Lauantaina 11. helmikuuta järjestettävä Lunta Ilosaaressa -talvitapahtuma esittelee Joensuun Ilosaaren moninaisia käyttömahdollisuuksia. Useiden toimijoiden yhdessä synnyttämässä tapahtumassa yhdistyvät kulttuuri, liikunta ja Ilosaaren luonto. Saaren laguunin rakennetaan tapahtuman ajaksi kaupunkilaisten käyttöön luistinrata ja Ilosaaren lavalla esiintyy Suomen suosituimpiin sanataiteilijoihin kuuluva Asa. Lisätietoja tapahtumasta löydät Elävä Ilosaari -sivustolta.
Ilosaarirockin tekijät ja Joensuun Popmuusikot toivottavat asiakkailleen ja ystävilleen parasta joulua ja mahtavinta uutta vuotta.
Ilosaarirockin perinteinen ilmekisa on päättynyt. Se, millaiselta vuoden 2012 Ilosaarirock näyttää paljastuu tuttuun tapaan Sulon päivänä 13.2., jolloin julkistetaan myös vuoden 2012 Ilosaarirockin ensimmäiset esiintyjät. Ja itse Rokki soi Laulurinteellä 13.-15.7.2012.
Juhlavuotta viettävät Ilosaarirock ja Joensuun Popmuusikot ry suuntaavat syksyllä kulkunsa maakuntaan. Hyvä Jätkät! - Ilosaarirockin kiertue tuo syys- ja lokakuussa festivaalin tunnelmia Hammaslahteen, Ilomantsiin, Uimaharjuun ja Lieksaan. Kiertueella esiintyvät mm. Kemmuru, Lovex, Uniikki, MyGrain, Profane Omen sekä suuri joukko paikallisia yhtyeitä. Ja mikä parasta, keikoille on vapaa pääsy! Lue lisää kiertueesta Popmuusikoiden sivuilta.
Vaikka Ilosaarirock tuli ja meni, niin Joensuun Popmuusikoiden juhlavuosi sen kun jatkaa juoksuaan. 13.8. vuorossa on Kerubi open air -ulkoilmakonsertti alkuperäisessä Ilosaaressa, esiintymässä SMG ja Suvi Teräsniska. Samassa paikassa järjestetään myös Lehtiä Ilosaaressa -festivaali torstaina 15.9. Festarin lavalla Stella, Samuli Putro, Jukka Poika & Sound Explosion band sekä Ukkosmaine. Myös Kerubin alkusyksyn ohjelma on julkistettu, joten rokki ei Joensuusta tule loppumaan!
Liput keikoille ovat jo ennakkomyynnissä.
Ilosaarirockista kertyvän roskan kierrätysprosentti nousi tänä vuonna ennätyslukemiin. Jätteestä kierrätettiin peräti 27,21 prosenttia, joka on yli 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna. Jätemäärä väheni kaikkinensa miltei 13 tonnia, joka on jo melkoinen määrä moskaa! Festivaalialue oli myös ennätyksellisen siisti ja tämä vähensi siivoojien työtä. Ilosaarirock kiittää kaikkia teitä, ilman ihania ja ajattelevia asiakkaita kierrätys ei toimisi. Ensi vuonna vielä paremmaksi!
Te kaikki teitte sen tunnelman mistä Ilosaarirock tunnetaan. Me olemme nöyrän kiitollisia juhlavuoden Ilosaarirockin täydellisestä onnistumisesta ja toivomme, että te kaikki tulette taas seuraksemme vuoden 2012 Ilosaarirockiin, jota vietetään 13.-15.7.2012. Ja erityinen kiitos meidän yli tuhannelle vapaaehtoistyöntekijälle, ilman teitä Ilosaarirockia ei olisi olemassa.
Festivaalielämää-osiosta löytyy hillityön määrä tekstejä, kuvia ja videoita tämän vuoden Rokista. Verkkotoimitus haluaa erityisesti kiittää kaikkia haastattelemiamme ihmisiä Rokin takana ja edessä.
Maanantaina klo 12 jälkeen kaikki arvotavaraksi luokiteltava löytötavara toimitetaan Joensuun poliisilaitoikselle, josta tavaroita voi kysellä numerosta 071 875 6333. Muu kadonnut omaisuus päätyy Joensuun Popmuusikot ry:n toimistolle. Numerossa (013) 225 550 päivystää löytötavarainfo festivaalin jälkeisen viikon klo 9-16 välisenä aikana.
