Minun Rokkini osa 4. Ville Rönkkö / Wasted

"Tuijotin vain lattiaa ja huusin täysillä" — lämpimiä muistoja kotikaupungin rokkijuhlista

Melodista mutta rosoista punkia soittavan Wastedin sekä melankolista punkrokkia jalostavan I Walk the Linen keulasta löytyy Ville Rönkkö. Viime aikoina ulkomailla IWTL:n kanssa kiertäneen Rönkön juuret ovat Joensuussa, joten Ilosaarirock on tullut herralle hyvinkin tutuksi niin asiakkaan kuin esiintyjänkin asemassa.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi pyöreät kymmenen vuotta Wastedin ensiesiintymisestä Ilosaarirockissa. Tuolloin Wasted avasi Töminä-klubin, ja ympyrä sulkeutuu bändin soittaessa tämän vuoden Töminän viimeisenä esiintyjänä.

– Jos oikein muistan, niin ekan kerran olin Ilosaarirockissa oli vuonna 1993. Silloin ainakin olin Töminässä. Siellä soitti ainakin Tehosekoitin, HC Andersen ja Circle muistaakseni. Bändien musiikista en muista mitään, kun eihän sinne varsinaisesti bändejä menty kattomaan.

– Ainoat muistikuvat tuolta keikalta on, että pohjia vedettiin reilulla kädellä, tuohon aikaan kotitekoista 8-prosenttista kaljaa. Seuraava muistikuva onkin sitten, kun herään lavan alta Circlen soittaessa, Ville muistelee.

– Mutta en jaksanut nousta ylös, kun fiilis on niin mahtava, sopi täydellisesti siihen musaan mitä lavalta kuului. Ja se vielä tuntui luissa ja ytimissä, kun vahvistimet ja rumpali oli noin 20 cm päässä... Kitaristimme Antin kanssa olin siellä silloin, ja se joi samaa kotikaljaa mutta sammui jo ennen sisäänpääsyä ja heräsi ulkoa, kun jengi lähti kotiinpäin. Tulipahan lähettyä festareille.

Kaupungin ja festivaalin muutos sekä murros

Ensimmäistä kertaa Ville nousi Ilosaaren lavalla vain vuoden verran Wastedin perustamisen jälkeen. Touhussa oli tuolloin kokemattomuuden kitkaa, eikä pieneltä Spinal Tap -momentilta vältytty.

– Se oli Töminässä vuonna 1997, joka oli itse asiassa Wastedin ensimmäinen keikka. Soitettiin ekana ja porukkaa ei vielä siinä vaiheessa kovin paljoa näkynyt. Olisiko satakunta ollut. Muistan, että jännitti ihan perkeleesti. Siihen aikaan en vielä soittanut kitaraa vaan lauloin pelkästään, tuijotin vaan lattiaa ja huusin täysillä. Soitettiin Black Flagia coverina, kun omia biisejä ei ollut vielä tarpeeksi. Meillä ei ollut edes omia soittimia, joten lainakamoilla vedettiin.

– Antti ei tiennyt, miten vahvistin toimii, eikä tietenkään edes omaa piuhaa ollut. Joten aika säädöksi meni ennen kun päästiin vetämään. Ja totta kai keikan aikana kitarasta katkesi hihna ja roudari tuli pitämään Antin kitaraa paikallaan parin biisin ajan, heh... Eli aika huikea oli eka näyttäytyminen. No, sitten seuraavalla kerralla olikin jo vähän parempi meininki, oli omat kitarat ja kaikkea.

Asiakkaan ja esiintyjän ominaisuudessa Ville on päässyt seuraamaan pitkään Ilosaarirockin kehittymistä festivaalina. Tärkeimmät perusasiat ovat hänen mielestä säilyneet kohdallaan.

– No Ilosaari on aina ollut meikän mielestä Suomen paras festari, siitä ei pääse mihinkään. Siellä on bändit, fiilis ja mesta kohdallaan, eikä ole pelkästään että se oli kotipaikka ennen, monet muutkin ovat sanoneet samaa. Totta kai se on muuttunut senkin takia, että nykyisin siellä on helvetisti enemmän porukkaa. Siellä alueella pyöriessä törmää tosi paljon tuttuihin naamoihin, ja joskus alueen läpikävely voi kestää tunteja kun vaihtaa kuulumisia.

