Kultakurkku kuuluttajahommissa
Vuoden 2010 Ilosaarirockin juontajaksi on pestattu joensuulainen laulaja Ville Härkönen. Härkönen tunnetaan parhaiten Samettivallankumous- ja Maryland-yhteistä sekä vuosikausien aktiivisista sooloesiintymisistään. Sujuvasanaisena juttumiehenä ja joviaalina kaverina tunnettu Härkönen oli luonnollinen valinta päälavan juontotehtäviin. Entisenä Ilosaarirockin työntekijänä festivaali on tulevalle juontajalle hyvinkin tuttu. Tapasimme Härkösen keskellä kuumaa Joensuun toria.
Ville Härkönen, miten menee?
– Kiitos kysymästä, oikein mukavasti sujuu. Lähen parin tunnin päästä Kuhmoon viettämään rauhaisaa viikonloppua eli pieneltä kesälomalta kuulostaa.
Juonnat tänä vuonna Ilosaarirockin. Jännittääkö?
– Ei oikeastaan jännitä mutta miellyttävästi odotuttaa. Huolellisella valmistautumisella aion estää jännityksen saapumisen ainakin melkein kokonaan.
Miltä tuntui kun sinua pyydettiin tehtävään?
– Ensin hämmensi ja sitten nauratti. Erittäin ilolla otin tietysti kutsun vastaan, mielenkiintoinen ja mitä luultavimmin oikein hauska Rokkiviikonloppu on tiedossa näissä merkeissä. Aiempaa juontokokemusta on entiseltä kolmoslavalta ja päätösklubilta, nyt on hommat sitten enempi isollaan.
Suhteesi Ilosaarirockiin?
– On lämmin ja monellakin tapaa varsin läheinenkin. Rokissa ja myös sen järjestelyissä on tullut oltua viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana osallisena useissakin tehtävissä joten vaihtelevilta kanteilta on päässyt tapahtumaa tutkimaan ja sen tunnelmasta nauttimaan.
Olet esiintynyt Ilosaarirockissa useamman kerran eri yhtyeillä, mikä keikoista on jäänyt parhaiten mieleen?
– Viimevuotinen Ilotyttöorkesterin päälavaesiintyminen jalkapallo-ottelun maalilaulubändinä on edelleen voimakkaasti mielessä. Harvoin pääsee Den glider in -biisiä hoilottamaan sähkörumpujen tahtiin noinkin mittavissa puitteissa. Nopeasti muistuu mieleen myös Ville Härkönen & Velvetin esiintyminen Rekkalavalla, silloin menivät hommat just mahtavasti rumpalimme Enskan syntymäpäiväkakkua ja onnittelulaulua myöten.
Ilosaarirockin juontajat ovat tehneet kaikenlaisia tempauksia vuosien vieriessä. Mitäs sinulta on odotettavissa?
– Tempaukset ovat vielä ilmassa, saa nähdä tuleeko niitä vai keskitynkö vahvasti asialliseen ja informatiiviseen toimintaan. Tietysti päälavan tarjoaman itsensänolaamismahdollisuuden hyödyntäminenkin kiehtoo joten...
Minkä artistin haluaisit juontaa esiintymään jos saisit itse päättää?
– Kuuntelen just Judas Priestin tuotantoa ja mietin että tätä kyllä kelpaisi lavalle spiikkailla. Vaikka Laulurinteellä.
Mikä tämän kesän Ilosaaren esiintyjistä innoittaa eniten?
– Kyllä mie noita isoja ulkomaan tähtinimiä ainakin just nyt eniten odotan, ehkä tylsä vastaus mutta ei voi mitään. Eli Bad Religion ja Faith No More on kyllä mainiota nähdä. Pariisin Kevään debyyttikeikkaa yritän myös ehtiä vilkaisemaan työtehtävien lomassa.
Terveisiä Ilosaaren yleisölle?
– Viettäkää leppoisa festivaali niin että on mukavaa paikan päällä ja vielä juhlien jälkeenkin!
Terveisiä vielä edeltäjilleni Mariskalle, Viikatteen Kaarlelle ja Hurskaisen Emalle, kertokaa juontovinkkejä jos tulee semmoisia mieleen.
...Ja näinhän lopulta tapahtuukin ja Härkösen pyyntöön vastataan. Edelliskesän juontaja Mariska ohjeistaa seuraajaansa näin:
– Viime kesän juontopesti jäi kyllä mieleeni ikiajoiksi. Se oli jännittävä ja kiva homma. Tuli tutustuttua itelle uusiin musa-akteihin ja ihmisiin. Ja koko ajan nauratti ihan pirusti.
– Ville, sä et varmaan ihmeemmin jännittele, kun oot tommonen supliikkimies. Mutta jos tuntuu tärinää, niin suosittelen lämpimästi beta-salpaajia sekä paria bisseä ennen työrupeamaa. Kunnon yöunet ennen viikonloppua lienevät myös paikallaan. Ja ei kun menoks!
Ville lurauttaa laulun Ilotyttöjen pelin kannustukseksi Ilosaarirockin päälavalla vuonna 2009.