Ei voi todeta muuta, kuin että olipahan mahtavat festarit! Kaikki on sujunut loistavasti, ja sadekuurotkin jäivät vähäisiksi. Kaikesta päätellen Verkkotoimituksen toimipisteen kylttiin maalattu Mustanaamion hyvän merkki on suojellut Verkkotoimituksen väkeä ja samalla koko festivaalia.

Päätösklubilla vielä rokataan hetki, mutta sen jälkeen Ilosaarirock 2007 siirtyy muistoihin, ja on aika siirtyä odottamaan ensi kesää. Rakkauden kesä 2007 kuitenkin jatkuu: nauttikaa siis kesästä ja elämästä!

Kiitos loistavasta Ilosaarirockista, nähdään ensi vuonna!

Rok rok,

Verkkotoimitus

Fat Beat Sound Systemin jäsenet ovat erittäin arvostettuja muusikoita ja olleet vuosien varrella mukana monissa bändeissä ja projekteissa, mainittakoon esimerkiksi Giant Robot ja Nu Spirit Helsinki.

Keikalla kuultiin menevämpiä rumpuvetoisia kappaleita ja toisaalta dub-tyylisiä, laahaavia bassopläjäyksiä, joita maustettiin kaiuilla ja efekteillä. Bassot menivät suoraan kehosta läpi ja yhdessä lauluosuuksien kanssa ne loivat Linnunlahden uimarannalle lähes spirituaalisen tunnelman. Muutaman kappaleen jaksoissa vaihtuneet vokalistit toivat kukin oman ulosantinsa ja persoonansa kokonaisuuteen, mikä teki kaikkiaan keikasta äärimmäisen mielenkiintoisen ja muistettavan.

Teksti: Tatu Teräväinen

Kuva: Markus Korpi-Hallila

The gig remained energetic all the way through. Those initiated in metal music Terror hit like a ten ton hammer, and the lead singer orchestrated a mosh pit in the front rows. On the other hand, those who were little less familiar with metal found the unyielding banging slightly dull. Crowd’s comments varied a great deal. Somebody praised the band to no ends, other reflected that if the singer was replaced, the music might change into more tolerable direction.

Saturday evening seemed to have taken its toll on some peole. In the middle of the show, a brickhouse-sized gentleman urgently turned and vomited. This didn’t bother him at all, on the contrary. He continued on with his cigarettes just as he had before the express return of his lunch.

Text: Salla Brunou

Translation: Jari Rytkönen

The six-piece band (including a female voice) started with calmer material and, little by little, built up the mood. Musicians had a chance to prove themselves during solo parts, and the audience even had the opportunity to hear a long drum solo near the end of the show.

The sound and dynamics were spot on and the crowd’s reactions surprisingly positive in the face of this extremely challenging music style. The show eventually reached its happy conclusion, as would the whole festival soon enough – only one more band to go and then on to new adventures!

Text: Mikko Kupari
Translation: Jari Rytkönen

Keikan soundit ja dynamiikka olivat kohdallaan, ja Ilosaarirockin yleisö otti jopa yllättävän hyvin vastaan tämän haastavaa musiikkia tarjonneen yhtyeen. Onnellisissa merkeissä loppunut keikka merkitsi myös koko festivaalin lopun lähestymistä - vielä TikTak ja sitten päätösklubille!

Teksti: Mikko Kupari

Kaltaiseni rokkipoliisit tietävät, että minkään yhtyeiden parhaita keikkoja ei yleensä kuulla festivaaliolosuhteissa. Sama päti myös Dalindéoon, jonka soitto kulki hieman jähmeästi. Kitaran ja koskettimien välillä vaihdellut Valtteri Pöyhösen suoritus ei oikein vakuuttanut, vaikka mies soittikin iloisesti ja yleisön hyvin ottaen. Vimmaisesti soittanut yhtyeen rumpali Jaska Lukkarinen nousi keikan valopilkuksi.

Teksti: Mikko Kupari

Ja kuinkas kävikään: suunnitelma toteutui, ja niinpä Vihreä Maa esiintyykin sunnuntai-iltana Rekkalavalla. Aivan ensimmäistä kertaa yhtye ei kuitenkaan artistien ominaisuudessa Rokissa vieraile, sillä viisikko on yhtä jäsentä lukuunottamatta tunnettu aiemmin ska-yhtye Monica’s Lipsinä. Kitaristi Ilmari Pihka taas liittyi joukkoon toisesta joensuulaiskokoonpanosta Stusta. Nyt ei enää soi ska, vaan “musiikkia niin särkyneille kuin ilosta pakahtuville sydämmille “, kuten kitaristi Ilmari Pihka uuden yhtyeen tyyliä kuvaa.