– Sehän on hieno homma kun jengi diggaa vielä livemusasta eikä vain hae netistä kaikkea ja istu kotona. Mutta fiilis on pysynyt silti aika samana, eli leppoisana ja positiivisena. Ei siellä kovin vihasta ja kireää jengiä tule vastaan. Varmaankin noin yleensäkin jengi on monipuolistunut, ennen festarikävijä oli enemmän tai vähemmän hörhön näköinen, mutta nykyisin on kyllä ihan tavallista hiihtäjääkin siellä seassa.

Monipuolisuus miellyttää

Ilosaaren kirjava esiintyjäjoukko on Rönkön mielestä tapahtuman selkein valtti vertaillessa muihin valtakunnan festivaaleihin, varsinkin rockjuhlien ylitarjonnan keskellä. Myös punk-tarjonnan täydentäminen Töminän kaltaisella ratkaisulla saa mieheltä kiitoksen.

– No monipuolisuus on ihan omaa luokkansa Ilosaaressa. Töminä-klubi on tietysti oma suosikki, ja sellaista ei kyllä muualta löydy. Jos ulkomailla on punktyyppiset festarit, niin siellä on sitä punkkia ja hardcorea kaikki bändit. Vähän voisi sitä mielikuvitusta käyttää, en minä ainakaan jaksa muutamaa bändiä enempää semmoista katella.

– Ja sitten tuo Rentolava on ihan paikkanakin aika siisti mesta, ja tuollainen rytmimusiikki sopii sinne kyllä helvetin hyvin. Eipä tuosta paljon negatiivista sanottavaa löydy, Ilosaaren aluekin on kyllä Suomen festareista oma suosikki.

– Ihan yleensä ottaen festareita on tänä vuonna ihan perkeleesti liikaa, en tiedä luuleeko jengi et ne voi rikastua festareita järkkäämällä vai mikä on homman nimi. Luin ihan hupina jostain lehdestä, että festareita oli yhteensä 157! Eihän näin pienessä maassa voi riittää jengiä joka festareille. Silloin kun itse vielä kävin festareilla vieraana, niin eihän niitä ollut kun nämä isoimmat Ruis, Provinssi, Ilosaari ja niin edelleen.

Esiintymässä ja viihtymässä

Ilosaaressa kertyneistä esiintymisistä Ville paikantaa ikimuistoisimmat vedot vuosituhannen alun Töminään ja neljän vuoden takaisen kolmoslavan esiintymisen. Artistinakin hän on käynyt tarkastelemassa mielenkiintoisia bändejä, joista amerikkalaispioneerit ovat eritoten lämmittäneet mieltä, ja tämänkin vuoden tarjonnasta löytyy suositeltavia.

– Wastedin Töminä-keikka vuonna 2000 on jäänyt kyllä mieleen. Soitettiin viimeisenä Kotiteollisuuden jälkeen ja se oli eka kerta kun soitettiin noin isolle yleisölle, jengiä oli yli tuhat ja meininki oli järeä. Jengi lauloi biisejä messissä, bailasi kuin siat ja taisin hypätä itekin lavalta yleisön sekaankin.

– Toinen on 2003, jolloin oli basisti Jampan eka keikka ja se oli kyllä ihan kanssa mahtava keikka, vaikka Jamppa olikin aika paniikissa kun ei ollut ennen soittanut kun sadan ihmisen edessä ja sitten eka keikka meidän kanssa oli kolmoslavalla Ilosaaressa.

– Näkemistäni keikoista Sonic Youth oli kyllä helvetin siisti nähdä. Tullut kuunneltua sitä bändiä jo 15 vuotta ja oli hieno vihdoinkin nähdä livenä, oli kyllä aikamoista kitaroiden vaihtelua ja virittämistä, mutta siisti keikka... Anthrax oli kanssa yksi nuoruuden suosikeista, ja oli aika nostalginen olo katella kun vetivät vanhoja hittejä hymy korvissa.

– Tänä vuonna suomalaisista bändeistä pakkotsekkaus on Kakkahätä-77! Kunnon vanhan koulun suomi-punkrokkia. Myös Lännen-Jukka yllätti kyllä positiivisesti uudella levyllä, sen joutuu tsekkaamaan.

– Ulkomaalaisista Calexico on huikeaa chillailumusaa. Se voisi sopia auringonpaisteeseen aika hyvin. Sitä kuunneltiin, kun Teksasissa ajeltiin autiomaan läpi. Ja sitten totta kai Sick Of It All on tiukka livebändi.

