Children of Bodomilla on valikoima ominaisuuksia, joilla menestyminen metallimarkkinoilla ei ole ihme. Ensiksikin se on pääosin erittäin nopea ja virtuoottisen taidokas bändi. Toisaalta se yhdistää heavyn ja metallin perusperiaatteita saman katon alle: perinteiset kappalerakenteet ja melodiat kohtaavat villin aggressiivisuuden ja vanhaan thrashiin viittaavan räksytyksen. Yhtye on myös jättänyt runouden teon taideopiskelijoille ja esittää ilosanomaansa kansantajuisesti ja suoraviivaisesti. Alexi Laihossa Bodomilla on vielä kunnollinen keulakuva, jonka soolojen aikana monen makuuhuonekitaristin mieli tavoittelee kaukana kiitäviä syheröisiä tablatuureja.
Maailmalla mainettaan kasvattanut Children of Bodom esiintyi Ilosaarirockissa viimeksi kesällä 2000 — siis täysin eri tilanteessa, melkeinpä kuin eri bändinäkin. Vuodet ovat tehneet yhtyeestä menestysesimerkin ja suunnannäyttäjän, tasapainoisemman ja paremman, mutta eivät tuotetta. Nyt se on kisakuosissa. Viiden vuoden odottelun jälkeen Laulurinteellä niittää siis jälleen viikate.
