Ilosaarirock 12.–14.7.2013
 
 

Adept (SWE)

Adept

Ruotsalainen metalcorea soittava Adept on omien sanojensa mukaan olemassa vain ja ainoastaan sen takia, että yhtyeen soittajat rakastavat yli kaiken keikkailua ja soittamista. Partiolaisten lailla bändi on valmis astumaan lavalle, oli tilanne mikä hyvänsä. Adeptin jäsenet ovat kasvaneet In Flamesin kaltaisten ruotsalaislegendojen levyjä kuunnellen ja bändin musiikista välittyykin palava intohimo modernin metallin äksyjä riffejä kohtaan.

Adept yhdistelee rankkaa metallia, nostattavia ja tarttuvia melodioita sekä post-rockin tunnelmointia. Bändin kolmas levy Silence the World on raivokkaampi ja progressiivisempi metallikeitos, joka vie ruotsalaisia yhä enemmän Bring Me the Horizonin ja As I Lay Dyingin viitoittamalle tielle. Toisessa äärilaidassa ovat entistä kauniimmat melodiat ja tunteikkaammat sekä persoonallisemmat lauluraidat.

Bändi on kiertänyt Euroopan klubeja ahkerasti kasvattaen fanikatrastaan. Kesä 2013 tulee olemaan Adeptille näytön paikka. Nouseeko yhtye esikuviensa sarjaan modernin metallin suuruuksien rinnalla? Ainakin bändi on valmis siihen, todisteet löytyvät heinäkuussa Laulurinteellä.

www.adeptofficial.com
facebook.com/AdeptOfficial


Joensuun Popmuusikot ry PL 240 80101 Joensuu   Kysy Rokista: if.kcoriraasoli@ofni   Verkkotoimitus: if.kcoriraasoli@okkrev