Kuuluu sanonta, jossa Ilosaaressa ei koskaan sada. Huolimatta aamuisista pisaroista, sadepilvet olivat jo kaukana Rubikin heläyttäessä ilmoille auringonpaistetta.
Keikan aikana yleisö lumoutui tanssimaan, eikä kenenkään kasvoilla näkynyt häivähdystäkään vakavuudesta. Katsoessa kahdeksan hengen tiiviin kokoonpanon soittoa, kylmänväreet eivät laantuneet hetkeksikään. Artturin leveä hymy ja kaikkien bändin jäsenten omistautunut liikehdintä lavalla oli viihdyttävää katseltavaa, niin kuin tunteita ei riittäisi kuvailemaan tuhatkaan sanaa.
Rubikin kauniin musiikin lisäksi keikka lumosi katsojan myös valoshowllaan. Taustalla soivan lintupillin helinä kappaleen aikana, yhdistettynä vihreään valon kajeeseen, sai katsojan tuntemaan kuin olisi istunut metsässä mättäällä ihmettelemässä ihanuutta.
Kuulinpa keikan aikana jopa kyyneleitä ja nyyhkytystäkin takaani. Niin valloittava oli Rubik.
Teksti: Essi Orpana
Kuva: Markus Korpi-Hallila




