16.7.2005 - 18:28 Ruudolf - aurinkoa ja tiukkaa julistusta
Rentolavalla räpättiin lauantaina kodin, uskonnon ja isänmaan kunniaksi. Ruudolfin ennakkomaine Jumalasta ja pieremisestä tarinoivana räppärinä nosti odotukset korkealle. Aurinkon paahtama uimaranta sai kuulla tunnin verran tarinoita Herran johdatuksesta, Jeesuksen näyttämästä tiestä sekä mm. esiaviollisen seksin turmeluksesta. Yleisö bailasi kympillä mukana ja kannusti Ruudolfia ja hänen posseaan hurmoksessa. Väkeä rannalla oli kuin helluntaiepistolassa. Tällä konseptilla syntyi uskomattoman hyväntuulinen ja aurinkoinen fiilis, jalka vipatti myös sellaisella, joka ei Suomi-hip-hopista välitä.
Ruudolf on omana itsenään sellainen energiapakkaus, ettei voi kuin ihmetellä. Hän eläytyy täysillä, pistää itsensä likoon, on innokas, vilpitön, välitön ja viimeisen päälle katu-uskottava hiphoppari. Ja sanoitukset todellakin käsittelivät sekä Jumalaa että pieremistä: Ruudolf ehti soimata itseään haisunäädäksi, kiittää Herraa vaimonsa löytymistä ja pitää välispiikkejä ruotsiksi. Aivan hillitön biisi oli mm. iki-ihanaa kesähittiä Sunnya miksaava Jeesuksesta julistava kipale. Välillä miekkonen innosti yleisöä laulamaan Maamme-laulua.
Lyhyesti: Ruudolfin keikka on ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Salla Brunou
Kuvat: Minna Pahkin
Takaisin

Festarielämää