Lehdistötiedote 15.3.2012. Julkaisuvapaa heti.
Ilosaarirockin Töminä-klubin ohjelma julki
Joensuulaisen Ilosaarirock-festivaalin käynnistävän Töminä-klubin ohjelma on valmis. Suomen suurimpiin punk-tapahtumiin lukeutuvassa Töminässä kuullaan tänä vuonna laajalla skaalalla kotimaista säröistä vaihtoehtomusiikkia. Klubin punk- ja hardcore-juuria kunnioittavat tamperelainen Vapaa Maa sekä Suomen vanhin edelleen toimiva hardcore-yhtye Terveet Kädet. Garagepunkin ja -rockin suuntaan kumartavat tuoreet kyvyt The Splits ja Räjäyttäjät. Itäsuomalaista väriä Töminässä edustavat trubaduuri Jukka Kiesi sekä legendaarisen Mana Manan muistoa ylläpitävä, Otra Romppasen johtama Murheenlaakso. Konkariosastolle kuuluvat myös Jamaikan skata ja perinteistä punkkia yhdistelevä The Valkyrians sekä noiserock-trio Fun. Töminä järjestetään Joensuun Laulurinteellä 13. heinäkuuta. Kymmenen euron hintaiset pääsyliput tulevat myyntiin maanantaina 2. huhtikuuta.
Uutta verta ohjelmanhankinnassa
Töminän ohjelman on tänä vuonna suunnittelut Janne Tamminen. Musiikkialan moniottelija on ollut jo pitkään tekemisissä Töminän ja Ilosaarirockin kanssa ja onpa mies vieraillut klubin lavallakin Endstandin riveissä. Muutaman vuoden tiukan punk- ja hardcore-kuurin jälkeen Töminän ohjelmaa haluttiin laajentaa laveammin vaihtoehtomusiikin suuntaan ja Tamminen pyydettiin puikkoihin. Mies itse oli pestistä mielissään.
– On oikeasti todella suuri kunnia olla järjestämässä Töminää. Ensimmäisen kerran on klubilla tullut käytyä silloin, kun tapahtuma oli vielä raviradan toisella puolella. Jo tuolloin tapahtumassa oli monipuolinen tarjonta, vaikka pääpaino olikin punkissa. Tuota henkeä kunnioittaen olen yrittänyt valita bändit, jotka eivät välttämättä musiikillisesti kaikki ole superpunk, mutta asiaan kuuluvaa henkeä silti löytyy. Nyt vaan täytyy toivoa, että yleisö on bändikattauksesta yhtä innoissaan kuin minä ja paikalle saapuvat, muuten festivaalin promoottori Panu "idiootti" Hattunen vetää minua turpaan. Taas, huokaa Tamminen.
Töminä perjantaina 13.7.2012 Joensuun Laulurinteellä. Liput myynnissä 2.4.
Ohjelma:
Fun
Jukka Kiesi
Murheenlaakso
Räjäyttäjät
The Splits
Terveet Kädet
The Valkyrians
Vapaa Maa