Kokemusta festarilavoilta Vihreä Maa on tältä kesältä ehtinyt hankkia jo Provinssirokista. - Festareilla on siksi niin kiva soittaa, kun siellä on iso lava ja tilaa missä melskata. Onhan se ihan juhlaa päästä soittamaan hyviin puitteisiin, toteaa Ilmari. Illan keikan suhteen yhtyeellä on odotuksia auringon paisteesta ja ihmispaljoudesta. - Tai ei se haittaa vaikka sataisikin, kunhan on jengiä, Matti toteaa, mikä onkin hyvä, sillä yhtyeen haastattelun jälkeen sunnuntai-ilta alkaa kääntyä hetkittäin jopa rankkasateiseksi. Vihreän Maan ura ei näillä näkymin jää vain toteutuneeseen 12-kuukautissuunnitelmaan.
- Uusia biisejä on syntynyt hirveästi ja keikkoja on tiedossa, kertoo Heikki tulevasta.

Teksti: Kaisu Parviainen

Kuva: Markus Korpi-Hallila

The rain that had begun just before the gig had a depressing effect, but the audience just couldn’t resist the band’s positive attitude and good spirits. The bad weather couldn’t keep the people away, and the faithful were rewarded before long, as the rain subsided.

Familiar songs off the band’s debut album Se jokin kept the people dancing, but Roosa seemed to be the audience’s favourite. In addition to their own songs the people were treated to a bunch of Brazilian classics. The close relation of the two groups of songs could be best heard when the massive brass section took over. Pompousness and playfulness  alternated all through their performance, but the show was still of one piece.

Hopefully we can hear more of Maria Gasolinaa outside the Helsinki region, so that the rest of Finland could share in their positive mood.
Words: Tatu Teräväinen
Translation: Olli Sulopuisto

Jälleen rekkalavan ohjelma teki toivotun kaaren. Aamulla kaipaamani hyväntuulisuus oli tässä. Vihreä maa on nuori tulokas, mutta tätä bändiä olin sentään aiemmin kuullut. Muistukuvani siitä oli tätä päivää rankempi ja ontuvampi, mutta muistan ajatelleeni kuulleeni jotain mitään en pitkään aikaan. Asiantuntija kuvaili bändiä sanalla harmiton, kaiketi positiivisessa mielessä.

Keikan alkupuolella väkeä ei ollut paikalla kovinkaan paljon, mutta loppua kohden joensuulaispainotteinen yleisö sai vahvistusta myös muualta. Sateen kostuttama yleisö yltyi hyppelemään iloisen asenteen ansiosta. Biisi Ilosaaressa ja bändiläisten tarinointi mahdollisista jatkoista kertoivat turvallisesta kotikenttäedusta.
Totean: ensimmäinen biisi kuullostaa siltä kuin oltaisiin sirkuksessa. Keikan jatkuessa tuntuu siltä, että ollaan sirkuksessa. Mahtavaa. Mukavasti urkuja ja energinen soitto. Sopivasti psykedeelinen. Sanoitukset syleilevät maailmaa, mutta eivät saarnaa. Olisin asiantuntevampi, jos olisin muistanut tanssia keikan aikana.

Teksti: Terhi Lilja
Kuva: Markus Korpi-Hallila

Lukemattomien bändien musiikkia kuvaillaan liikaakin elvistellen “mihinkään genreen sopimattomaksi”, mutta Riston kohdalla ongelma on todellinen: vinksahtanut pop, rock ja punk saavat seuraa esimerkiksi Ennio Morricone -henkisestä lännenfilmimusiikista sekä eteerisen kauniista ja minimalistisista balladeista. Koskettimiaan maanisesti sormeillut Risto Ylihärsilä johtaa orkesteriaan miellyttävän maanläheisellä otteella, ja tavallisesti vallan muista kuvioista tuttu Ville Leinonen nakuttaa rumpusettiä riemuisalla rockasenteella. Rennosti hummaileva kitaristi Tuomas Eriksson ja yksinkertaisesti hunajainen basisti Minna Kortepuro vaikuttavat Riston minimalistisimpien esitysten aikana lähes työttömiltä, mutta kokonaisuus ratkaisee: Riston helposti samaistuttavat ja parhaimmillaan vastustamattoman tarttuvat sävellykset tekevät tunnelmaan virittäytyneestä festivaaliyleisöstä selvää jälkeä.

Raivokkaimmat hetket koettiin Discopallon ja Rakkauden rockin kaltaisten remusävellysten aikana, mutta kenties Risto on sittenkin omimmillaan Auringon prinsessan kaltaisten herkkien ja oivaltavien sävellysten parissa. Toisaalta myös Hessu kostaa -raidan hulvaton tapa yhdistää lännenfilmien mystiikka ja Ankkalinnan tapahtumat edustaa Riston musiikkia hienoimmillaan; kuulijan suosikkisuuntauksella ei oikeastaan ole väliä, sillä Riston keikalta poistuu joka tapauksessa kasvoillaan typerä virnistys.

Teksti: Antti Kavonen
Kuva: Eetu Mononen