Tämän jutun kirjoittajalla oli ennakko-odotuksia Iced Earthista. Tietääkseen hän inhoaa kaikkea hevimetalli/liian raskas musiikki -linjalle sijoittuvaa mölyä jonka kuunteluun tarvitaan korvatulpat vaikka möykkä tulisikin vain radiosta.
YleX-teltta tuntuu pursuvan ihmisiä ja nykivän sen järjettömän jytän voimasta jota jenkkibändi saa aikaiseksi. Vaaraa uhmaava toimittaja pyrkii silti telttaan, työ on tehtävä.
Ensimmäisenä havaintonani on, että yleisö on yllättävän monipuolista. Luulin Ilosaarirockin kuumimpien ihmisten (ainakin jos musta väri vaatteissa tuntuu kesällä edelleen niin lämpöiseltä kuin muistan) olevan sataprosenttisesti sataprosenttisen miehiä, pitkätukkia ja parta-erkkoja. Joten valikoima pikkupoikia, keski-ikäisiä naisia ja vinhasti meikattuja tyttöjä yllättää. Uskon silti olevani väärä ihminen väärässä paikassa; mielestäni kaikki biisit kuulostavat samanlaiselta katujyrämusiikilta, yleisö kommunikoi solistin kanssa huutamalla, vaikken usko kenenkään tajuavan mitä keulahahmo yrittää faneilleen sanoa. Samalla järjetön määrä nyrkkejä sekä etusormia (hevisormet taitavat olla jo pois muodista vaikka muutaman etusormi-pikkurilli -yhdistelmän käsimerestä bongaankin) viuhuu ilmassa möykän tahtiin.
Yhtäkkiä tunnistan biisin lopussa olevan tutun metallimelodian. Ehkä Metallicaa, ei varmasti Iced Earthin omaa tuotantoa, mutta olen tyytyväinen: yksikin linkki lisää tähän yhtyeeseen parantaa mielialaani heti. Saman ilmiön saa aikaan viereeni hypähtävä tyttö, joka alkaa moshata villisti jalassaan iloisen punaiset kumisaappaat. Kolmas mielenkiintoinen tilanne on erikoisilla tanssiliikkeillään hämmentävä shamaanimainen mies, hän tuntuu välillä rukoilevan ja välillä vain kiemurtelevan. Näyttää siltä kuin tyyppi olisi eksynyt väärän musiikin keikalle, mutta kukaan ei tuomitse.
Raskas musiikki tuntuu jotenkin yhdistävän tätä tuhatpäistä sielukkaan hullua mustatukkamassaa joka telttaan on ahdettu. Yhteishenki yleisön seassa on mieletön enkä tunne enää oloani niin ahdistuneeksi, olen yksi näistä ihmisistä vaikken edelleenkään ymmärrä miten kukaan tästä musiikista pystyy nauttimaan. Alan ehkä ymmärtä raskaan musiikin ilmiötä hiukan paremmin tämän keikan jälkeen.
Onneksi äiti oli kuitenkin antanut rokkiin mukaani korvatulpat, ilman niitä en tästäkään tilanteesta olisi selvinnyt.
Teksti: Veera Konsti
Kuva: Risto Kuittinen
