Rumpu, basso ja tanssi

Ilosaaren muikeimmat jamit järjesti L.A.O.S. live feat. MC Reefer. Nimensä mukaisesti, Large amount of Soul, kollektiivi tanssitti yleisöä pehmeällä ja sielukkaalla drum’n’bass jytinällä, jossa oli myös ripaus dubstep vaikutteita. Aluksi keikka tosin tuntui hieman ujolta volyymin suhteen. MC Reefer huudatti yleisöä antaumuksella ja kutsui lavalle naisvokalisti Alexxin. Muutaman biisin jälkeen, yleisön avustuksella, saatiin vihdoin hanat kaakkoon. Ja mitäs siinä sitten enää muuta kuin let’s go apeshit!

MC Reeferin energisen esimerkin johdolla tanssit jatkui keikan loppuun asti. Ei tarvitse kuudetta aistia, jotta pystyi tuntemaan yleisön olleen erittäin tyytyväinen kuulemaansa. Ja näkemäänsä. Toivottavasti L.A.O.S. viihtyi Ilosaaressa ja näemme kollektiivia enemmän suomessa vastaisuudessa.

Teksti: Ville Räisänen


Aihe: Keikkajutut.