Ihanneympäristöksi punkorientoituneelle musiikille kuvittelisi äkkiseltään luolamaisen ja tiivistunnelmaisen miljöön. Ilosaaressa Töminäkin on ennen jäähalliin muuttoa vietetty avarammassa teltassa, mutta pelkkä intimiteetti ei Villen mukaan ratkaise esiintymisessä syntyvää tunnelmaa.

– Töminän siirtyminen jäähalliin vaikuttaa ainakin saundeihin, se on miksaajalle aika vaikea paikka, ainakin jos ei ole paljoa jengiä vaimentamassa kaikua. Voisihan se vähän pienempi paikka kyllä olla, jotenkin tuommoinen punk- ja alternativemusa sopii vaan paremmin savuisiin luoliin.

– Itse tykkään soittaa pienemmissä paikoissa, joissa saa kunnon kontaktin yleisöön. Mutta kyllä Ilosaaressa tai ainakin Töminäkeikoilla on ollut kyllä aika hurmosfiilis muutaman kerran. Eihän siinä ihan semmoista läheistä kontaktia yleisöön saa, mutta... Wastedin keikoilla jengi yleensä haluaa hoilata biiseissä mukana, joten on mukavaa päästä yleisön sekaan ja työntää mikkiä ihmisten suuhun.

– Se ongelma siinä tietysti en että hampaathan siinä on vaarassa, ja muilta sekä itseltäkin on aika monta jo murtunut. Yksi tyyppi tuli muuten kättelemään ja kiittelemään keikan jälkeen kerran, kun olin pistänyt siltä hampaan sisään keikalla. Se tyyppi oli ihan fiiliksissä, että jes tää oli huikeeta!

Yleisön ääni kuuluu

Wastedin jäsenistöstä Ville ja soittaa bassoa sekä veljensä Antti kitaroi I Walk the Linessa, joka yhdistelee melankoliseen punkrokkiin urkusoundeja. I Walk the Linen musiikillinen sapluuna on löytänyt kuulijansa toden teolla, ja bändiä viedään kovaa tahtia pitkin maapalloa. Olosuhteiden vuoksi prioriteetit ovat kääntyneet nyt siten, että Ville panostaa I Walk the Lineen pääbändinään.

– Joo, ainakin tämä vuosi on ollut aika haipakkaa. Ollaan soitettu IWTL:n kanssa jo 10 maassa, eritoten Amerikka ja Japani oli hienoja kokemuksia.

– Diggaan kyllä soittaa Wastedin biisejäkin ihan perkeleesti, mutta jotenkin asiat vaan ajautuivat silleen, että aikataulut meni vaan että IWTL:lle tuli mahiksia kierrellä ympäriinsä ja kyllähän meikäläinen haluaa maailmaa nähdä. Kyllä se IWTL on pääbändi tällä hetkellä ja seuraavaa levyä ollaan just tekemässä, mutta ei Wastediä unohdettu ole. Olisi hienoa vielä päästä nauhoittamaan uutta kamaa joku päivä.

Wastedin Töminä-keikka on poikkeusluontoista herkkua, jonka bändi itsekin ottaa erityisluontoisena tapauksena. Tämän vuoksi yleisö pääsee itse vaikuttamaan tulevan keikan antiin toivomalla suosikkibiisiään.

– Tämä keikka on todellakin harvinainen tapaus. Soitetaan sen lisäksi vain Tampereella yksi keikka ennen Ilosaarta. Ja siinäpä ne tämän vuoden keikat sitten taitaa ollakin. Töminän keikkaa odotan kyllä tosi paljon.

– Pakko sanoa, että Wastedin kanssa Töminässä soitetut keikat ovat kyllä olleet parhaita keikkoja mitä ollaan koskaan soitettu. Fiilis on ollut aina katossa. Tällä kertaa on erityisen siisti päästä soittamaan, kun edellisestä keikasta on kulunut yli 8 kuukautta, eli todella energistä menoa on luvassa. Biisejä soitetaan laidasta laitaan, aina ekasta 7-tuumaisesta vinyylistä lähtien.

– Laitettiin tätä keikkaa varten MySpaceen blogi, jonne jengi saa toivoa biisejä, mitä haluaa tuolla keikalla kuulla, ja niiden toiveiden mukaan on biisilista tehty. Tulee muutama sellainen, joita ei ole paljon lähivuosina kuultu. Eli yllättäviäkin vetoja on luvassa. Nähdään pitissä!

Teksti: Jukka-Pekka Ronkainen

< takaisin