Ricky-Tick Big Band

Big band -eleganssia modernissa muodossa

Tehdäänpä aikamatka New Yorkin 1930-luvulle. Legendaarisen Cotton Clubin lavalla on vielä legendaarisempi Duke Ellington orkestereineen. Suuren yhtyeen kiihkeä swing vyöryy pitkin salia. Kuulijat ovat imeytyneet mukaan soittoon, jalat tamppaavat lattiaa, puhaltajien hiukset liimaantuvat hikiseen otsaan. Konsertti lähestyy kliimaksiaan. Yhtye pysähtyy hetkeksi, yleisö vaikenee. Vaaleaan pukuun sonnustautunut maestro nyökkää pianon takaa basistilleen, juoksuttaa sormensa koskettimille ja ryhtyy takomaan eksoottista rytmiä. Lyömäsoittimet toistavat iskut, trumpetti aloittaa ensimmäiset fraansinsa. Pasuuna vastaa itämaisella tunnelmalla. Caravan etenee tummana ja mystisenä läntisen Harlemin yöhön. Vaikutelma on vahva, vastasipa se todellisuutta tai ei. Aikakauden pulssi sykkii edelleen voimakkaana.

Mielikuva on epäilemättä romantisoitunut ja liioitteleva. Helsinkiläiselle Ricky-Tick Bandille se on kuitenkin totta. Valtteri Pöyhösen ympärille kasattu orkesteri tihkuu vanhaa big band -eleganssia, jonka se päivittää musiikissaan moderniin muotoon. Dalindéosta ja Five Corners Quintetista tuttu kotimaisen jazzin kärkikaarti kumartaa nöyrästi esikuvilleen, mutta ei suostu jäljittelemään heitä orjallisesti. Yhtye etsii legendojen varjosta oman energisen soundinsa ja esittää repertuaarinsa sulavasti ja pidäkkeettömästi. Vangitseva rytmi ja kiiltävät puhaltimet sulattavat ajat ja paikat mielikuvien sekamelskaksi. Orkesterin ammattitaitoinen soitanta tuo New Yorkin hämyisän 1930-luvun keskelle Joensuun yötöntä kesää. Yhtyeen käsittelyssä festivaalimudan ryvettämät shortsit muuttuvat kaksiriviseksi liituraidaksi ja juhlakentän värjäämät minihameet pitkähelmaisiksi iltapuvuiksi. Eiköhän jossakin teltan kattorakenteissa häivähdä myös itsensä Duken hymy.


myspace.com/rtbb


< takaisin

Ricky-Tick Big Band