Joensuussa 13.-15.7.2012 Media Facebook Vimeo 360° virtuaalifestivaalit Lataa mobiiliopas Osta liput Hiilijalanjälki

Lehdistötiedote 14.7.2012. Julkaisuvapaa heti.

Päivälippujen myynti lauantaina vilkasta

• Iltapäivällä lipunmyynnin jatkuessa festivaali hipoi kävijäennätystään
• Avajaispäivän klubit keräsivät yleisöä viime vuoden malliin

Joensuun Ilosaarirock käynnistyi perjantaina vilkkaissa tunnelmissa. Festivaalin avaava suomalaiseen rockiin keskittyvä Sulo-klubi keräsi telttaan hieman alle 5000 kuulijaa. Jo klubin avannut Haloo Helsinki sai lavan edustalle hakeutuneen runsaslukuisen joukon laulamaan bändin hittejä laulaja Ellin mukana. Klubin huipensi juuri viisikymmenvuotispäiviään viettänyt Michael Monroe. Punk- ja vaihtoehtomusiikkiin keskittyvä Töminä-klubi houkutteli noin 600 ihmistä sateisesta säästä huolimatta.

Sade rauhoitti perjantaina Ilosaarirockin juhlijoita. Festivaalin ensiapupisteen mukaan avauspäivä oli ennätyksellisen rauhallinen. Myös päihdepäivystyksessä oli vähän avun tarvitsijoita, joskin päivystyksen asiakkaat olivat aiempaa nuorempia. Perjantai ei työllistänyt myöskään järjestyksenvalvontaa, vaikka Sulo-klubilla esiintynyt Stam1na saikin aikaan melkoisen hurjimuksen yleisön joukossa. Poliisin mukaan festivaalialueella yleisö käyttäytyi hyvin ja poliisi joutui kirjaamaan vain muutaman rikkeen. Joensuun alueella rikkeiden määrä oli odotusten mukaisesti tavallista viikonloppua huomattavasti korkeampi.

Lauantaista tulossa viikonlopun vilkkain päivä

Tänä kesänä Ilosaarirockiin tekivät paluun päiväliput, joita ei ole myyty festivaalille kertaakaan 2000-luvulla. Ilosaarirock laajensi festivaalialuetta noin 10 000 neliöllä, joten tapahtumaan oli mahdollista myydä reilusti aiempaa enemmän lippuja. Lauantaina iltapäivällä lipunmyynti porteilla kävi vilkkaana ja järjestäjien mukaan uusi kävijäennätys on mahdollinen porttimyynnin jatkuessa myös illalla. Laajimmillaan Ilosaarirockissa on vieraillut 21 000 ihmistä päivässä. Kello 16 lauantaina lippuja oli myyty 20 600 kappaletta. Sunnuntaille odotetaan järjestäjien mukaan noin 19 000 kävijää.

Rannekkeenvaihto ruuhkautui porttien avautumisen jälkeen

Perjantain sateinen sää tuotti ongelmia Ilosaarirockin rannekkeenvaihdolle. Festivaaliyleisö vaihtoi sateen takia perjantaina rannekkeita aiempia vuosia vähemmän, joka yllätti järjestäjät ja aiheutti vaihtopisteissä ruuhkaa lauantaina. Myös festivaalin Rentolavan avannut Stig veti valtavan yleisöryntäyksen, joka ruuhkautti sisääntuloa. Jonoja purkamaan värvättiin ylimääräisiä työntekijöitä festivaalin toiminnanjohtajaa ja hallituksen puheenjohtajaa myöten ja ruuhka saatiin purettua alun jonojen jälkeen vikkelästi. Pahimmillaan ensimmäiset jonottajat joutuivat kuitenkin odottamaan pitkiäkin aikoja. Festivaalin järjestäjät pahoittelevat jonojen aiheuttamaa mielipahaa.

Lisätiedot:
www.ilosaarirock.fi

Haastattelut:
Toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen 050 354 9068 markku @ilosaarirock.fi
Tiedottaja Petri Varis 044 293 6889 petri @ilosaarirock.fi