15.-17.7.2011 Laulurinne, Joensuu

Raappana & Soul Explosion Band

Hetki hymyä ja hyvää oloa

Raappana on eräs tämän hetken hienoimmista suomalaisista rytmimusiikin tekijöistä. Miehen syksyllä 2010 julkaisema kakkosalbumi Maapallo nousi välittömästi Suomen virallisen listan kärkeen ja keikkapaikat ratkeilivat kuulijoiden määrästä. Mistään tähdenlennosta Raappanassa ei kuitenkaan ole kysymys. Janne Pöyhöseksi ristitty Raappana on rakentanut musiikkiaan kaikessa rauhassa ja se todella kuuluu lopputuloksesta. FI-reggae julistikin miehen vuoden reggae-artistiksi jo vuonna 2005. Lahtelainen laulaja julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2007 ja on sen jälkeen kiertänyt Sound Explosion Bandin, Pouta Sound Systemin ja Bommitommin kanssa klubeja ja tapahtumia hioen timanttiaana entistä kirkkaammaksi.

Maapallolla Raappana yhdistelee orgaanista reggaeta ja elektronisempaa dancehallia kotimaan arkisiin aiheisiin ainutlaatuisen sulavasti. Miehelle on suotu lahja luoda vakaviinkin kappaleisiin rauha ja rentous, jollaista ei näillä leveysasteilla ole tapana taitaa. Kun tarttuvien laulujen taustalla vaikuttavat suomalaisen rytmimusiikin osaavimmat soittajat ja tuottajat, ei lopputuloksena voi syntyä kuin suomireggaen virheetön helmi. Keikalla Raappanan koeteltu taito yleisön villitsijänä häikäisee Laulurinnettä niin, että Ilosaaren ikiaurinkokin jää loisteessa kakkoseksi. Tule, tanssi ja hymyile itsesi hölmöksi!

< Takaisin

Raappana
 
Rokumentti Ravintola Kerubi Joensuun Popmuusikot ry