17.7.2005 - 15:55 Aivan pössöö

Kyseinen lause on Pohjanmaan murretta ja tarkoittaa jotakuinkin hullua, hassua tai pölhöä. Senkin voi painaa t-paitaansa. Niin kuin paljon muutakin.

Pössöö-paidan idea on lähtöisin Kaskisilta olevan Heli Kinnusen tutulta.
-Sana ei ole käytössä kotipaikkakunnallani, mutta lähialueella kylläkin. Tuttuni on painanyt näitä nyt muutamia kappaleita lähinnä kavereilleen. Ja on herättänyt keskustelua, Kinnunen sanoo.

"Kiitti vitusti. Kivat sulle.", seisoo kahden festarivieraan paidassa.    
-Se on sellainen inside-läppä. Se sopii aika moneen tilanteeseen, vantaalaiset Piia Rajala ja Ann-Mari Ahjolinna kertovat.
Koska neljällä kaverilla on samanlainen paita, siitä päätettiin tehdä joukon tämän vuoden festariasu.
-Jos nämä vain kestävät niin mikä jottei ensikin vuoden.

"Lapko", julistaa taas harjavaltalaisen Akin t-paita. Tarkemman tiedustelun jälkeen ilmenee, että kyseessä on samanniminen bändi. Aki lupaa, että kyseessä on tulevaisuuden lupaus ja kehottaa painamaan nimen mieleen.
-Tämä on muuten ihan hyvä paita mutta Roskildessa minua luultiin tämä päällä aina ryssäksi enkä saanut kavereita, Aki avautuu.  

Reijolalaisilla Hanna Kettusella ja Anu Puustisella t-paitaidea oli festarille tullessa vasta kehittelyvaiheessa. Siksipä he päättivät antaa muiden hoitaa sen.
-Yksinkertaista. Ostettiin kaksi kappaletta valkoisia t-paitoja ja pari tussia. Eiköhän niitä vapaaehtoisia ideanikkareita löydy illan edetessä, tytöt arvelivat.

Saman porukan mukana festivaalista nauttiva Anni Tahvanainen on taiteillut paitaansa espanjankielisen tekstin "Tantes muerte que senzilla". Suomeksi viesti kuuluu "Mieluummin kuollut kuin yksinkertainen", ja kuvaa kuulemma Tahvanaisen festariasennetta hyvin.
Alla on edelleen vanha teksti joka ei miellyttänyt Tahvanaista.
-Kai tähän ensi vuonna voi kirjoittaa vaikka vielä jotain muuta jos alkaa kyllästyttämään, neiti kertoo.

Päivi Ruutiaisen t-paita väittää tytön olevan kiltti.
-No tämä tuli ehkä just siitä että ei tullut oltua kovin kilttinä ja siitä tuli vähän kuittailua.
Myös Ruutiaisen kahdella kaverilla on samanlainen printtipaita.
-Jospa tämä muistuttaisi että ollaan vähän kiltimmin, Ruutiainen nauraa.  

"Will work for beer", kertoo lappeenrantalaisen Olli Partasen t-paita.
-Se on lupaus. Vielä ei ole tullut työtarjouksia mutta olen avoinna ehdotuksille.

Teksti: Anu Pöntinen
Kuvat: Minna Pahkin ja Anu Pöntinen



Takaisin