Lehdistötiedote 29.6.2012. Julkaisuvapaa heti.
Richie Spice perui Ilosaarirockin keikan, tilalle Looptroop Rockers
Jamaikalainen reggaeartisti Richie Spice on perunut Euroopan kiertueensa, jonka osana oli myös keikka joensuulaisella Ilosaarirock-rockfestivaalilla. Richie Spicen tilalle Ilosaarirock on kiinnittänyt Euroopan suosituimpien hip hop -ryhmien joukkoon kuuluvan ruotsalaisen Looptroop Rockersin. Promoen, Supremen, DJ Embeen ja CosM.I.C:n muodostama kokoonpano esiintyy festivaalin Rentolavalla lauantaina 14.7. kello 19.
– Peruutukset tässä vaiheessa ovat erittäin ikäviä niin meidän kuin artistin, mutta ennen kaikkea yleisön puolesta. Pahoittelemme tapahtunutta, asialle ei vain ollut mitään tehtävissä, toteaa Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Panu Hattunen.
– Laitoimme verkot vesille heti, kun kuulimme tästä mahdollisuudesta ja onneksi onnistuimme saamaan näin loistavan esiintyjän kuin Looptroop Rockers Spicen tilalle. Aikataulu teki muun kuin kotimaisen yhtyeen kiinnittämisestä haastavan, mutta palaset loksahtelivat paikoilleen tällä kertaa mainiosti, Hattunen jatkaa.
Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 13. – 15.7.2012. Festivaalilla esiintyy muun muassa Black Star, The xx, The Hives, D-A-D, Antony and the Johnsons, First Aid Kit, Tanya Stephens, Children of Bodom, Mayhem, PMMP ja Chisu. Looptroop Rockers soittaa festivaalin Rentolavalla lauantaina 14.7. kello 19. Ilosaarirockin ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä ja festivaalin verkkosivuilla.
Looptroop Rockers
Ruotsalainen Looptroop Rockers on esittänyt kantaaottavaa hip hopia jo yli kaksikymmentä vuotta. Kokoonpano aloitti uransa nimellä Looptroop jo vuonna 1991. Rockers-liite lisättiin vuonna 2007, kun bändin pitkäaikainen jäsen CosM.I.C. jätti Looptroopin. Sittemmin CosM.I.C. on liittynyt takaisin yhtyeeseen Promoen, Supremen ja DJ Embeen rinnalle.
Looptroop Rockers on jo pitkään nauttinut erityistä suosiota suomalaisten hip hop -fanien keskuudessa, eikä ihme. Kokeneen ja karismaattisen bändin keikat ovat yhtä live-energian alkuräjähdystä, joista voi nauttia myös ilman yhtyeen sanoman täydellistä ymmärtämistä. Sillä sitä sanomaa Looptroop Rockersilla riittää. Bändin alati laajeneva kansainvälinen suosio perustuu hyvien biisien lisäksi undergroundista ponnistaviin provokatiivisiin sanoituksiin ja poleemisiin sloganeihin, kuten Jag sköt Palme. Hikisillä keikoilla iskulauseet pusketaan kuulijoiden kasvoille positiivisilla viboilla, ilman tekoaggressiivista uhoa.
Viime vuonna julkaistu tyylitajuinen ja tiukka albumi Professional Dreamers osoitti, että Looptroop Rockers tunnustaa juurensa ja pystyy vielä parinkymmenen vuoden uran jälkeenkin luomaan Euroopan kovinta hip hopia. Rentolava, kuulolle!
Lisätiedot ja haastattelut:
Ohjelmapäällikkö Panu Hattunen: puh. 050 506 7405, if.kcoriraasoli@unap.
Ilosaarirockin painokelpoiset pressikuvat: ilosaarirock.fi/media.