Joensuussa 13.-15.7.2012 Media Facebook Vimeo 360° virtuaalifestivaalit Lataa mobiiliopas Osta liput Hiilijalanjälki

Turvallisuus ja viihtyvyys

Isoissa yleisötapahtumissa turvallisuus ja viihtyvyys kuuluvat yhteen. Tältä sivulta löydät tietoa mm. porttien turvatarkastuksesta, ensiavusta, infopisteestä ja löytötavaroista sekä oikeasta varustautumisesta Rokkiin.

Turvallisuusohjeita

Seuraavassa muutamia perusohjeita, joiden mukaan kannattaa toimia mahdollisissa vaaratilanteissa:

  • Noudata järjestäjien ja järjestyksenvalvojien antamia ohjeita.
  • Vältä tiiviitä väkimassoja, jos tunnet olosi epämiellyttäväksi ahtaissa paikoissa. Lavanedustat, erityisesti päälavan, ovat paikkoja, joissa yleisömassan paine voi kasvaa nopeastikin ja tilanne kehittyä tukalaksi. Muistathan että tupakointi on kielletty lavojen edustalla ja teltoissa uuden tupakkalain mukaisesti.
  • Säilytä malttisi jos kuitenkin joudut ruuhkaan tai paineeseen. Älä vastusta liikettä, mutta tilanteen hellittäessä hetkeksi pyri poispäin. Yritä kaikin tavoin säilyttää tasapainosi. Käytä reilusti ääntäsi herättääksesi muiden huomio. Henkilökunta ja ihmiset festivaaliyleisössä auttavat sinua.
  • Mikäli huomaat onnettomuuden tai jonkin turvallisuutta vaarantavan tekijän tai minkä tahansa ongelman koskien omaa tai muiden turvallisuutta, ilmoita heti järjestyksenvalvojille. Muista pitää huolta kavereistasi.
  • Jos tunnet suuren yleisömassan joukossa huimausta, pyydä lähintä henkilöä pitämään sinut jaloillasi. Pidä yllä kontakti sinua auttavaan henkilöön aina siihen saakka, kunnes tunnet olosi jälleen turvalliseksi.
  • Huolehdi aina itsestäsi ja kavereistasi. Muista, että heitteillejättö on rikos.
  • Yleisön käsien varassa kelluminen eli surffaaminen, crowd surfing, on kiellettyä Ilosaarirockissa yleiseurooppalaiseen tapaan. Myös olkapäillä istuminen on kielletty. Järjestäjät pidättävät oikeuden poistaa festivaalialueelta henkilöt, jotka eivät noudata tätä määräystä.
  • Tupakointi lavojen edustalla ja teltoissa on kielletty tupakkalain mukaisesti. Järjestäjät pidättävät oikeuden poistaa festivaalialueelta henkilöt, jotka eivät noudata tätä määräystä.

Aidan rikkomisesta kiinnijäävä joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingon, 200 € / aitapala!

Turvatarkastus porteilla

Festivaalialueelle johtaa kaksi porttia: pääportti ja YleX-portti.

Porteilla järjestyksenvalvojat tekevät kaikille turvatarkastuksen, jossa tarkistetaan ettei festivaalialueelle tuoda alkoholijuomia, -pulloja tai vaaralliseksi luokiteltavia esineitä.

Ajoittain porteille saattaa syntyä pitkiäkin jonoja työntekijöiden ja järjestyksenvalvojien määrästä ja ahkeruudesta huolimatta. Kannattaa siis tarkistaa pääsisikö toisesta portista nopeammin sisään.

Ei pulloja eikä vaaralliseksi luokiteltavia esineitä alueelle

Alkoholijuomien, lasitavaran, lastenruokapurkkien ja myös tyhjien tai vettä tms. sisältävien alkoholipullojen tuominen alueelle on kielletty. Ylimääräiset alkoholijuomat voit jättää porttien ulkopuolella sijaitseviin viinanarikoihin. Alueella anniskellaan alkoholijuomia täysi-ikäisille rajatuilla anniskelualueilla.

Esineitä tai aineita, joilla voi vahingoittaa toista ihmistä ei saa tuoda alueelle. Kiellettyjä ovat siis ampuma- ja teräaseet, räjähteet, ilotulitteet ja soihdut. Myöskään pitkien sateenvarjojen tuominen alueelle ei ole sallittua.

Tyhjien limupullojen tuominen alueelle vesipulloksi on sallittua. Alueella on useita vesipisteitä. Muistathan varsinkin helteellä nauttia muutakin kuin alkoholijuomia! Avaamattomat muoviset virvoitusjuomapullot, mehut ja muut vastaavat muoviset alkoholittomat virvokkeet saa tuoda alueelle.

Stadiontorvien eli vuvuzelojen tuominen festivaalialueelle ja leirintäalueille on kiellettyä.

Ensiapu

Festivaalialueen ensiapupiste on avoinna koko festivaalin ajan aina perjantaista maanantaihin saakka. Ensiapupiste sijaitsee pääportin läheisyydessä (katso kartta).

Poliisi

Poliisi päivystää festivaalialueella viikonloppuna. Mahdolliset rikosilmoitukset tehdään Pohjois- Karjalan poliisiasemalla osoitteessa Torikatu 9. Torikadun poliisiasema on auki lauantaina ja sunnuntaina klo 8–17.

