17.7.2005 - 17:45 Päälavan Vip-teltassa suojassa auringolta
Päälavan vip-teltassa jo viisi vuotta työskennellyt vastaava Anne Pyykkönen vakuuttaa, että vip-teltta on pääosin tavallinen ravintola. Hän myöntää silti, että varmaan nuorille festivaalivieraille backstage ja vip-teltta kuulostavat varmasti houkuttelevilta paikoilta, joissa olisi mukava katsella musiikki-idoleita.
- Olen tehnyt ravintola-alan töitä muutenkin ja sellainen ero ehkä sittenkin löytyy, että täällä asiakkaat ovat poikkeuksetta leppoisia ja hyväntuulisia koko ajan. Järjestyshäiriöitä ei ole, järjestysmieskin hoitaa pääsääntöisesti vain narikkaa. Rokkistarat ovat itseasiassa kiitollisia siitä, että täällä voi olla rauhassa ja iloisia pienistäkin erityishuomionosoituksista, Anne jatkaa.
Aikaisempiin vuosiin verrattuna vip-teltan teraasialuetta on kuitenkin laajennettu. Tänä vuonna kaikki vierailijat ovat mahtuneet hyvin istumaan. Terassi on noin kolme kertaa isompi kuin ennen.
- Asiakkaitakin on tänä vuonna ollut huomattavasti enemmän. Kiirettä on siis riittänyt, vaikka itseni lisäksi täällä työskentelee kaksi muuta luottohenkilöä ja 15 vapaaehtoista työntekijää, kertoo Anne.
Anne huomauttaa vielä, että vip-teltan meininkiä tulee tarkasteltua lähinnä työntekijän näkökulmasta eikä silloin tule niin ihmeteltyä sitä, keitä vipissä istuu. Huomio kiinnittyy siihen, että ruoka- ja juomapalvelut toimivat.
- Tänä vuonna ruoka on ollut erittäin hyvää ja seisova pöytä toiminut, Anne tuumaa.
Teksti ja kuva: Riitta
Takaisin

Festarielämää