Joensuussa 13.-15.7.2012 Media Facebook Vimeo 360° virtuaalifestivaalit Lataa mobiiliopas Osta liput Hiilijalanjälki

Lehdistötiedote 13.2.2012. Julkaisuvapaa heti.

The xx (UK) ja Antony and the Johnsons (USA) Ilosaarirockiin

• Ilosaarirockin alue uudistuu
• Antony and the Johnsons yhdessä Joensuun kaupunginorkesterin kanssa
• Ilosaarirock julkaisi yhteensä 34 bändiä

Joensuulainen rockfestivaali Ilosaarirock julkaisi perinteisesti Sulonpäivänä ensimmäisen osan kesän 2012 ohjelmasta. Heinäkuussa Laulurinteellä soittavat muun muassa debyyttilevyllään musiikkia kuuntelevan maailman polvilleen saanut brittiläinen The xx ja Yhdysvalloista saapuva Antony and the Johnsons, joka esiintyy Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Huikeaäänisen Antony Hegartyn johtama yhtye on tehnyt yhteistyötä orkestereiden kanssa ympäri maailmaa, mutta Suomeen mahtipontista projektia ei olla ennen saatu. Yhteensä Ilosaarirock julkaisi Sulonpäivänä 34 artistia eli noin puolet ohjelmistostaan. Festivaali tiedotti myös aluemuutoksista, jonka ansiosta Ilosaarirockiin on mahdollista myydä aiempaa enemmän lippuja. Ilosaarirock on myyty loppuun 14 vuotta perätysten. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 13.–15. heinäkuuta. Festivaalin lipunmyynti käynnistyy 2. huhtikuuta.

Laulurinteellä kauan odotettuja vaihtoehtonimiä

Ensimmäisessä ohjelmajulkistuksessaan Ilosaarirock julkaisi kaikkiaan yhdeksän Suomen ulkopuolelta saapuvaa yhtyettä. Odotettujen The xx:n ja Antony and the Johnsonsin lisäksi Laulurinteellä soittavat punkrock-suuruus Against Me! (USA), kovassa nosteessa oleva, vaihtoehtorockia soittava Pulled Apart by Horses (UK), jamaikalainen reggaetähti Richie Spice (JAM) ja berliiniläinen elektroduo Modeselektor (GER). Monimutkaisemman musiikin ystävien mieliä lämmittää taatusti post-rockiin taipuvan 65daysofstatic-yhtyeen (UK) esiintyminen ja metallifaneja ruotsalaisen Nasumin (SWE) jäähyväiskiertueen rantautuminen Ilosaarirockiin. Balkan-huumaa lietsoo puolestaan itäeurooppalainen megastara Goran Bregović & His Wedding and Funeral Orchestra (BIH).

Kotimaisista yhtyeistä festivaaliviikonloppuna Joensuuhun saapuvat muun muassa Children of Bodom, Apocapyptica, PMMP, Chisu, Paleface, Pariisin Kevät ja GG Caravan. Festivaalin avaavan Sulo-klubin ohjelma julkaistiin myös kokonaisuudessaan. Klubilla soittavat Michael Monroe, Stam1na, Viikate, Kauko Röyhkä & Narttu ja Haloo Helsinki. Kaikkiaan Ilosaarirockin ohjelmasta julkaistiin Sulonpäivänä noin puolet.

– Tänä vuonna kyllä saatiin jo heti kärkeen juuri ne nimet, ketä haluttiin. Ohjelma ei ole vielä lähellekään valmis, mutta hyvältä näyttää jo nyt. The xx:n loppukeväästä julkaistava kakkoslevy on taatusti odotetuimpia tämän vuoden julkaisuja ja Antonyn keikan onnistuminen lämmittää mieltä erityisesti. Ollaan suunniteltu orkesteriprokkista parin vuoden takaisen Mondo Cane -vedon jälkeen ja nyt natsasi parhaan mahdollisen vaihtoehdon kanssa. Loistavaa tuoretta musiikkia on tulossa tänne Karjalan perukoille ja sehän tässä on tärkeintä, ilkamoi Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Panu Hattunen.

Alueella uudistuksia

Ilosaarirockin alue kokee ensi kesänä uudistuksia. Festivaalialeen takana olevaa laajaa nurmialuetta otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa. Uudelle alueelle siirretään festivaalin kolmoslavana tunnettu Sue-teltta. Alueen uudistuksen myötä Ilosaarirockiin on mahdollista myydä aiempaa enemmän lippuja. Toiminnanjohtaja Markku Pyykkösen mukaan lipunmyynti ei kuitenkaan ole pääosassa aluetta laajennettaessa.

– Tärkeintä on tehdä festivaalista yleisölle niin viihtyisä kuin mahdollista. Alueen laajentamisen avulla saadaan jonot lyhyemmäksi, lisää anniskelutilaa, lisää nurmikkoa ja ylipäänsä enemmän tilaa liikkua ja olla. Sitten kun suunnitelmat on valmiit, niin katsotaan myydäänkö aiempaa enemmän lippuja vai ei. Ollaan luettu tarkkaan meille tullutta asiakaspalautetta ja koitetaan toimia sen pohjalta. Toivottavasti kelpaa, naurahtaa Pyykkönen.

Ilosaarirock 2012, 13. helmikuuta varmistuneet artistit:

The xx (UK)
Antony and the Johnsons (USA) & Joensuun kaupunginorkesteri
65daysofstatic (UK)
Against Me! (USA)
Goran Bregović & His Wedding and Funeral Orchestra (BIH)
Modeselektor (GER)
Nasum (SWE)
Pulled Apart by Horses (UK)
Richie Spice (JAM)

Apocalyptica
Children of Bodom
Chisu
Eva & Manu
French Films
GG Caravan
Herra Ylppö & Ihmiset
Insomnium
Jare & VilleGalle
Kuningassoundi Rentoshow
Liimanarina
Nerve End
Paleface
Pariisin Kevät
PMMP
Reckless Love
Regina
Swallow the Sun
The Three Smiths Show: Gracias, Noah Kin, Ekow
Tundramatiks

Sulo-klubi:
Haloo Helsinki
Kauko Röyhkä & Narttu
Michael Monroe
Stam1na
Viikate