Poliisi löytyy myös Facebookista, jossa Pohjois-Karjalan edustaja on konstaapeli Olli Korpi. Ottakaa rohkeasti yhteyttä Olliin: facebook.com/konstaapeli.korpi.

Suojaa itseäsi

Festivaalialueella, varsinkin lavojen edustoilla, äänenvoimakkuuden ohjearvot saattavat ylittyä. Suojaa kuulosi ja käytä korvatulppia tai kuulosuojaimia. Korvatulppia on myynnissä alueella.

Kondomeja jaetaan YleX:n ja sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto Tehyn pisteillä. Myös leirinnän infokioskeissa on kondomeja jaossa.

Kamerat ja nauhurit

Esitysten luvaton taltiointi on kielletty (tekijänoikeuslaki § 2 ja 45). Videokameroiden ja nauhureiden tuominen festivaalialueelle on kielletty. Järjestyksenvalvojilla on tarvittaessa oikeus takavarikoida luvattomat tallennusvälineet ja tallenteet.

Eläimet

Eläinten mielestä kaikki Ilosaarirockin esiintyjät ovat äänekkäitä ja festivaaleilla on muutenkin liian rauhatonta. Toisin sanoen, lemmikkieläinten tuominen festivaalialueelle on kielletty!

Surffauskielto

Yleisön käsien varassa kelluminen eli surffaaminen on kiellettyä Ilosaarirockissa yleiseurooppalaiseen tapaan. Surffaaminen aiheuttaa liikaa vaaratilanteita ja lisäksi se haittaa mahdollista avuntarjoamista lavojen edustoilla. Myös olkapäillä istuminen on kielletty. Järjestäjät pidättävät oikeuden poistaa festivaalialueelta henkilöt, jotka eivät noudata tätä määräystä.

Tupakointi on kielletty lavojen edustoilla ja esiintymisteltoissa

Muistathan, että tupakointi on kielletty tupakkalain mukaisesti esiintymislavojen ja miksauspisteen välisellä alueella sekä esiintymisteltoissa. Myös sähkötupakan käyttö näillä alueilla on kielletty. Tupakointikiellon noudattamista valvoo järjestyksenvalvonta.

Anniskelualueilta löytyy merkityt tupakkapaikat. Älä heitä tumppeja maahan, kiitos!

Muista käyttäytymissäännöt vedessä

Rentolavan läheisyydessä on kiva uida. Turvallisuutta ovat valvomassa järjestyksenvalvojien lisäksi ensiapupäivystäjät sekä veneissä päivystävät Joensuun Järvipelastajat. Pidä huolta kaveristasi! Jos epäilet kaverisi jääneen uimareissulle, ilmoita siitä välittömästi rannan järjestyksenvalvojille.

Varustaudu Rokkiin oikein

Kun ottaa oikeita tavaroita mukaan, voi festivaalista nauttia huolettomammin. Mukavuutta lisää oikea pukeutuminen ja ennen kaikkea hyvät rokkikengät, jotka ovat sisäänajetut, kestävät ja mukavat kävellä.

Ohessa muutamia muita festivaalitarvikkeita, joita suosittelemme mukaan otettavaksi:

  • sadevarusteet tai jätesäkki repun pohjalle
  • lämmin pusero
  • päähine
  • rahaa
  • pyyhe/uikkarit
  • hammasharja
  • ruokaa (hyvin säilyvää)
  • vessapaperia
  • laastaria pienien haavereiden varalle
  • korvatulpat
  • särkylääkettä ja aurinkorasvaa
  • paperille tärkeitä puhelinnumeroita, kännykkä kun voi hävitä
  • kynä ja paperia nimikirjoitusten tai tärkeiden puhelinnumeroiden varalta

Infopiste ja löytötavarat

Löytötavarat toimitetaan festivaalin aikana Ilosaarirockin infopisteelle eli Poppikopille, joka sijaitsee pääportin vieressä. Poliisin löytötavaratoimisto ei ole viikonlopun aikana auki. Festivaalin jälkeen maanantaina klo 12 jälkeen kaikki arvotavaraksi luokiteltava löytötavara toimitetaan Joensuun poliisilaitokselle, josta tavaroita voi kysellä numerosta 071 875 6333. Muu kadonnut omaisuus päätyy Joensuun Popmuusikot ry:n toimistolle. Numerossa 050 575 3975 päivystää löytötavarainfo festivaalin jälkeisen viikon maanantaista perjantaihin klo 9–16.

Lisätietoja ja palautetta

Voit kysyä Ilosaarirockiin liittyvistä asioista sekä antaa palautetta infopuhelimeen, joka päivystää ma-pe klo 9–16 numerossa 050 575 3975. Tapahtuman jälkeen 16.–20.7. klo 9–16 samassa numerossa vastaa Ilosaarirockin palautepuhelin sekä löytötavarapalvelu.

Festivaalin ohjelmistoon, aikatauluihin ja järjestelyihin saattaa tulla muutoksia festivaaliorganisaatiosta riippumattomista syistä. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan välittömästi. Festivaalien yleisen käytännön mukaisesti festivaalilippuja ei voi palauttaa, eikä niistä saa hyvitystä tällaisten muutosten johdosta.