vaikka jostain kumman syystä sattuisi tunnistamaan Hynysen ja näkisi hänen ostoksensa. Hyi helvetti! Kotiteollisuuden laulaja tamponiostoksilla! Hynynen näkee jo 7-päivää lehden traagiset otsikot. Olihan siellä kerran maininta siitäkin, että Paleface oli nähty huoltamolla ostamassa sukkia. Tämä olisi sentään paljon pahempi juttu.

Kylmä hiki alkaa helmeillä Hynysen otsalla. Kusessa ollaan, ei voi muuta todeta.

Hynynen astelee kauppaan.

Ostoksia kertyy koriin toivottoman vähän. Tamponihylly lähestyy. Tuo kirottu hylly! Hynynen astelee vaippojen, tuoksujen, shamppoiden ja kaikenlaisten ihmevoiteiden maailmaan. Maailmaan, joka on yleensä vain työkaluosastolla viihtyvälle, paskanhajuiselle lippismiehelle täysin tuntematon.

- Ei, saatana, ajattelee Hynynen, kääntyy kannoillaan ja käy vielä hakemassa omenamehua koriinsa. Sitä on kyllä ennestäänkin kotona jo monta purkkia, mutta silti.

Kaupassa tuntuu olevan satoja ihmisiä. Kaikki tuntuvat katsovan juuri Hynystä. Mitä ihmettä se tuolla oikein häärää? Mitä hippi etsii?

Hynynen pyyhkii hikeä otsaltaan. Pakkohan tämä homma on hoitaa. Emäntä tulee illalla töistä verta roiskuen, ja jos kotona ei ole tamponit odottamassa niin saattaa tulla karatea. Naisen mielialat ovat muutenkin tietyistä syistä vaihdelleet koko viikon ajan. Hynynen on kantanut kukkia kotiin lähes päivittäin naistaan piristääkseen. Pesi ikkunatkin, saatana. Ja kasasi pihalle maailmanpyörän. Iltaisin on juotu lämmintä kaakaota ja muisteltu seurustelun alkuaikoja suurella kaiholla. On kuunneltu Hearthillin ja Barefoot Brothersin levyjä. Levyjä, jotka ovat silloin aikoinaan olleet niitä "meidän yhteisiä levyjämme".

Silti "se aika kuusta", tai pikemminkin sitä edeltävä viikko, on iskenyt kuin miljoona volttia. Hynynen ei kestäisi enää yhtäkään iskua navan alle, ei yhtäkään pahaa sanaa. Nyt on hoidettava homma kotiin.

NYT ON OLTAVA MIES JA OSTETTAVA TAMPONEJA!

Hynynen kävelee hyllylle, löytää nopeasti etsimänsä ja laittaa sen nopeasti koriin muiden vähäisten ostosten lomaan.

- Vielä kun haen tuohon päälle pussillisen omenoita, niin homma on hallussa, ajattelee Hynynen ja kävelee hedelmäosastolle.

Nyt alkaa viimeinen ponnistus. Hynysen täytyy lymyillä hyllyjen lomassa ja kuikuilla, että milloin kassoilla on sopivan vähän porukkaa. Täytyy etsiä sellainen kassa, jossa on joku vanhempi myyjä. Nuoren pimun hämmästynyttä katsetta Hynynen ei ehkä kestäisi.

Viimein tilaisuus koittaa. Hynynen menee kassalle, asettelee tuotteet hihnalle ja jää odottelemaan myyjän reaktioita.

Mitä vittua? Reaktioita ei tule. Ilmekään ei värähdä. Kukaan asiakkaistakaan ei näytä huomaavan sitä helvetin näkyvää sinistä pakettia, joka tuskastuttavan hitaasti valuu pitkin liukuhihnaa.

Hynynen maksaa ja änkyttää jotain kiitokseksi, mättää tavarat nopeasti muovipussiin ja poistuu ulos.

Kokemusta rikkaampana, täytyy sanoa.


