Perkeleet Belgiasta saapuvat Ilosaareen jakamaan rakkauttaan hardcoreen, haastattelussa Rise and Fall

Belgialaisen Rise and Fall -yhtyeen laulaja Bjorn saattaa ärjyä levyillä ja keikoilla, mutta on oikeasti melko lupsakka tapaus. Vaikka Bjorn ja loput bändistä eivät osaakaan lausua festivaalin nimeä, odottavat he innolla tulevaa Ilosaarirockin keikkaa. Haastatellessa Bjorn paljastuu innokkaaksi Suomi-faniksi ja osaapa kiroillakin kauniilla kielellämme.

Esittele itsesi: Kuka olet? Mikä on Rise and Fall?

– Olen Bjorn ja laulan bändissä nimeltä Rise and Fall. Täytin 30 pari päivää sitten. Rise and Fall on kovaääninen, intensiivinen ja raskas hardcore-bändi Belgiasta. Tätä olemme puuhannet vuodesta 2003. Tänä aikana olemme julkaisseet kolme albumia ja pari 7" EP:tä, suurimman osan Deathwish Inc:lle.

Mitä sinä ja bändi olette tällä hetkellä puuhaamassa?

– Viime marraskuussa uusin albumimme Our Circle Is Vicious julkaistiin. Sitä promotessamme vietimme paljon aikaa kiertueilla. Kävimme Yhdysvalloissa, Australiassa ja Euroopassa. Olemme olleet kotona helmikuun puolivälistä lähtien ja ottaneet iisisti sen jälkeen. Välistä soitamme keikoilla ja festivaaleilla siellä täällä ja ehkä kirjoitamme pari uutta biisiä. Katsotaan mitä syntyy.

Kuinka päädyit soittamaan hardcore-metalpunkkia?

– Soitamme musiikkia, joka on meidän juttumme ja hardcore on hyvin paljon juuri sitä. Se on musiikki ja skene, jonka parissa kasvoimme. Tämä ei tarkoita, ettemme kuuntelisi ziljoonittain muun tyyppistä musiikkia. Jotakin yleensä tarttuu mukaan ja vaikka ehkä kuulostamme jättimäiseltä ja raskaalta maansiirtokoneelta, niin yritämme varioida ja haastaa itseämme.

Mitä instrumenttia soitat ja miksi?

– Laulan, koska en osaa soittaa mitään oikeaa instrumenttia.

Rise and Fall on käynyt kiertueella kaukana Belgiasta. Iskeekö koskaan koti-ikävä?

– Niin paljon kuin rakastankin kotimaatani ja varsinkin kotikaupunkiani Ghentiä, en koskaan kärsi koti-ikävästä poissa ollessamme. Olen yleensä liian kiireinen ajaessani paikasta A paikkaan B, soittaessani keikkoja, nauttimassa elämästäni ja muuten vaan hengaillessani.

Haluaisitko jakaa joitain muistoja kiertueiltanne?

– Jos joku teistä ei tunne Australialaista limsamerkkiä nimeltä Solo, menkää YouTubeen ja katsokaa heidän uskomattomia/paskoja mainoksiaan 80- ja 90-luvuilta. Rumpalimme Wim rakastaa niitä niin paljon, että kun saavuimme Australiaan mies meni ja osti joka ikisen Solon makuvaihtoehdon. Seuraavana aamuna hän päätti tatuoida Solo-pullon jalkaansa. Nätti tatuointi muuten. Wim on aidosti villi mies.

Mikä on coolein paikka missä olet käynyt?

– New York, tai Melbourne.

Suomi on myös cool, oletko käynyt maassamme aiemmin?

– Rakastan Suomea, ihan tosissaan. Teimme pienen Suomenkiertueen pari vuotta sitten Jannen ja uskomattoman Endstandin kanssa ja rakastimme viboja siellä. Kävin myös Suomessa kun olin matkustamassa Blacklistedin kanssa, joten olen onnekas. Niin kaunis, rauhallinen maa... Eikä liikaa väentungostakaan, mikä oli hyvä asia. En malta odottaa paluuta!

Toivottavasti nautit Ilosaaren yleisölle soittamisesta. Onko mitään mitä haluat sanoa festivaalikävijöille?

– Rest in peace Guru. Kaikki siellä, nähdään heinäkuussa. Perkele!


Teksti: Jussi Valonen


< takaisin

Rise and Fall
Raaaaaaarrrrgghhh! Bjorn ja Cete Rise and Fallista laittavat haisemaan.