Etusivu    Bändit    Media    Info    Viestit    Kohti rokkia    Linkit    Festarielämää                              In English


 

 

Markku Rok
Näkökulmia Rokkiin 2004 II

Tervetuloa Rokkiin!

Joensuun Laulurinne täyttyy jälleen musiikin ystävistä heinäkuun toisen kokonaisen viikon viikonloppuna. Kaupungin kaduilla vaeltaa kirjaimellisesti kirjavaa väkeä, ja kaupunkikeskustassa soi katutähtien laulu ja soitto. Ilosaarirock levittäytyy ympäri kaupunkia hyvin monissa muodoissa, ja niin sen pitääkin.

Joensuun Popmuusikot ry:n hallituksen, Ilosaarirockin vastaavien ja talkoolaisten työstä syntyvät ne järjestelyt ja palvelut, joista Ilosaarirock tunnetaan niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Yli 30 vuoden ikäinen perinne on kasvanut luonnollista tahtiaan ja saanut kehittyä nykyiseen kukoistukseensa ja menestykseensä. Joensuun Popmuusikot ry:n tavoitteena on jatkuvasti kehittää festivaalia paremmaksi, toimivammaksi ja turvallisemmaksi. Tämänkin Rokin valmistelut aloitettiinkin heti edellisen festivaalin päätyttyä. Viime syksynä paneuduttiin huolella kaikkeen toteutuneeseen ja mietittiin, miten asioita voisi tehdä vielä paremmin. Onnistumiset luovat kuitenkin myös omanlaistaan painetta, jossa epäonnistumista ei enää suvaita millään tasolla. Ilosaarirockilta odotetaan niin paljon, että kaiken on oltava vähintään täydellistä. Jalat maassa, pää kylmänä ja hieman pilkettä silmäkulmassa tarttuvat Ilosaarirockin vastaavat ja talkoolaiset tähän haasteeseen tänäkin kesänä.

Rokin uudet tuulahdukset

Tänä kesänä Ilosaarirockin ohjelmisto kehittyy jälleen edellisistä festivaaleista. Linnunlahden uimarannalle sijoitettu uusi Rentolava sekä laadukas klubitarjonta kasvattavat Ilosaarirockissa esiintyvien artistien määrän ennätykselliseksi. Ilosaarirockissa esiintyy toistakymmentä ulkomaista artistia, reilu kattaus paikallisia musisoijia ja kaiken kaikkiaan yli 60 yhtyettä. Myös Ilosaarirockin oheistarjonta laajentuu viime vuodesta.

Metelli –klubi vieraili Pietarissa maaliskuussa ja esitteli paikallisille suomalaista raskautta Kotiteollisuuden, Viikatteen, Mokoman ja tietenkin Ilosaarirockin voimalla. Ennakkoklubi oli varmaan ensimmäinen suomalaisen rockfestivaalin ennakkoklubi ulkomailla ikinä. Uutta ja hienosti toimivaa oli myös vaihtoehtoisen ja indie-musiikin Töminä –klubin vierailu Jyväskylän Lutakossa.

Joensuun laulurinne festivaalipaikkana on ihanteellinen. Joensuun kaupungin avustuksella laulurinnettä on myös kehitetty festivaaleille yhä paremmin soveltuvaksi. Uudet tekniset järjestelyt Laulurinteellä parantavat tapahtuman toimintaedellytyksiä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Joensuun Laulurinteen kehittämistä tulee kuitenkin jatkaa edelleen, jotta Ilosaarirockin tulevaisuuden suunnitelmat sekä kehittyminen turvataan. Joensuun Vapaa-aikatalo eli kaarihalli hyvästellään tulevana kesänä. Haasteena Popmuusikoilla onkin löytää tila, jossa tulevaisuudessa voidaan järjestää Ilosaarirockin klubitoimintaa.

Vuosittain Ilosaarirockissa vierailee muutama venäläinen artisti ja kourallinen Venäjän musiikkimedioitten edustajia. Naapurimaamme rockmusiikki on nykyisin osa Ilosaarirockia ja Venäjän popkulttuurikentän kehittyminen voi avata Ilosaarirockille uusia ovia tulevaisuudessa. Tänä vuonna Spitfire ja Marscheider Kunst viihdyttävät rokkikansaa iloisilla tanhuillaan. Nyky-Venäjän rockscenellä ja Ilosaarirockilla on jotakin kovin yhteistä. Molemmissa vallitsee ennakkoluuloton asenne ja vilpittömyys rockmusiikkia kohtaan.

