Talkoolaishaku on päättynyt!
Tämän vuoden talkoolaishaku on päättynyt. Kiitämme kaikkia hakemuksen lähettäneitä kiinnostuksesta.
Talkoolaiseksi päässeiden kannattaa lukea Tietoa Rokin 2010 talkoolaisille –info. Siinä on paljon hyödyllistä tietoa esimerkiksi käytännön järjestelyistä. Kysyäkin saa: if.kcoriraasoli@otsolikneh vastaa!
— Ilosaarirockin henkilöstö
Tietoa Rokin 2010 talkoolaisille
Kiitos, että olet mukana järjestämässä Rokkia!
Talkoolaisena ja asiakaspalvelijana sinun on syytä tutustua myös Rokin sivujen varsinaiseen Info-osioon, etenkin jos olet asiakaspalvelutehtävissä. Nämä molemmat infot on kokeneenkin talkoolaisen syytä kerrata.
Rokista yleensä
Ilosaarirock 2010 järjestetään 16. – 18. heinäkuuta. Varsinainen Rokki vietetään lauantaina ja sunnuntaina. Tänä vuonna muutoksia on tapahtunut. Klubeja on kaksi: Töminä ja Sulo. Molemmat klubit järjestetään perjantaina. Sulo-klubi on tuttuun tapaan Ylex-lavalla ja Töminä palaa juurilleen eli Sue-lavalle (entinen Kolmoslava). Metelli-klubia ja Päätös-klubia ei tänä vuonna järjestetä.
Festivaalialueella on yhteensä viisi lavaa: Päälava, YleX-lava, Sue-lava, Rentolava ja Rekkalava. Festivaalialueen portit avautuvat klo 12.00 ja sulkeutuvat pian viimeisen esiintyjän lopetettua. Ranta suljetaan viimeisen esiintyjän aloittaessa päälavalla.
Muutokset ovat mahdollisia.
Ilosaarirockin järjestää Joensuun popmuusikot ry. (ks. www.ilosaarirock.fi/popmuusikot).
Viisi hyvää neuvoa
- Toimi parhaasi mukaan! Auta muita talkoolaisia, palvele festivaalivieraita ja luo hyvää ilmapiiriä. Jokainen talkoolainen on yhtä tärkeä onnistuneen Rokin kannalta.
- Muista vastuusi! Vastaat sinulle uskotusta tehtävästä sekä sinulle luovutetuista tarvikkeista.
- Ota asioista selvää! Jos et ole jostain varma, niin kysy – pidä vastaavasi yhteystiedot heti alusta saakka muistissa. Ole aktiivinen.
- Tule töihin työkykyisenä! Töiden aikana ei saa olla päihtynyt eikä nauttia alkoholia.
- Ilmoita mahdollisimman pikaisesti, mikäli et pääse töihin
Mikä on talkoolaisen vastuu?
Rokissa eri tehtävät on jaettu tiettyihin vastuualueisiin (mm. oluenmyynti ja siivous) ja kullakin vastuualueella on omat vastaavansa (1-3 henkilöä). He vastaavat kyseisen tehtäväalueen kokonaisuuden toimivuudesta. Sinun eli talkoolaisen vastuulla on edistää omalta osaltaan Rokin onnistumista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sinun tulee hoitaa vastaavan sinulle osoittamat tehtävät parhaasi mukaan sekä vastata sinulle mahdollisesti luovutetuista tarvikkeista ja kalustosta. Työaika vaihtelee tehtävien mukaan, mutta on yleensä työaika on yhteensä noin 12 tuntia.
Muista, että edustat talkoolaisena Rokkia festivaaliyleisölle. Kohtele siis asiakkaista kuten haluaisit itseäsi asiakkaana kohdeltavan. Talkoolaisen tulee olla työkykyinen, esim. työvuorojen aikana ei saa nauttia alkoholia eikä olla päihtynyt. Myös riittävistä yöunista kannattaa pitää huolta.
Mitä tästä lystistä saa?
Kaikki Rokin talkoolaiset pääsevät sisään festivaalialueelle. Talkoolaiset saavat itselleen myös lämpimän ruuan työvuoronsa aikana sekä duunaripaidan työasuksi. Lisäksi ne talkoolaiset, jotka työskentelevät Rokin aikana ovat oikeutettuja käyttämään narikan ja pyöränarikan palveluita sekä taukotuvan palveluita. Joensuun kantakaupungin ulkopuolelta saapuvat talkoolaiset saavat yöpyä Rokin leirintäalueella eli joko Ravileirinnässä tai Niittyleirinnässä. Muista ilmoittaa vastaavallesi ajoissa telttapaikan tarve.
Passi vai ranneke?
