Serbialainen hulluus tulee Ilosaareen Boban i Marko Markovic Orkestarin mukana

Boban ja Marko, isä ja poika, ovat maan tunnetuimpia trumpetinsoittajia. Heidän yhtyeensä Boban i Marko Markovic Orkestar on tunnettu 1980-luvulta asti Serbian johtavana yhtyeenä. Yhtye tuo kolmentoista serbialaisen lisäksi myös iloisen ja energisen torvimusiikkinsa Ilosaareen. Ilosaarirockin verkkotoimitus haastatteli kumpaakin yhtyeen nokkamiehistä ainakin festivaalikokemuksia ja trumpettia koskien.

Olin todella iloinen kuullessani, että Boban i Marko Markovic Orkestar on tulossa Ilosaareen. Mitä orkesteri tällä hetkellä puuhaa?

Marko: Orkesteri elää yhtä kiireisimmistä hetkistään ikinä. Haluaisimme jatkaa työtämme Shantelin (soitamme hänen Bukovina-orkesterinsa kanssa 17. elokuuta Gucassa), Calexicon ja Paolo Fresun kanssa. Tämän lisäksi meillä on Il terrone, l'ebreo e lo zingaro -niminen projekti Roy Pacin ja Frank Londonin kanssa. Itse soitin äskettäin konsertin Hüsnü Senlendiricin kanssa Istanbulissa ja haluaisin päästä studioon hänen kanssaan.

Meillä on paljon suunnitelmia. Minulla pursuaa ideoita kuin magmaa tulivuoresta ja koko yhtye on niitä tukemassa. Etsimme uusia yhteistyömahdollisuuksia koska meistä ne ovat rikkaus artistille. Nauhoitin juuri Wienistä kotoisin olevan DelaDap-yhtyeen kanssa ja lähitulevaisuudessa paljastamme tärkeän projektin meidän ja toisen hyvin maineikkaan kokoonpanon kanssa. Se on kilpailu, mutta en voi puhua tästä enempää tällä hetkellä.

Oletteko soittaneet Suomessa aiemmin?

Boban: Kyllä, soitimme Helsingissä 2003 Savoy Teatterissa. Meillä oli oikein hauskaa, koska se oli ensimmäinen kerta, kun tulimme maahanne. Yleisö oli lämmin ja äänentoisto yksinkertaisesti täydellinen.

Kertokaa joku parhaista hetkistänne musiikkifestivaaleilla? Esiintyjänä ja yleisön joukossa.

Boban: Oi! On useita juttuja joista voisin kertoa! Sziget-festivaalilla eräs ystävämme, joka oli auttelemassa Faith No Moren konsertissa, kertoi bändin johtajan Mike Pattonin sanoneen kaikkien kuullen, että hänen täytyi lopettaa konserttinsa vartin sisään, sillä hän halusi mennä kuuntelemaan Markovicia läheisellä lavalla! Emme koskaan saaneet tietää tuliko hän vai ei, mutta olimme silti todella tyytyväisiä. Yleisön jäsenenä nautin hyvin paljon serbialaiselle Guca-festivaalille osallistuvien nuorten ja lahjakkaiden muusikoiden kuuntelusta. He ovat minulle joka kerta suuri löytö.

Miltä teistä tuntuu tulla soittamaan festivaalille, joka keskittyy lähinnä rockmusiikkiin? Luuletko että sovitte hyvin mukaan? MySpace-sivujenne mukaan Oasiskin joutui siirtämään keikkaansa esityksenne takia, joten kenties rock-yhtyeiden pitäisi olla huolissaan.

Marko: Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun meille käy näin. Olemme soittaneet jo useilla rock-festivaaleilla ja tänä vuonna olemme vieraina myös Roskildessa heinäkuussa.

Mitä tulee Oasikseen, näin lehdet uutisoivat konsertin jälkeisenä päivänä. Tämä tapahtui vuonna 2001, kun kansainvälinen uramme alkoi mennä parempaan suuntaan, joten asian kuuleminen oli meille mieluisaa. Pelkään että Oasis ei edes tiedä keitä me olemme, joten heille tämä oli varmasti suurempi yllätys. Rock-yhtyeiden ei tarvitse olla huolissaan, sillä aiomme juhlia yhdessä heidän kanssaan.

Suomalaisyleisöjä syytetään joskus passiivisuudesta. Onko tämä totta? Uskotteko että serbialainen big band saa suomalaiset tanssimaan ja laulamaan?

Marko: Minun kokemukseni mukaan suomalaiset ovat kaikkea muuta kuin passiivisia. Olen aika varma että yleisö tulee laulamaan ja huutamaan kanssamme.

Onko jokin erityinen syy miksi olette valinneet instrumentiksenne trumpetin?

