Pariisin Kevään Arto Tuunela vastaa kun Ilosaarirock kutsuu

Helsinkiläinen Pariisin Kevät soittaa Ilosaarirockissa ensimmäisen keikkansa kautta historian. Yksimiehisen kollektiivin perustaja ja ainoa jäsen Arto Tuunela on Ilosaaren yleisölle tuttu myös Major Label -yhtyeen keulilta. Tuleva kesä on kuitenkin omistettu Pariisin Keväälle. Tuunela kasaa yhtyeen laulujen ympärille livekokoonpanon, joka esitellään yleisölle ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa.

Tuunelalle Ilosaarirockilla on erityistä merkitystä. Siksi Pariisin Kevään ensiesiintyminen Joensuussa tuntui luonnolliselta.

– When Ilosaarirock calls, I answer! Mä oon ollu monena vuonna rokissa mukana ja tiedän, että meininki on hyvä. Plus mulla on Joensuussa sen verran historiaa, että sinne saapuminen tuntuu aina mukavalta. Oikeastaan Pariisin Kevään syntytarinassa Joensuu on vahvasti ja salaperäisesti mukana, joten tän tarinan juonen kuuluu mennä näin.

Osittain päätökseen vaikutti myös hyvät muistot viime vuoden Major Labelin keikan jälkimainingeista:

– Erittäin hyvä mieli jäi! Mikä olisi hauskempaa, kuin karjua keuhkot pellolle sunnuntai-iltapäivän auringossa?!

Salaperäisten yhtyeiden debyyttikeikat ovat usein suureellisia tapauksia. Pariisin Kevät luottaa Tuunelan mukaan pommien sijaan pikemminkin musiikin aiheuttamiin tajunnanräjähdyksiin.

– Mulla on aika hyvä aavistus siitä, että Pariisin Kevät luo hyvän shown ilman tulta ja tappuraa. Mut jos on tappuraa, niin tulta löytyy varmasti. Mun tavoite on, että me saadaan muodostettua side yleisön kanssa. Sellanen, että jengillä katoo hetkeks ajantaju. Ja sukat sais mielellään pyöriä jaloissa.

Arto Tuunela julkaisee omaa musiikkia kahden yhtyeen nimissä, jonka lisäksi mies on tuottanut Katri Ylanderin ja Pete Parkkosen kaltaisia artisteja, toiminut kapellimestarina Desert Island -sessiossa ja tehnyt biisejä muille. Artolta löytyy loistava selitys loputtomalta tuntuvalle energiamäärälleen.

– Putosin pienenä taikajuomapataan. Olin niin litkuissa ensimmäiset 20 vuotta, että siitä selvittyäni päätin tehdä jotain järkevää. Ostin kitaran. Meillä kaikilla on oma käsitys järkevästä. Minulla on huonompi. Siksi minun pitää yrittää kovemmin. Ja sit yks on se, että pitää rakastaa sitä mitä tekee, mut ei saa rakastua siihen mitä tekee.

Tuunelan levyt ovat keränneet runsaasti kehuja kriitikoilta, mutta todellinen palaute tulee kuitenkin yleisöltä.

– Myönteinen palaute on mahtavaa, mutta kriitikot on ailahtelevaista porukkaa, joten yritän olla välittämättä, tuli ruusuja tai paskaa. Se, että jengi tulee keikalle, ostaa levyn, osaa biisin sanat ja kannustaa, antaa olon, että on tehnyt jotain oikein.

Vaikka Tuunela tekee päivätyönsä studiossa löytyy häneltä kuitenkin yhä nuoruuden tohkeilua musiikin suhteen.

– Löytyy ehdottomasti. Välillä pitäisi ehkä tehdä jotain muuta, mutta en ole vielä keksinyt, mitä se voisi olla. Välillä on kyllä vaikeuksia löytää sellasta musaa, josta voi tykätä pidempään kuin kaksi päivää. Musta tuntuu että tosi monilla bändeillä ja artisteilla on yks ihan helvetin kova pala, mut loput on vähän "sellasta". Tuntuu, että ajan henki on vähän toi. Mut on siinä hyvätkin puolensa. On nastaa ja inspiroivaa kuunnella kahdeltakymmeneltä eri pumpulta jokaiselta yks hyvä biisi.

Pariisin Kevään musiikki on hyväntuulisuudessaan ja rennossa onnellisuudessaan raikas tuulahdus suomalaisen raskassoutuisen rokin keskellä. Tuunela kuitenkin kiistää väitteen harkitusta vastavedosta.

– Pyrin olemaan reagoimatta muiden tekemisiin, mutta imen tietenkin vaikutteita jutuista joista diggaan. Ehkä Pariisin Kevät on vastaveto huonolle musalle. Mutta mulle Pariisin Kevät ei edusta niinkään rentoa onnellisuutta. Enemmän sitä, että pyritään hymyilemään, vaikka aina ei kala syö.

Pariisin kevään ensilevy oli Meteoriitti ja kakkosalbumi on nimetty Astronautiksi. Joko Tuunelaa kiehtoo avaruus tai sitten hän on nuorena vaikuttunut suuresti Neon 2:n kappaleesta Supernova.

– Se oiskin mahtavaa, jos kaiken vois pistää Neon 2:n piikkiin! Taidan silti osua lähemmäksi totuutta, jos vastaan, että avaruus on kaikkialla, Neon 2 ei.

Kysyttäessä suosikkia Ilosaarirockin ohjelmistosta, tulee Tuunelan vastaus kuin tykin suusta.

– Faith No More. Ehkä Joensuu 1685, Lapko ja Imogen Heap. Faith No Moren noustessa lavalle tulee se "ollaan 16 v. ja hölmönä" -tunnelma. Tiedän, koska näin bändin viime kesänä kahdesti. Ei niihin kai kyllästy. Saatan vuodattaa kyyneleen, jos ne soittaa I Started a Joken.

Haastattelun loppuun Arto Tuunela lähettää ytimekkäät terveiset Pariisin Kevään keikkaa odottavalle yleisölle.

– Monet pitää ilosaarirockia suomen parhaana festarina, ja monet on siinä ihan oikeessa.

Teksti: Seppo Pääkkönen

< takaisin