Stellan jäähyväiskeikka: energisyyttä ja positiivista fiilistä

Lauantaisella jäähyväiskeikallaan Stella hemmotteli yleisöä vielä viimeistä kertaa ja tarjosi sille todella mahtavan keikan, jossa tunnelma oli katossa. Bändi antoi kaikkensa ja oli paremmassa vedossa kuin koskaan.

Stellan historian viimeiseksi jäävän keikan tunnelma olisi helposti voinut äityä hyvinkin haikeaksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan heti alussa bändi alkoi soittaa jopa poikkeuksellisen energisellä ja positiivisella fiiliksellä.  Mikä parasta, kyseinen fiilis ei hiipunut missään vaiheessa esiintymistä, vaan säilyi vahvana kappaleesta toiseen. Stellan kitaristi  ja sanoittaja Janne todisti paikkansapitäväksi haastattelussa esittämänsä väitteen siitä, että bändi on saanut lopettamisen myötä entistä suuremman energialatauksen.

Kaikilla bändin jäsenillä vaikutti olevan hauskaa. “En tiedä mikä on, mutta tuntuu, ettei ikinä oo ollu näin ihanaa”, laulaja-Marja Tahvanainenkin totesi onnellisen oloisena.

Hyvä fiilis välittyi myös yleisöön asti: lähes kaikki katsojat hurrasivat, lauloivat mukana ja tanssivat hymyssä suin läpi koko keikan. Ennen Aamun kuiskauksen ja Pisteen esittämistä Marja pyysi yleisöltä yhteislaulua ja haastoi laulamaan vielä kovemmin kuin eilisellä J. Karjalaisen keikalla oli laulettu. “Tää on meidän rokki! Tää on meidän viimeinen keikka!”, hän vetosi yleisöön. Vaikken itse J. Karjalaista eilen nähnytkään, volyymin lujuudesta päätellen uskaltaisin veikata, että Stella onnistui tavoitteessaan päihittää J. Karjalainen yhteislaulussa.

Energisyyden ja hyvän fiiliksen lisäksi keikka oli myös musiikillisesti erittäin onnistunut: bändi soitti hyvin, ja Marja Tahvanaisen ääni kuulosti livenä paitsi kauniilta, myös virkistävän erilaiselta ja omaperäiseltä. Olen nähnyt Stellan livenä useita kertoja aiemminkin, mutten ole koskaan kuullut heiltä mitään näin laadukasta – tämä oli ehdottomasti parasta antia, mitä olen Stellalta saanut.

Suosikeiksini Stellan tämänpäiväisen keikan osalta nousivat Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin, Aamun kuiskaus, Piste ja Häävalssi. Koska keikka jää luultavasti viimeiseksi, jonka tulen koskaan Stellalta näkemään, oli huikeaa kuulla nämä melko paljon kuuntelemani kappaleet heiltä vielä yhden, viimeisen, kerran. Erityisesti yhtyeen encorena esittämä Häävalssi oli tänään mieleeni. Sen taustalla soinut akustinen kitara kuulosti hyvältä ja loi lisää tunnelmaa jo ennestäänkin koskettavaan biisiin.

Niin sanottuna virallisena jäähyväislauluna yleisölle Stella esitti Hipaisun päässä -kappaleen. “Se oli sitä aikaa / jos tähän sänkyyn jään / ja nää on viimeiset sanat / niin älä riudu ikävään”. Kenties emme sentään – ainakaan toivottavasti – aivan riudu ikävään, mutta varmasti jäämme kaipaamaan Stellaa ja tunnemme sen hyvien suomalaisten bändien joukkoon jättämän aukon.

Kaiken kaikkiaan keikka oli näyttävä lopetus bändin kesän jälkeen päättyvälle, 11 vuotta kestäneelle uralle. Keikan päätyttyä päällimmäisenä mielessä oli kiitollisuus siitä, että pääsin olemaan osa sitä kaikkea – tunnelmaa, ihmispaljoutta ja musiikkia.

Teksti: Elina Saarela
Kuva: Maria Sandell