Riikka Tampereelta on pukeutunut värikkääseen kokonaisuuteen. Hänelle värit symboloivat iloa ja onnellisuutta. Värikkään asunsa Riikka on kerännyt second handeista ja maailmalta.
Marja Turusta ja Ihva Joensuusta. Leideillä oli kova kiire eteenpäin eikä asuista saatu enempää informaatiota.
Meeri on saapunut rokkaamaan Savonlinnasta. Meeri kertoo valinneensa tulipunaiset kenkänsä, koska ne jalassa on kiva hyppiä. Lehmälaukku on vain niin cool, ja siksi ilman sitä ei voi lähteä rokkaamaan.
Kanna minut metsään apinamies, soi päässäni. Brad Pitt on Batman -niminen henkilö on pukeutunut eläinhahmoonsa saadakseen huomiota. Ilosaarirockiin Brad Pitt on Batman saapui Pohjanmaan lakeuksilta. Hän kertoo punastelematta hakevansa asullaan huomiota. Asu ehkäisee myös auringonpistokselta ja tutut tunnistavat hänet paremmin tässä asussa.
Jari Helsingistä halusi esiintyä kuvassa Ilosaarirockin vapaaehtoisen kanssa. Asu on kaverin ompelema Jarin valitsemasta kankaasta. Asu toimii myös trio “Kaksi kahden hinnalla” -yhtyeen keikka-asuna. Asun huonoksi ominaisuudeksi Jari kertoo sen miehiä houkuttelevan vaikutuksen. Asun houkuttelemat miehet yltyvät usein nipistelemään takalistosta. Asun parhaimpana puolena Jari kertoo olevan hänelle hymyilevät ihmiset. Tosin hänelle ei ole selvinnyt hymyillänkö hänelle asun hauskuuden vai outouden takia.
Tuomo on tullut Ilosaareen Kymijoen alajuoksulta Kotkasta ystävänsa Villen kanssa. Ville on pukeutunut perinteiseen shortsit ja t-paita varustukseen. Tuomo on hankkinut asunsa Ilosaarirockia varten pääkaupunkiseudulla sijaitsevasta kaupasta. Kirkkaat värit tuovat Tuomolle sen oikean festarifiiliksen. Tärkeimmäksi syyksi asuvalinnalleen hän kuitenkin tunnustaa, että asu päällä saa varmasti. Kesäkumit hänellä olikin jo taskussa äkillisen toiminnan varalle.
Eläinasuihin pukeutunutta polttariryhmää ohjaa eläintenhoitajaksi opiskeleva Iita. Eläimellinen seurue matkasi Joensuuhun Konnevedeltä. Iitan sairaanhoitajan asua muistuttavaan eläintenhoitajan pukuun kuuluu myös ruokalaatikko, jossa on mm. porkkanoita jänikselle, kuivamuonaa ja kuivikkeita eläimille. Eläinhahmoina kuvassa ovat Katja, Noora, Ansku, Nita, Päivi, Päivi ja Saija.
Vaaleanpunaiset afrokampaukset kiinnittävät huomion eikä pinkissä afrosa voi kadota festivaaliyleisön joukkoon. Joensuulaisten Matan, Maikun, Kikan, Katjan ja Anskun valitsivat peruukkinsa juuri tämän vuoksi. Peruukki tosin on melko kuuma, mutta se ei näitä naisia tuntunut haittaavan, sillä anniskelualueelta löytyy viilentävää siideriä.
Upponalle ja Stich eli Mandi ja Essi ovat saapuneet rentolavan biitsille Disneyn elokuvasta. Asuvalinnan syynä on niiden ympäristöä piristävä vaikutus ja pomppufiilis. Asut on hankittu kaverin komerosta. Upponallen mukaan asussa voi myös yöpyä eikä erillistä makuupussia tarvita. Asuissa saa myös paljon spontaaneja haleja festarikansalta.
Teksti ja kuvat: Tero Savolainen