Joensuu, Joensuu, Joensuu

Järjestävä organisaatio, Joensuun Popmuusikot ry ja etenkin sen hallitus, toimivat ympärivuotisesti, mutta valtaosan työstä tekevät viikonlopun aikana talkoolaiset. Suurin osa tästä noin 1000 pään ahkerasta porukasta on joensuulaisia ja pohjoiskarjalaisia. Välillisesti festivaali työllistää useita satoja talkootyöntekijöitä eri urheiluseurojen, yhdistysten ja muiden tahojen kautta. Yhdistysten saamat tulot ovat usein hyvin tärkeitä niiden toiminnan kannalta. Koska Ilosaarirock on Joensuun ja Pohjois-Karjalan ehkä merkittävin vuotuinen kulttuuritapahtuma, ovat paikalliset yritykset myös havainneet festivaalin hyödylliseksi ja hyväksi yhteistyökumppaniksi. Tulevana kesänä Ilosaarirockissa paikallisina yhteistyökumppaneina toimivat Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu, Joensuun Yliopisto, Pohjois-Karjalan liitto, Sanomalehti Karjalainen, Mainostoimisto Grafex, Dolly ja Kuvanmaailma.

Myös virallisempia tahoja tarvitaan mukaan yhteistyöhön onnistuneen festivaalin tekemiseksi. Tapahtuman suunnittelusta ja sen onnistumisesta keskustellaan avoimesti poliisi- ja pelastusviranomaisten sekä kaupungin edustajien kanssa. Samoin Ilosaarirockin tapahtuma-alueen läheisyydessä olevat asukkaat ovat tuoneet oman arvokkaan lisänsä festivaalin kehittämiseen. Ilosaarirockissa on myös ennakkoluulottomasti kokeiltu järjestelyjä, jotka näkyvät festivaalivieraalle vasta todellisen tarpeen ilmetessä. Muun muassa Rikosuhripäivystyksen viimevuotisten kokemusten perusteella vastaavaa tapahtumatoimintaa tullaan laajentamaan muihinkin kaupunkeihin.

Joensuulaisella popmusiikkikentällä menee hyvin, ja se näkyy hyvin siinä suorastaan valtaisassa määrässä levyjä, joita on juuri ilmestynyt tai joita on ilmestymässä. Muun muassa Stella, 51koodia, Suot, Katla, Ankara, Folkswagen, Maryland ja Insomnium ovat viime aikoina julkaisseet albumeitaan. Joensuuta on vihdoin myös siunattu uudella ja aktiivisella suomalaiseen rockmusiikkiin painottuvalla levy-yhtiöllä, joka vilkastaa paikallisten orkestereiden äänitteiden julkaisua. Pitkäaikainen ponnistelu rock-klubi Kerubin puolesta on myös tuottanut tulosta. Viime lokakuussa avattiin kaikkien musiikin ystävien yhteiseksi olohuoneeksi Kerubin Kuppila. Kulunut talvi on osoittanut Kerubin Kuppilalle olleen tilausta. Vaikka Kuppila on avannut ovensa, etsii Popmuusikot edelleen tiloja, joissa voitaisiin vanhan Kerubin malliin järjestää sekä musiikillisia että muunlaisia tapahtumia. Joensuu tarvitsee ja ansaitsee rockmusiikilleen oman, toimivan paikan.

Näkymiä tuleviin koitoksiin

Ilosaarirock on edelleen järjestäjänsä ja tekijöidensä näköinen. Festivaalin toivottavasti ehtymättömänä ja suurimpana voimavarana ovat ihmiset, talkoolaisista ympärivuotisiin vastaaviin. Vuosien saatossa tapahtuman tekemisen sekä kokemisen kautta opittua tietotaitoa ovat myös monet muut tahot hyödyntäneet. Lukuista tapahtumat, keikat, konsertit ja messut ovat löytäneet Ilosaarirockista osaamista ja osaajia.

Joensuun Popmuusikot ry aloitti yhteistyössä Mecca-projektin ja Joensuun yliopiston mediakulttuurin keskuksen kanssa popkulttuuriseminaarisarjan järjestämisen. Rajatapaus-seminaarien tarkoituksena on jakaa vuosien saatossa saatua tietotaitoa kaikille popkulttuurista ja tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneille. Seminaari on luonnollinen yhteistyön ilmentymä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun sekä Joensuun yliopiston ollessa vahvasti mukana Ilosaarirockissa. Popmuusikoiden tavoitteena on Rajatapaus-seminaarin vakiinnuttaminen Joensuun popkulttuuritarjontaan ja rakentaa siitä vähitellen valtakunnallisesti mielenkiintoinen ja vetävä tapahtuma.

Toivotamme taas tulevana kesänä Rokväen tervetulleeksi mukaan tekemään yhdessä järjestäjien ja artistien kanssa yhteistä Rokkiamme. Eli kaikille tasapuolisesti: rok rok!

Markku Pyykkönen
Puheenjohtaja
Joensuun Popmuusikot ry


www.ilosaarirock.fi
www.ilosaarirock.fi/popmuusikot
www.ilosaarirock.fi/rockbridge
www.kerubi.fi



  takaisin