Rokkia järjestävän Joensuun Popmuusikot ry:n omistamassa Ravintolassa
Kerubissa sattuu ja tapahtuu koko Rokkiviikon ajan. Kerubi sijaitsee Joensuun keskellä Ilosaaressa, samassa paikassa jossa järjestettiin ensimmäinen
Ilosaarirock vuonna 1971. Saaressa kinkereitä sitten juhlittiinkin parisenkymmentä vuotta, ennen kuin koitti aika siirtyä nykyiselle
paikalle Laulurinteelle. Rokkiviikolla on siis tiedossa melkoinen paluu juurille.
Kerubi Rokki käynnistyy maanantaina 11.7. Ilosaarirockin virallisten avajaisten merkeissä. Ilmaisessa tapahtumassa kuunnellaan festivaalin artisteja, arvotaan palkintoja ja julistetaan Rokkiviikko alkaneeksi.
Tiistaista torstaihin Kerubin Rokkiviikkoa vietetään Ilosaaren Suvitanssit-klubifestivaalin merkeissä. Ilosaaren Suvitanssit on
yleisölle pääsymaksuton ja ikärajaton tapahtuma, jossa esiintyy jokaisena kolmena iltana niin ikään kolme yhtyettä. Tanssit aloittaa
tiistaina Kuopion kovin glam rock -retkue Reckless Love, jota komppaa joensuulainen Orange Saturation. Keskiviikkona rytmit tarjoaa
Nopsajalka Dj Svengalin kanssa, miehiä lämmittelee paikallinen Messengers of Sound. Torstaina Suvitanssit päättää
tunnelmametalliyhtye Sara joensuulaisen Kohinan kanssa. Jokaiselle päivälle valittiin vielä yksi esiintyjä
musiikkipalvelu Hitlantiksen kisan kautta ja
kilpailussa keikat kuittasivat The Riot Soul, The Soundstrippers ja The B And The Band. Suvitanssit on osa Joensuun Popmuusikot ry:n ja
musiikkinettipalvelun Hitlantiksen alkavaa yhteistyötä.
Perjantaina Ilosaaren ja Kerubin valtaa Ilovaarirock. Grand Old Rockers of Joensuu -yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa soittavat
muun muassa Hasse Walli, The Searchers (UK) ja Alwari Tuohitorvi. Lisätietoja Ilovaarirockista löytyy
tapahtuman verkkosivuilta.
Lasten ikioma rokkijuhla Vekararokki ilahduttaa ja riemastuttaa lapsia ja lapsenmielisiä. Onneksi, sillä Vekararokin mielestä rokki saa olla lapsellista. Rokin pitää olla lapsellista. Rokki voi olla jumppaa tahi humppaa, pääasia että se on hauskaa ainakin perheen pienemmille. Ehkä myös äiskälle ja iskälle. Kun kerran on Ilosaarirokit ja Vaarirokit, niin tottahan toki pitää olla myös Vekararokki.
Vuoden 2011 Vekararokissa esiintyvät Orffit, Dora, Ella ja Aleksi -live sekä Paukkumaissi.
Vekararokin ennakkomyynti alkaa perjantaina 1.7. ja pääsylippujen ennakkomyyntipisteenä toimii Joensuun Prisman infopiste. Lippu maksaa 2 euroa/kpl.
Pääsylippuja voi myös ostaa myös Popkadun infopisteestä torilta. Lue lisää Vekararokin verkkosivuilta.
Rokkilauantaina Kerubissa vietetään jatkojuhlia diskoilun ja kasettiasemoinnin merkeissä. Kerubin Salin valtaavat Tavastian
Lauantaidiskon hitti-DJ:t sekä urkkahiphop-sensaatio Jare & VilleGalle. Kellarissa taas juhlitaan legendaarisen Club
Kasettiaseman paluuta. Club Kasettiasemalla soittavat Kasettiasema-levyjukkien lisäksi Mr. Teemu Markkula & The Death Hawks
sekä tietenkin klubi-isäntä Ville Pirisen luotsaama Black Audio! Lauantain klubbailu ei jää ainakaan rahasta kiinni, sillä koko lysti
kasettiasemineen ja diskoineen kustantaa vain kuusi euroa. Kasettiaseman tarkemmat esittelyt löytyvät täältä.
Koko Ilosaarirockin niputtaa kasaan sunnuntain Ilosaaren Sunnuntaisuhinat, joka päättää Rokkiviikon riemukkaasti. Kerubissa ovat paikalla parhaat DJ:t, parhaat bändit, parhaat ihmiset ja vapaalle päästävät festivaalityöntekijät, jotka takaavat kylän kuumimmat juhlat. Jos viime vuonna oli ikävä Päätösklubia niin voit lopettaa ikävöinnin, Kerubista nimittäin löytyvät äreimmät kinkerit Laulurinteen vaiettua. Lavalle kapuavat ainakin The Capital Beat ja The Irrationals. Liput näihinkin kemuihin maksavat vain vaivaiset kuusi euroa.
Ma 11.7. Ilosaarirockin viralliset avajaiset
(vapaa pääsy)
Ti 12.7. Ilosaaren Suvitanssit (vapaa pääsy)
Ke 13.7. Ilosaaren Suvitanssit (vapaa pääsy)
To 14.7. Ilosaaren Suvitanssit (vapaa pääsy)
Pe 15.7. Ilovaarirock
La 16.7. Vekararokki Ilosaaressa (liput 2€, ikärajaton)
La 16.7. Kerubin Tavastian Lauantaidisko ja Club Kasettiasema (liput 6€, K18)
Su 17.7. Ilosaaren Sunnuntaisuhinat (liput 6€, K18)