17.7.2005 - 13:40 Tekniikan luomurasta

Jos on bändeissä Ilosaarirockin vakionaamoja, niin vielä enemmän niitä on työntekijöiden keskuudessa. Yksi mieleenpainuvimmista ja muistettavimista hahmoista on epäilemättä Koposen Miksa, jota ilman ei tätäkään festivaalia olisi. Miksan tunnistaa paitsi huonosta huumorista, myös valtoimenaan rehottavasta rastapehkosta, jonka hoitokin on luomua: pelkkä mäntysuopa riittää.

Miksan titteli, production / main stage manager, kertoo ulkomaankieliä taitaville, ettei kyse ole mistään ihan yhdentekevästä pestistä. Miksa itse nauraa, että tittelin pitäisi ennemminkin olla päälavan babysitter. Yksinkertaisesti sanottuna: kun siis kuulette rokissa ääniä lavalta, on se Miksan aikaansaannosta. Koska meneillään on jo neljästoista vuosi tekniikan ihmelapsena, on ihan pakko kysyä mikä saa miehen jaksamaan.

"Jokainen vuosi on viimeinen", Miksa tokaisee, mutta kummasti veri vetää aina takaisin. "Onhan tämä monessakin suhteessa ainutlaatuinen yhtälö. Jos kyseessä olisi puhtaasti kaupallinen festivaali, ei tätä varmasti olisi jaksanut alkuunkaan näin kauan."

Oppirahat tuli aikanaan maksettua "mailapoikana Mikkelin Dinosaurockissa", josta opiskelut toivat miehen Joensuuhun. Ihan kaikki eivät tiedäkään, että Miksastamme piti aikanaan tulla jos nyt ei kansankynttilää, niin kasvatustietelijä ainakin. Valmistuminen on sattuneista syistä viivastynyt, muttei kuitenkaan poissuljettu mahdollisuus: tutkinnosta kun kuitenkin on jo reilusti yli puolet kasassa. Suomen nuoriso varokoon.

Tätä nykyä Miksa elää ja vaikuttaa Rovaniemellä, mutta Ilosaarirock vie yhä 2-3 kuukautta vuodesta. Ensimmäiset toimenpiteet suoritetaan jo lokakuussa, kunnes kesän korvalla seuraa ankarampi yhtäjaksoinen rypistys. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ei se tänäkään vuonna ole se viimeinen.

Marjut



Takaisin