17.7.2005 - 17:48 Energinen Elina ehtii paljon

Ilosaarirockin rekkalavan juontajalla Elina Karttusella pitää huimaavaa kiirettä koko viikonlopun. Nuorella naisella on juontohommien lisäksi kaksi omaa keikkaa eri kokoonpanoissa. Lisäksi Elina ehti jo perjantaina juontaa Sulo-klubin.

Juontaminen on Elinasta hauskaa; hän improvisoi välispiikit, mutta kertoo perehtyneensä bändien taustatietoihin jo etukäteen.

- Välispiikithän on tosi lyhyitä, kun aikataulu on niin tiukka. Ja onhan täällä koko ajan muutakin hommaa, backstagehenkilökuntaa on rekkalavalla vähän, Elina kertoo.

Elinasta rekkalava on mukava lisä Ilosaarirockiin ja esiintyjille on riittänyt mukavasti yleisöä, välillä jopa enemmän kuin esimerkiksi YleX-lavan staroille.

- Yleisö pääsee tosi lähelle bändejä, välillä tosin on hieman pelottanut, ettei vaan kukaan hyppää aidan yli. Esimerkiksi eilen Aavikon keikalla oli todella paljon katsojia, ja kyllä ihmisten päät tähän suuntaan kääntyvät myös läheiseltä anniskelualueelta.

Sunnuntaina Elinalla on edessä kaksi keikkaa. Elinan bändi Ellu & Bossanova pojat voitti tämänvuotisen Alanko katutähdeksi -kilpailun bändiosion ja yhtye esiintyy rekkalavalla sunnuntai-iltana. Myöhemmin illalla Elina esiintyy vielä pääbändinsä Jamstreamin kanssa Päätösklubilla.

- Pääsen kuuluttamaan itseni lavalle, mutta ehkä siihen pitää kehitellä yleisölle vielä jotain ylläriä, ei vaikka ensin kerro, että itse on mukana. Ja toivottavasti saadaan mielenkiintoisia vierailijoitakin Ellun & Bossanova poikien lisäksi esiintymään, kun se meidän oma setti ei ole vielä niin kauhean pitkä, Elina nauraa.

Elina on veljensä Villen kanssa hallinnut viimeiset neljä vuotta Alanko katutähdeksi -kilpailua. 2002 Ville voitti bändiosion Hullujen hattusten kanssa, 2003 voitti Jamstream, 2004 Villen Klaus Thunder & Ukkosmaine voitti yleisöäänestyksen ja nyt Ellu & Bossanova pojat vei sekä bändiosion ykkössijan että yleisöäänestyksen.

- Alanko katutähdeksi -kilpailun järjestäjät nauroivat jo, että jos vielä aiotte osallistua teidän perheestä, niin antaka tilinuero jo heti tietoon, mutta mun osalta ainakin saa kilpailut nyt jäädä, Elina jatka.

Elina kertoo, että Ellu & Bossanova pojissa hän keksii sanat lauluihin esiintyessään ja yleisö saa toivoa kunkin biisin aiheen.
- Isä sanoi, että se on lahja, että pystyy tolleen vaan heittään biisiä jostain aiheesta. Tulee siinä joskus kyllä mokiakin, kerrankin piti sanoa pippuri niin sanoin tippuri - ei ollut hauskaa, Elina kihertää.

Jamstreamin kanssa Elina keikkailee kesän aikana vielä ainakin Riihimäellä ja Lappeenrannassa.

Toimittajan kysymykseen, aikooko energinen nuori nainen vetää rankan viikonlopun jälkeen muutaman päivän lonkkaa, katsoo tämä toimittajaa ihmetellen ja sanoo, että ei ehdi.

- Mä aloitan huomenna vielä yhdessä uudessa bändissä, jonka nimeä en kyllä vielä tiedä.

Teksti: Riitta
Kuva: Markus K-H



Takaisin