Ilosaarirock 12.–14.7.2013
 
 

Eternal Tears of Sorrow

Eternal Tears of Sorrow

EToS:n keikat ovat aina tapauksia. Harvakseltaan keikkaileva melodeath-yhtye nähtiin viimeksi Ilosaarirockissa aivan vuosituhannen alussa ja siitä lähtien bändiä onkin toivottu intohimoisesti takaisin Laulurinteelle. Eikä ole ihme, että pohjoisen metallisteja on hartaasti odoteltu, bändin albumit ovat tyylisuuntansa muotovalioita: rajuja, jylhiä, päällekäyviä ja tunnelmallisia.

Bändi saapuu Joensuuhun mukanaan uransa kenties komein albumikokonaisuus, helmikuun lopussa julkaistu Saivon Lapsi. Pohjois-Suomen mystiikasta vaikutteensa ammentava levy on EToS:n ensimmäinen julkaisu neljään vuoteen, joten odotukset albumia kohtaan olivat huiman korkealla. Levy ylittää ne kirkkaasti. Raaka riffittely ja entistä kitaravetoisemmat biisit muodostavat kokonaisuuden, jollaista ei olat kohauttamalla ohiteta. Edellisen albumin jälkeen mukaan liittynyt kitaristi Mika Lammassaari suoltaa kepistään sellaisia melodioita, että heikompia hirvittää. Ottakaahan haltuun ennen heinäkuuta!

www.eternaltears.fi
facebook.com/etosofficial


Joensuun Popmuusikot ry PL 240 80101 Joensuu   Kysy Rokista: if.kcoriraasoli@ofni   Verkkotoimitus: if.kcoriraasoli@okkrev