Ne talkoolaiset, jotka tarvitsevat kulkulupaa Rokin aikana, saavat passin ja henkilöstörannekkeen. Kaikki muut eli erillistä kulkulupaa tarvitsemattomat saavat tavallisen yleisörannekkeen. Passeja on erilaisia, riippuen millaista kulkulupaa passin haltija työtehtävissään tarvitsee. Passi toimii kulkulupana ainoastaan yhdessä henkilöstörannekkeen kanssa, pidä siis molemmat mukana. Passi toimii kulkulupana myös talkoolaisen vapaa-ajalla, mutta passiin liittyvää kulkuoikeutta työpisteille tulee käyttää ainoastaan työtehtäviin liittyen. Pidä huolta passistasi ja rannekkeestasi! Passi ja henkilöstöranneke sekä yleisöranneke ovat henkilökohtaisia. Älä siis luovuta tunnisteitasi muille.
Vastaavasi huolehtii sinulle oikeanlaisen passin / rannekkeen sekä kertoo, mistä ja miten ne saat haltuusi.
Mistä löydän passini / rannekkeeni?
Suuri osa talkoolaisista saa passinsa ja/tai rannekkeensa sekä mahdolliset muut tarvitsemansa asiat henkilöstön toimipisteestä. Tänäkin vuonna henkilöstön koti sijaitsee Jäähallin eteisaulassa (sisäänkäynti Länsikadun puolelta).
Henkilöstö on avoinna seuraavasti:
Perjantaina 16.7. klo 15 – 21
Lauantaina 17.7. klo 9 – 19
Sunnuntaina 18.7. klo 10 – 14
Vaikka henkilöstön talkoolaiset pyrkivät toimimaan joutuisasti, toivomme sinun varaavan riittävästi aikaa siellä asiointiin. Henkilöstön toimipisteen kautta kulkee monta avuliasta talkoolaista, joten asiointi voi viedä pienen hetken. Henkilöstössä asiointi tulee suorittaa ajoissa ennen sovitun ensimmäisen työvuoron alkamista. Perinteisesti henkilöstön toimipisteessä on ruuhkaisinta perjantai-iltana sekä lauantai-aamulla ja .aamupäivällä. Varaa tällöin vähintään noin tunti aikaa ennen työvuorosi alkua henkilöstön toimipisteellä asiointiin.
Kulkulupaasi noutaessa varaudu todistamaan henkilöllisyytesi. Luovutamme passin / rannekkeen ainoastaan voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta vastaan. Lisäksi pyydämme allekirjoituksesi passin/kulkuluvan luovutuksen yhteydessä.
Mitä tulisi tietää duunaripaidasta?
Talkoolaisten duunaripaita on työasusi työvuorosi aikana. Varsinkin Rokin aikana sinulla on velvollisuus käyttää sitä työtehtäviesi aikana. Älä käytä paitaa vapaa-ajallasi, sillä tarkoituksena on erottaa, ketkä ovat työtehtävissä ja ketkä eivät ole. Ehdottomasti kiellettyä on myös nauttia alkoholia tai esiintyä juopuneena duunaripaita päällä. Varaa siis itsellesi muut vaatteet vapaa-aikaa varten. Rokin jälkeen voit käyttää paitaa parhaaksi katsomallasi tavalla. Duunaripaidan kokoja on rajoitetusti, joten ota paidasta oikea kokosi.
Entä jos en kykenekään saapumaan töihin?
Jos et hyvästä syystä kykene hoitamaan työtehtäviäsi, niin vastuullasi on ilmoittaa asiasta ensi tilassa suoraan vastaavallesi. Esimerkiksi tämän vuoksi on tärkeää, että säilytyt vastaavasi yhteystiedot tallessa. Pidä siis huoli siitä, että saat vastaavasi yhteystiedot jo ensimmäisen yhteydenoton aikana!
Mitä tehdä, kun ei ole Rokin aikana majoituspaikkaa?
Jos saavut talkoolaiseksi Joensuun ulkopuolelta ja sinulla ei ole Rokin ajalle majoituspaikka, on sinulla mahdollisuus telttamajoitukseen ravileirinnässä. Tällöin sinun tulee ilmoittaa telttapaikkatarpeesi etukäteen suoraan vastaavallesi. Talkoolaisille varattuja telttapaikkoja on rajallinen määrä. Tämän vuoksi talkoolaisille varattuja telttapaikkoja ei anneta joensuulaisille.
Mitä tarkoittaa henkilöstöruokailu ja taukotupa?
Talkoolaisten ruokailulipuilla voi lunastaa ruokaa henkilöstöruokailussa Amican Puisto-ravintolassa, Tiedepuistolla. Tarjolla on liha- ja kasvisruokavaihtoehdot. Henkilöstöruokailu palvelee alustavan tiedon mukaan perjantaina klo 17 – 24, lauantaina klo 12 – 22 ja sunnuntaina klo 12 – 21. Vastaavasi huolehtii sinulle työvuorojasi vastaavan määrän ruokalippuja. Eri päiville on erilaiset ruokaliput. Lisätietoja ruokailusta päivitetään tänne pikapuoliin.