Niin siinä taas kävi. Kaikki 21 000 kahden päivän lippua kävivät kaupaksi ennakosta, joten portille ei tänäkään vuonna jää lippuja. Ilosaarirock on myyty loppuun vuodesta 1998 lähtien. Liputta jääneet voivat lohduttautua hankkimalla sisäänpääsyn Sulo-klubille, Töminään tai Kerubin päätösklubille. Muutama tunti enää, sitten mennään!
Enää kaksi päivää ja Töminä sekä Sulo täräyttävät Rokkiviikonlopun täyteen vauhtiin. Tässä vielä viime hetken asioita, jotka kannattaa huomioida ennen Laulurinteelle matkaamista. Aphex Twin tulee soittamaan varttituntia ennalta ilmoitettua pidemmän keikan, mistä johtuen Neljän Ruusua aloittaa klo 22:45. Neljä Ruusua soittaa myös ennakkotiedoissa mainittua pidemmän keikan, joka päättyy klo 00:15.
Mikäli majoitut Ravi- tai Niittyleirintään etkä ole varannut majoitustasi ennakkoon sinun tulee täyttää majoittumislomake. Tulosta ja täytä lomake etukäteen ja varaa leirintämaksua varten tasaraha. Näin telttaa pääsee pystyttämään vikkelämmin. Molemmissa leirinnöissä on vielä tilaa.
Koulumajoitus on varattu ennakosta täyteen. Pe-la ja su-ma öille on vielä hajapaikkoja ja ainahan peruutuksia saattaa tulla, joten kannattaa kysyä majapaikkaa suoraan koulumajoituksen vastaanotosta.
PDF-lippuja vaihdetaan rannekkeisiin Pääportin vieressä. Rannekkeenvaihto festivaalialueelle alkaa perjantaina klo 15, malttamattomimmat voivat käydä hakemassa rannekkeensa jo silloin.
YleX-Areena, NettiTV ja Verkkotoimitus päivystävät viikonloppuna, joten näitä sivuja kannattaa seurata jollei paikalle pääse.
Muistilista festivaalille:
• Lue vielä kerran info ja lataa puhelimeesi mobiiliopas
• Kuumuutta luvassa, muistakaa juoda vettä ja syödä suoloja!
• Aamupalaa saa Kuntokeitaalta la ja su klo 10-14
• Suloon ja Töminään on lippuja jäljellä
• Töminän portit aukeavat pe klo 17:30
• Sulon portit aukeavat pe klo 18:00
• Kimppakyydillä parkkialueelle saapuville luvassa pientä bonusta
• Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne
Rokkiviikon aluksi kerättyjen ennakkomyyntilukujen perusteella voidaan jo todeta, että Ilosaarirock myydään tänäkin kesänä ennakosta loppuun. Porttimyyntiä ei festivaalialueella järjestetä. Myymättä on alle kolme prosenttia festivaalilipuista, joka tarkoittaa jotakuinkin kuutta sataa lippua. Lippuja saa siis edelleen Tiketistä ja ennakkomyyntipisteistämme niin kauan kuin tavaraa riittää. Rokki suosittelee siis nopsakkaa toimintaa mikäli lippu on vielä hankimatta. Kohta mennään, rok rok!
Ilosaarirockin virallisia avajaisia vietetään tänään ravintola Kerubissa kello 16 alkaen. Kerubin terassilla julkaistaan Ilosaarirock – 40 vuotta tarinoita -kirja ja avataan festivaaliviikko Popkatuineen, Vekararokkeineen ynnä muineen. Ville Härkönen, Janne Laurila ja Ville Leinonen soittavat avajaisissa lauluja Rokin historian varrelta. Ikärajaa taikka pääsylippuja ei ole, joten tulkaahan paikalle avaamaan Rokkia!
Lataa ilmainen Ilosaarirock Mobiiliopas puhelimeesi. Mobiiliopas toimii Nokian kosketusnäytöllisissä ja perinteisissä Nokian ja Sony Ericssonin pienen näytön puhelimissa. Lisäksi sovelluksen voi ladata myös iPodiin, iPhoneen ja Android-laitteisiin.
Ilosaarirockin lipun ostamisessa voi hyödyntää kulttuuriseteleitä Tiketin toimipisteestä ostettaessa. Kulttuuriseteleillä maksaessasi saat elektronisen PDF-lipun, joka vaihdetaan rannekkeeseen tapahtuman portilla. Lue lisää aiheesta Info-osiosta.
Legendaarinen Club Kasettiasema tekee paluun Ilosaarirockiin, tällä kertaa Kerubin lauantaille. Kasettiasema on osa Kerubin Rokkiviikkoa ja alkuperäisessä Ilosaaressa sijaitsevassa ravintolassa riittää ohjelmaa maanantaista sunnuntaihin. Kerubin Rokkiviikon tarjontaan voit tutustua tarkemmin täällä.
