
Elmoro Kerubin avajaisissa (kuva: Heikki Ahtola)
Ilosaarirock pudotti Sulonpäivänä melkoisen pommin: neljä vuotta taukoa viettänyt popyhtye Neljä Ruusua soittaa jälleen yhdessä Laulurinteellä. Ravintola Kerubissa Ilosaarirockin ohjelmanjulkistamista seurannut viisisataapäinen yleisö sai vielä lisää herkkua Sulonpäivän juhlien viimeisen esiintyjän paljastuttua. Mystisen Elmoro-nimen takaa löytyivät ennakkomaistiaisia heinäkuun keikasta tarjonneet Ilkka Alanko, Kode Koistinen, Lade Laakkonen ja Kämy Kämäräinen. Toimittaja Seppo Pääkkönen haastatteli Alankoa ja Koistista ennen Elmoron esiintymistä.
Neljän Ruusun paluuta on alettu odottaa heti kun viimeisimmän keikan viimeisin pellinisku vaimentui. Mutta miksi paluu tapahtuu juuri nyt, vuonna 2011? Alangolle ja Koistiselle paluu Haloo-albumin laulustakin tuttuna ajankohtana sopii loistavasti.
– Paluu oli kohtalon käsissä. 2011 on meille mystinen vuosi, vaikka eihän me aikanaan edes uskottu että ollaan tänä vuonna edes elossa. Osaltaan paluuseen liittyy se, että juuri Ilosaarirock kysyi meitä juhlistamaan 40-vuotiasta taipalettaan. Tultiin siis kun pyydettiin. Joskin noita pyyntöjä on tippunut näiden neljän vuoden aikana aika lailla jatkuvasti.
Ilkka Alangolle Ilosaarirock herättää erityisiä muistoja. Mies on soittanut festivaalilla lukuisia kertoja aina Talouskukkaron päivistä saakka ja istunut myös 80-luvun puolivälissä festivaalia järjestävän Joensuun Popmuusikot ry:n hallituksessa. Haastattelu ja Elmoron keikka tapahtuivat Kerubissa, joka avattiin festivaalin alkuperäiseen pitopaikkaan Ilosaareen. Alangolle paikka on hyvinkin tuttu.
– Kyllä, mun historia alkaa täältä Ilosaaresta. Ensimmäiset kosketukset rokkifestareihin sain täältä, kun kävin pyörimässä ja haistelemassa tunnelmia. Äkkiä sitä oltiin itsekin keikalla ja Poppareiden hallituksessa tuli myös istuttua. Aika toivotonta tappelua se oli silloin. Me nuoremmat mietittiin, et vois vähän laajentaa festivaalin skaalaa. Melkoista säätöä se oli. Mut ne oli niitä aikoja, nythän Ilosaarirock on hyvämaineinen ja hieno tapahtuma.
Neljä vuotta on pitkä aika viettää taukoa. Moni yhtye onnistuu pitkän tauon aikana menettämään otteensa kappaleisiin ja siihen alkuperäiseen magiaan, joka tekee bändeistä erityislaatuisia. Elmoron esiintymisen todistaneet voivat kuitenkin kertoa, ettei Ruusujen tapauksessa ole syytä pelkoon. Yhtyeen hurja yhteissoitto perustuu ikivanhoihin menetelmiin.
– Treenaaminen on tuntunut helvetin hyvältä. Ekan kerran varmaan kymmeniin vuosiin on semmoinen tilanne että kaikki bändissä ovat täysin iskussa. Pillit pussiin laittaessa oli tällaisia klassisia rockyhtyeiden lieveilmiöitä, kaikki ei olleet ihan parhaassa hapessa niihin aikoihin. Nyt oli kiva soittaa, kun energiaa ei mene pelkkään olemassaolon ylläpitämiseen tai selviytymistaisteluun. Pysty keskittymään vaan siihen soittamiseen.