Rokkitalkoolaisten taukotupa sijaitsee Ylex-lavan taka-alueella. Sieltä voi ostaa juotavaa ja pientä purtavaa omakustannehintaan. Taukotupa on auki alustavan tiedon mukaan perjantaina klo 17 – 02, lauantaina 10 – 23 ja sunnuntaina 10 – 22. Sekä henkilöstöruokailuun että taukotupaan pääsee ainoastaan passilla ja henkilöstörannekkeella.
Turvallisuus
Ensiapu, poliisi ja palokunta päivystävät koko Rokin ajan. Rokissa on mukana myös Tukipiste eli jengityö ja rikosuhripäivystys.
Vaaratilanteessa jokainen Rokin talkoolainen on velvollinen auttamaan ja edistämään turvallisuutta.
Vaaratilanteessa tulee aluksi arvioida tilanne sekä estää mahdolliset lisätuhot. Välittömästi tämän jälkeen asiasta tulee ilmoittaa järjestyksenvalvojille ja toimia heiltä saatujen ohjeiden mukaisesti.
Älä osallistu huhupuheiden levittämiseen, älä siis luovuta Rokkia koskevia tietoja ulkopuolisille! Tiedottamisesta vastaa keskitetysti Joensuun Popmuusikot ry. Mikäli sinulla on kysyttävää turvallisuudesta tai tiedottamisesta, niin ota yhteyttä vastaavaasi.
Mitä muuta talkoolaisen on hyvä tietää?
Yleisöportteja on kaksi; pää- ja YleX-portti. Huoltoportteja on neljä; uimarannan-, YleX-lavan taka-alueen-, pääportin takainen sekä pääportin viereinen portti. Huoltoportteja tulee käyttää ainoastaan työtehtäviin liittyen ja niistä pääsevät ainoastaan passilla ja henkilöstörannekkeella varustetut henkilöt. Talkoolaiset eivät saa, kuten eivät asiakkaatkaan, tuoda festivaalialueelle kiellettyjä aineita ja tavaroita, mm. alkoholijuomia. Järjestyksenvalvojilla on oikeus tarkistaa myös talkoolaiset.
Pyöräparkkiin pysäköinti on passillisille talkoolaisille ilmaista. Muista noutaa pyöräsi ennen pyöräparkin sulkeutumista. Jos tulet autolla ja koet ongelmia pysäköinnin kanssa, niin ota etukäteen yhteyttä vastaavasi. Suosittelemme käyttämään jalkoja tai fillaria tai vähintään pysäköimään auton vähän kauemmaksi, sillä festivaalialueen tuntumassa on festarikansaa eli ruuhkaa.
Muista myös juna-asemalta festivaalialueelle kulkevat ilmaiset rokkibussit, Tiedepuiston edustalta löytyvä tilapäinen taksitolppa sekä muuttuneet liikennejärjestelyt festivaalialueen lähistöllä.
Vaatenarikat ovat passillisille talkoolaisille ilmaisia. Muista noutaa narikkaan jättämäsi tavarat ennen narikan sulkeutumista.
Löytötavarat tulee toimittaa pääportin vieressä olevaan Infopisteeseen.
Kuka osaa auttaa minua?
Parhaiten sinua osaa auttaa oma vastaavasi. Hänen / heidän yhteystietonsa kannattaa pitää itsellään tallessa.
Muita mahdollisia kohteita yhteydenottoon ovat:
- poppitoimisto eli Joensuun Popmuusikot ry:n toimisto: puh. 013 - 225 550 / if.kcoriraasoli@pop
- henkilöstö: if.kcoriraasoli@otsolikneh
- myös näiden sivujen keskustelupalstan kautta saatat saada vastauksen kysymykseesi
Mitä tapahtuu vastuuttomille talkoolaisille?
Yleensä Ilosaarirockin talkoolaiset ovat mainioita ja osa onnistunutta Rokkia! Joskus joku saattaa kuitenkin toimia vastuuttomasti, kuten jättää saapumatta töihin, esiintyä päihtyneenä työvuoron aikana ja/tai talkoolaispaita päällä tai laiminlyödä työtehtävänsä ja vastaavan antamat ohjeet.
Tällaisissa tapauksissa Ilosaarirockin järjestävänä tahona Joensuun Popmuusikot ry pitää itsellään oikeuden laskuttaa jälkikäteen vastuuttomasti työtehtävissään käyttäytyneitä henkilöitä. Laskutus on näissä tapauksissa festivaalin lipun hintaa merkittävästi suurempi. Lisäksi vastuuttomasti toimineiden henkilöiden nimet jäävät helposti vastaavien mieliin, eivätkä vastaavat tietenkään mielellään pestaa tulevina vuosina epäluotettavaksi osoittautuneita henkilöitä.
Jos sinulla on kysyttävää, laita sähköpostia: if.kcoriraasoli@otsolikneh.
Kaikille hakijoille pyrimme ilmoittamaan valinnasta juhannuksen jälkeisellä viikolla. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi kun saavut töihin.