Hynynen6

MÖKKIRAUHA, MITÄ SE ON?

Hynynen ajatteli rentoutua kunnolla viettämällä rauhaisan mökkiviikon. Mikäpä voisi olla mukavampaa rankan kevään jälkeen kuin rauhallinen viikko mökillä? Lintujen laulua, laineiden liplatusta rantakiviin, kesäsateen ropinaa mökin kattoon, rauhaisaa soutelua järvellä, grillailua, saunomista aamuin illoin ja takkatulen loimeessa tapahtuvaa rajua rakastelua. Jos ei kenenkään muun niin itsensä kanssa.

Vitut se mikään rauhaisa viikko ollut. Helvetti se oli.

Järven toiselle puolelle rantautui luksusmökkiinsä nimittäin sellainen perhe, ettei sellaista usein näe eikä kuule. Se oli perhe helvetistä. Jopa Osbournet jäävät kakkoseksi tälle pimeyden perheelle. Perheelle, jolle kaikenlaiset kirjoittamattomat mökkisäännöt ovat täysin tuntemattomia.

Perheen äiti on varmasti sukua Saatanalle. Tai sitten hän on suoraan pahuuden kalifin haaremista. Haaremista, joka ei ole ollut käytössä vuosiin. Vittu, mikä harppu! Se nainen osasi huutaa. Aamusta iltaan. Milloin perheen koiralle (josta tuli muuten mieleen Baskervillen koira ja jonka haukahdukset kuulostivat aivan ukkosen jyrähdyksiltä), milloin taas lapsilleen, joita oli tietenkin tuhat. Ja jokainen heistä osasi huutamisen jalon taidon. Isä pakeni tilanteita ajamalla tuntikausia nurmikkoa erittäin kovaäänisellä päältäajettavalla ruohonleikkurilla.

Sillä naisella on varmasti vaikea elämä. Hän asuu jossain lähiössä kaupungin laitamilla (Lappeenrannan Skinnarilassa luultavasti), käy töissä paikallisen kaupan kassalla tai siivoamassa. Tai sitten hän on koulun keittäjä. Kyttää työkseen, että kuinkahan monta lihapullaa ja pehmeää leipäpalaa se seitsemännen luokan Urpo-Kyllikki oikein meinaa ottaa. Mies on kalja-auton kuljettaja (vaikka on aina halunnut ajaa rekkaa), tai sitten hän on ollut koko ikänsä raksalla lautapoikana. Luultavasti hän on kuitenkin juopottelun takia joutunut eroon työelämästä jo viisitoista vuotta sitten. Nyttemmin hän on raitistunut, koittaa skarppailla epätoivoisesti, mutta on jo liian vanha saadakseen vakinaista työtä. Viina olisi maitilla, mutta kun ei perkele voi ottaa. Muuten tulisi juotua koko talo.

Romantiikasta ei ole ollut tietoakaan vuosiin. Rouvan ainut lohtu on Hertta-sarjan pokkarit nukkumaan käydessä ja se, kun isäntä innostuu parin saunakaljan jälkeen (sen ehkä juuri ja juuri uskaltaa juoda) ronkkimaan vaimonsa jo kieltämättä aika laardikasta ahteria, joka nihkeänä hikoilee teltan kokoisen Mikki Hiiri- yö-paidan alla.

Kerran vuodessa tämä perhe saa miehen veljeltä "armopalan". Hän on valtavan hyvin menestyvän firman pomona rakennuttanut itselleen loistohuvilan seudun näyttävimmälle tontille ja luvannut veljen perheelle yhden kesälomaviikon mökillään. Sillä ehdolla tietenkin, että veli lupaa ajella nurmikot ja laittaa muutenkin mökin kesäkuntoon kunnes herra Isoveli suvaitsee saapua itse paikalle. Mittailemaan tiluksia ja vittuilemaan köyhille naapureilleen.

Saatana, kun rupes korpeemaan. Pakko lähteä paskalle. 


takaisin