Kun Ilosaarirockin turvallisuuspäällikkö Henry Pyyköseltä kysyy, että tajuavatko festarivieraat turvallisuushenkilöstön työskentelevän heidän parhaaksi, seuraa pieni naurahdus.
– Se on hyvä kysymys. Itselläni on sellainen näkemys, että järjestyksenvalvonta saa näkyä mutta ei herättää huomiota kokoaikaa, Pyykönen vastaa.
Käytännössä siis hyvä järjestyksenvalvonta on huomaamatonta. Toisaalta jos jollakin asiakkaalla on hieman turvaton olo, niin hän näkee että ympärillä on järjestyksenvalvojia, joiden puoleen voi aina kääntyä. Ilosaarirockin turvajärjestelyt ovat ennen kaikkea asiakaslähtöisiä.
– Vielä kymmenen vuotta sitten järjestyksenvalvonta koettiin sellaiseksi, että he ovat sellaisia gooneja, jotka seisovat kädet puuskassa ja muuta. Tänä päivänä se on muuttunut, ja koulutuksessakin painotetaan asiakaspalvelua, koska se on asiakaspalvelutehtävä. Siihen kuuluu neuvontaa ja opastusta erilaisiin pulmiin, Pyykönen kertoo.
Henry Pyykösen mielestä turvallisuusasiat voivat olla mukavia ja kivoja, mutta uhkiin on pakko varautua. Niitä eivät aiheuta aina ihmiset vaan luonto.
– Eilen tiistaina poliisi myöhästyi turvallisuusinfosta, koska myrsky oli kaatanut puita tielle Liperissä. Voimakkaat myrskyt ja sateet ovat tänä vuonna haaste, joka täytyy pitää mielessä festarin turvallisuutta suunnitellessa.
Mutta eiköhän myrskyt, ukkoset ja muut luonnonilmiöt anna festarikansan juhlistaa Ilosaarirockin merkkivuotta rauhassa ja turvassa. Muutenhan meininki yleisön keskuudessa on aina viihtyisää, eikä Pyykönen ole siitä huolissaan.
– Muistakaahan juoda vettä ja limpparia, sekä syökää kunnolla ainakin välillä. Pitäkää huolta itsestänne ja kavereistanne. Pitäkää hauskaa. Me tehdään parhaamme, että asiakkaillamme on turvallista, hän lähettää terveisiä.
Jarkko Böhm