Boban: Valitsin trumpetin, koska isäni soitti tenoritorvea ja molemmat isoisäni olivat trumpetinsoittajia. Se on myös kotiseutuni Etelä-Serbian perinnesoitin. Lähempänä totuutta on kuitenkin sanoa että trumpetti valitsi minut. Edesmennyt isäni Dragutin otti minut pois jalkapallokentiltä ja pakotti minut istumaan ja opettelemaan soittamaan. Olisin mieluummin pelannut jalkapalloa! Joten intohimoni trumpettia kohtaan kehittyi ajan kuluessa, hitaalla ja aikuisella tavalla, kunnes siitä tuli minulle tosirakkaus. Marko on eri tapaus, hän on rakastanut trumpettia lapsesta asti.

Marko: Trumpetti on hengitykseni. Ilman trumpettiani en pysty hengittämään kunnolla. Kun menen ulos tai teen jotain muuta, osa ajatuksista on vielä musiikin maailmassa. Trumpetti ei ole minulle pelkkä soitin. Se on kuin nainen, jolla on intohimoinen ja sensuelli persoonallisuus sekoitettuna maskuliinisiin ominaisuuksiin, mikä tekee hänestä myös parhaan ystäväni. Täydellinen yhdistelmä. Puhun hänelle, menen kävelylle hänen kanssaan, ja ennen jopa nukuin hänen kanssaan. Elämä trumpettini kanssa ei ole aina helppoa. Joskus hän ei anna minulle juuri sitä mitä pyydän häneltä ja alamme riidellä. Sanon hänelle: "Pysy siinä!" ja emme ehkä näe toisiamme pariin päivään. Mutta sitten kuolen ikävään, perun päätökseni ja soitan häntä suuremmalla tunteella kuin koskaan.

Miten serbialaisuus vaikuttaa musiikissanne?

Boban: Minun tapauksessani perinteet ovat vaikuttaneet musiikissani hyvin paljon. Osaksi siksi, että kansainvälisen urani alussa minut kutsuttiin ulkomaille soittamaan perinteisiä, tai Emir Kusturican elokuvien suosituiksi nostamia, kappaleita. Muutaman vuoden kuluttua aloin siirtyä tästä hiukan erilleen ja etsiä tasapainoa perinteen ja innovaation välillä.

Marko: Musiikkini on syvällä perinteessä ja soundi, jota rakastan tuo esiin romanialaiset juureni. Kuten luultavasti huomaa kahdelta uusimmalta albumiltani (Go Marko Go ja Devla), olen hitaasti siirtymässä poispäin puhtaasta perinteestä yhdistelemällä useita elementtejä, joiden joukossa jazz on jostain syystä päällimmäisenä.

Kerron hauskan tarinan. Erään kiertueemme aikana majoituimme hotelliin, joka sijaitsi meren lähellä. Hotellilla oli tenniskenttiä, joten sanoin itselleni: "Okei, tänään jätän trumpettini huoneeseeni ja kokeilen tennistä!" Pelatessani tapasin oikein vilkkaan olennon, joka teki minuun suuren vaikutuksen – sammakon. Todella pieni otus, mutta myös todella eläväinen, oikea paholainen. Tämän takia sen täytyi luultavasti olla tyttösammakko.

Otus hyppi jatkuvasti, pomppien tennispallojen kanssa, kenties yrittäen napata niitä kiinni. Hänen kanssaan pelaaminen oli hyvin vaikeaa, mutta sammakkoa ei tuntunut haittaavan. Minulle kerrottiin että hän oli usein tenniskentillä. Sammakko teki niistä kotinsa. Tunsin kunnioitusta eläintä kohtaan, johon samastuin. Sammakko olisi voinut elää helpon elämän, puutarhassa uima-altaan vieressä kalliissa lomakohteessa, mutta hän halusi elää omalla tavallaan. Hän halusi olla oman elämänsä herra, ei mikään yksinkertainen sammakko. Kuten hän, minäkin päätin elää unelmaani – trumpettiani. Otin vastaan kaikki opetukset, joita isoisäni Dragutin ja isäni Boban minulle antoivat. Tulen aina olemaan niistä heille kiitollinen, mutta seuraan myös omaa tietäni, lisäten innovaatioita perinteeseen... Ja ainakin nyt yleisö on samaa mieltä kanssani.

Mitä yleisö voi odottaa esitykseltänne?

Marko: Mitä voit odottaa? Kuten sanomme Serbiassa: Siitä tulee LUDILO (hulluutta).

Boban: Totta kai, ala harjoittelemaan ja tanssimaan nyt! Odotettavissa on "a hard day's night"!


Teksti: Jussi Valonen
Suurkiitos Sara Gigantelle vastausten ja kysymysten kääntämisestä serbiasta.


< takaisin

Marko ja Boban
Marko ja Boban Markovic, poika ja isä.