15.-17.7.2011 Laulurinne, Joensuu

Lehdistötiedote 23.2.2011. Julkaisuvapaa heti.

Arto Nyberg juontaa kesällä 40-vuotiaan Ilosaarirockin

  • Ilosaarirockin ennakkoklubi Pietarissa tulevana lauantaina

Heinäkuussa Joensuun Laulurinteellä järjestettävän Ilosaarirock-festivaalin juontajana toimii tänä kesänä Arto Nyberg. Suomen tunnetuimpiin journalisteihin lukeutuva Nyberg on tullut tutuksi omaa nimeään kantavan keskusteluohjelman lisäksi esimerkiksi Aamu-TV:stä. Aiempina vuosina Ilosaarirockin juontajina ovat toimineet muun muassa muusikot Mariska, Kaarle Viikate ja Ema Hurskainen. Ilosaarirockin toimistolla uutinen Nybergin lupautumisesta juhlavuotta viettävän Ilosaarirockin juontajaksi otettiin ilolla vastaan.

– Mietimme kuka olisi oikea henkilö juontamaan 40-vuotiaan Ilosaarirockin. Päätimme kysyä mielestämme parasta mahdollista vaihtoehtoa ja onneksemme hän myös suostui, kertoo Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen.

Arto Nyberg on paitsi Telviksellä, Venlalla ja Kultaisilla televisioilla palkittu tv-esiintyjä, myös intohimoinen musiikinystävä. Mies laulaa Mauri Kunnaksen perustamassa Nyrok Dolls –yhtyeessä ja on vuosien varrella houkutellut keskusteluohjelmansa vieraiksi kotimaan musiikkikartan kiinnostavimmat persoonat. Nyberg odottaa itsekin innolla heinäkuista pestiään Ilosaarirockin päälavalla.

– Kirkkaat keinovalot vaihtuvat kirkkaaseen kesäaurinkoon, joten mahtavalta tuntuu. Hyvät bändit ja Ilosaaren yleisön erinomainen maine ovat loistava yhtälö. Vanhana räyhärockin ystävänä Buzzcocks on vielä näkemättä, joten sitä odotan. Sielun Veljet näin ensimmäisenä kerran 1983 ja uuden biisin perusteella keikalta on lupa odottaa paljon, summaa Nyberg itse tulevaa festivaaliviikonloppua.

Ilosaarirock vierailee Pietarissa tänä viikonloppuna

Tänä kesänä neljättäkymmenettä kertaa järjestettävä Ilosaarirock avasi juhlavuotensa helmikuun puolessa välissä juhlimalla uuden kulttuurikeskus Karjalantalon avajaisia. Juhlavuoden tapahtumia tullaan järjestämään pitkin vuotta, muun muassa Joensuun Ilosaaressa tapahtuvissa kesäkonserteissa. Festivaali leviää myös Suomen rajojen ulkopuolelle, kun Ilosaarirockin klubit valloittavat Pietarin. Ensimmäinen Ilosaarirock goes СПб-tapahtuma järjestetään jo tulevana lauantaina 26.helmikuuta Pietarin MOD-klubilla. Tapahtumassa esiintyvät joensuulaiset Dusha Pitera ja Kumikameli sekä pietarilaiset yhtyeet Feddy ja Skvortsy Stepanova.

Ilosaarirock goes СПб on osa Ilosaarirockin markkinointikampanjaa Pietarin alueella. Kesällä 2010 festivaalin lipunmyynti toteutettiin ensimmäistä kertaa Venäjällä ja festivaali oli muutoinkin esillä Pietarin alueen medioissa. Tulevana kesänä Ilosaarirockin lipunmyynti ja näkyvyys toteutetaan Pietarissa aikaisempaa laajempana. Pietarissa ja Joensuussa järjestettävät Suomi-Venäjä-illat ovat osa kampanjaa. Popmuusikoiden keskuussa venäläinen yleisö ja musiikkibisnes koetaan mielenkiintoisena haasteena.

– Pietari on valtava suurkaupunki tuossa ihan kulmilla ja on omituista, ettei sitä huomioida Suomessa paremmin. Venäjällä toimiminen on toki haastavaa, mutta myös äärimmäisen mielenkiintoista. Ilosaarirock ikään kuin tunnustelee maastoa rajan tuolla puolen. Viikonloppu näyttää miten Kumikamelin räyhäpunk uppoaa pietarilaisille, naurahtaa Joensuun Popmuusikot ry:n Petri Varis.

Ilosaarirock goes СПб MOD-klubilla lauantaina 26.2. klo 19-24. Liput 250 ruplaa.

Lisätiedot ja haastattelut:
Petri Varis
044 293 6889
if.kcoriraasoli@irtep


< Takaisin

 
Rokumentti Ravintola Kerubi Joensuun Popmuusikot ry