– Otettiin treenaamisessa sellainen linja, ettei olla koskettu sähkökitaroihin ollenkaan. Ruusuthan soitti hyvin paljon klikin kanssa niin, että koneet oli messissä. Nyt ei olla koskettu lainkaan mihinkään laitteisiin. Ollaan soitettu helvetin paljon vaan akustisesti, hiotaan bändin peruskunto sillä tavalla. Alkuaikoina soitettiin todella paljon akustisia keikkoja, joilla saatiin bändi soimaan yhteen. Akkarikeikat kehittää bändiä hitosti, kun niillä ei voi fuulata. Ja onhan tietty hienoa, kun ei treenien jälkeen korvat vingu kuutta viikkoa. Heinäkuussa isolla festivaalilavalla tullaan kyllä tuuttaamaan kunnolla.
Neljä Ruusua tuli tunnetuksi yhtyeenä, jolla oli rohkeutta haastaa itsensä ja kokeilla ennakkoluulottomasti uutta. Bändi oli eräs ensimmäisistä koneita rockiin yhdistävistä kotimaisista yhtyeistä, joka saattoi yhtä hyvin esiintyä sinfoniaorkesteri taustallaan tai soittaa kokonaisen kiertueen pienissä kapakoissa. Yleisö odottaakin jännityksellä, mitä Ilosaarirockin keikalla tuleman pitää. Myös yhtyeen jatkokuvioista tullaan kyselemään taatusti, mutta miehet eivät suostu ottamaan paineita niskaansa.
– Me ollaan aika lungisti fiilispohjalta otettu jatkokuviot, Ilosaarirockin keikasta eteenpäin meillä ei ole mitään jatkosuunnitelmaa. Se keikka on ainut suunnitelma tähän asti, mistä ollaan edes puhuttu. Fiiliksen mukaan mennään. Pyrkimys on, ettei tehdä tästä hommasta minkään sortin taakkaa itsellemme. Jos innostutaan ja huvittaa, niin voidaan tehdäkin jotain ja jos ei, niin pidetään harvinaisempana herkkuna tuo Ilosaaren keikka. Kahellaan.
– Koska kyseessä on vaan tuo yksi keikka, niin halutaan panostaa oleelliseen eli Neljän Ruusun biiseihin ja soittoon. Tuskin lähdetään tilaamaan sirkuspellejä trapetsille pyörimään tai sinfoniaorkesteria taustalle. Toisaalta mistäs sen vielä tietää. Pääasia on, että tehdään hyvä show.
Kerubin backstagen sohvalla istuvista miehistä henkii hyvä tunnelma ja rentous. Ei uskoisi, että he ovat soittamassa illalla ensimmäistä kertaa neljään vuoteen julkisesti yhdessä. Taika ei kuitenkaan helposti katoa mihinkään, sillä taustalla on uskomaton määrä kokemusta ja ammattitaitoa. Siksi illan esiintyminen ja tuleva keikka Ilosaarirockissa ei aiheuta Alangolle turhaa jännitystä.
– Kyllä keikka tietysti mietityttää, mutta oikeastaan ei jännitä yhtään. Tää on tietyllä tapaa kuin kotiin palais. Keikkoja on tällä porukalla tehty enemmän kuin millään muulla. Näin ei sais koskaan sanoa, mut kyllähän et mä tiedän että tää toimii. Tiedän et se kuulostaa hyvältä. Siitä on aika vitun hyvä lähteä. Näin kun sanon, niin tulee tietysti menemään ihan päin persettä! Mut jotenkinhan se on perusteltava miks ei jännitä. Tää vaan tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä.
Todella hyvältä se tuntui myös yleisön edustajista. Elmoro eli Neljä Ruusua soitti Kerubin avajaisten yllätysesiintyjänä melkoisen setin hittejä, jotka täyteen ammuttu salillinen ihmisiä otti vastaan haltioituneina. Bändi esiintyi lupauksensa mukaan pelkästään akustisten kitaroiden turvin, riisuttuna ja ilman turvaverkkoa. Lopputuloksena syntyi hillittömän tiukka, uskomattoman tunnelmallinen ja upea keikka. Laulurinteellä on lupa odottaa suuria.
Teksti: Seppo Pääkkönen
Kuva: Heikki Ahtola




