The Blanko polkaisi actionit käyntiin Sue-lavalla. Sooloja, riffejä ja killeri-kertsejä suoralta kädeltä tykittänyt helsinkiläistrio oli liikkeellä sopivan modernilla otteella. Kun yhtäläisyyksiä voi vetää niin Kingston Walliin, Museen, kuin Led Zeppeliniin, ollaan vähintäänkin mielenkiintoisella keitoksella liikenteessä. Bändit punnitaan livenä, eikä tässä suhteessa The Blankolla ole häpeämistä kenenkään seurassa. Kiireistä keikkakalenteria katsomalla näkee heti, kuinka saumaton yhteinen sävel esiintyjien välillä löytyy: soittamalla! Kun pohjat on kunnossa, soittajilla on mahdollisuus ilmaista itseään mahdollisimman luovasti.
Kitaristi-laulaja Pauli Hauta-Aho on jo nyt maan eturivin kitaristeja ja karismaattinen keulakuva. Mukana ollaan tunteella, mutta tietenkin myös pilkettä silmäkulmassa. Sävellyskynäkin sauhuaa niin hienoon malliin, että voisipa vaikka lyödä vetoa että The Blankon tuotoksia luukutetaan tulevaisuudessa muissakin maissa. Nyt vain vesi kielellä odottamaan kuinka hyvä julkaisu The Blankon tänä vuonna ilmestyvä debyytti-albumi onkaan.
Ilosaarirock on siis pamautettu käyntiin 40-vuotiaan arvolle sopivalla tavalla. Tästä on hyvä luistella kohti iltapäivää..
Teksti: Veli-Matti Varis
Kuva: Tero Savolainen