Ilosaarirockin ohjelmaa täydentävät brittiläinen ska-legenda Madness sekä soulin ja hiphopin kulttihahmo Cody ChesnuTT. Rytmiosastoa vahvistavat Tunnelmissa-reggaediskossa Miami Mika, Kuuma Sound, Komposti Sound, Jere Dangerous, Selecta Andor ja Pouta Sound. Viimeisten lisäysten jälkeen Rokin festivaalialueen ohjelma onkin sitten kokonaisuudessaan valmis. Ohjelman aikatauluineen löydät täältä.
Kerubin klubeilla esiintyvät Rokkiviikonloppuna mm. Jare & VilleGalle, The Capital Beat sekä The Irrationals. Kohta se Rokki jo tulee, ostakaahan pilettinne!
Ilosaarirock käynnisti tänään ainutlaatuisen yhteistyön UNESCOn kanssa ja otti uuden askeleen ympäristötyössään. Yhteistyön symboliksi perustettiin Koli Cultura -alueelle nimikkopuistikko, joka kantaa nimeä Poppipuistikko (Pop Forest). Ilosaarirock on lupautunut kompensoimaan kasvihuonepäästönsä ja lahjoittamaan päästöjä vastaavan summan luonnonsuojeluun. Ensimmäinen lahjoituskohde on uhanalainen rupilisko. Lue asiasta lisää uusilta ympäristö-sivuilta.
Ilosaarirockin ohjelma on täydentynyt viidellä alue-esiintyjällä sekä Töminällä. Mukana mm. ihanainen Laura Närhi, suomijazzin superkokoonpano Northern Governors sekä Kemmurumies Jodarokin kokoama Rokkilokin Rentoshow, joka tuo Rentolavalle hurjan joukon suomihopin ykköskastia. Ohjelma aikatauluineen löytyy täältä. Ilosaarirock hakee vielä kahta esiintyjää, jonka jälkeen kattaus on täysi. Rokkiliput ovat myynnisssä, käykäähän hakemassa ennen kuin loppuvat!
Ilosaarirockin ja Sulo-klubin pääsyliput ovat myynnissä. Lippuja voit ostaa valtakunnallisesti Ilosaarirockin verkkokaupasta sekä Tiketissä. Joensuussa lippuja myyvät Levy-Eskot, ravintola Kerubi, Carelicum ja Karjalan Musiikki. Täydellisen listan ennakkomyyntipisteistä löydät sivujemme info-osiosta.
Brittitähtönen Kate Nash ja skotlantilainen punklegenda The Exploited esiintyvät kesällä Ilosaarirockissa. Brittien lisäksi Laulurinteelle on kiinnitetty kasa kotimaisia mahtavuuksia Michael Monroen ja Von Hertzen Brothersin johdolla. Tuoreimmat julkistukset löydät täältä. Aiemmin julkistettu CMX joutui valitettavasti perumaan esiintymisensä. Alueohjelmaan on vielä tulossa lisäyksiä lähipäivien aikana.
Ilosaarirockin ensimmäisiä kiinnityksiä ei lie ikinä julistettu niin tärisevin tuntein kuin tänä Sulonpäivänä: 40-vuotta täyttävässä Ilosaarirockissa esiintyy Sielun Veljet! Viimeksi vuonna 1991 julkisesti esiintynyt yhtye on suomalaisen rockin ikoni, jonka keikkaa on odotettu enemmän kuin kenties mitään esiintymistä ikinä. Kaiken hyvän lisäksi yhtye julkaisee Sulonpäivänä uuden kappaleen nimeltä Nukkuva hirviö. Maistiaisia laulusta saa vierestä löytyvästä bändin videotervehdyksestä ja kokonaan kappaleen voi kuunnella yhtyeen verkkosivuilla.
Sulonpäivän toinen lavoille palaaja on joensuulaislähtöinen Neljä Ruusua, joka päättää heinäkuussa neljä vuotta kestäneen keikkataukonsa. Hurjat kasat hittejä tehtaillut popryhmä saa taatusti suut muikealle ja yhteislaulun raikumaan. Kansainvälisiä akteja ensimmäisessä julkistuksessa on yhteensä yhdeksän, joista esimerkkeinä elektronisen musiikin visionääri Aphex Twin (UK), Porcupine Tree -mies Steven Wilsonin toinen yhtye Blackfield (UK/Israel) ja legendaarinen punksuuruus Buzzcocks (UK). Ensimmäisen listan varmistuneista esiintyjistä löydät bändit-sivulta.