Finntroll
Maailman kovin peikkometallipoppoo Finntroll saapuu heinäkuussa pimentämään Laulurinteen ikiauringon pakanallisilla laulelmillaan. Viime vuosituhannen puolella perustettu folk metal -yhtye yhdistelee musiikissaan äärimetallia ja humppaa ja vetää vielä biisinsä kaiken päälle ruotsiksi! Omintakeinen yhdistelmä on nostanut vuosien saatossa Finntrollin suomalaisen folk metallin kärkijoukkoon Ensiferumin, Turisaksen ja Korpiklaanin rinnalle. Bändi on kiertänyt ahkerasti maailmaa ja kasvattanut intohimoisten seuraajiensa peikkoarmeijaa.
Vuonna 2010 julkaistu viides albumi Nifelvind esitteli aiempaa rankemman ja kieromman Finntroll-soundin. Levyn biiseistä löytyi runsaasti black metal -vaikutteita folk-osuuksien ollessa pienemmässä roolissa. Finntroll saapuu Ilosaarirockiin mukanaan kuudes pitkäsoitto Blodsvept. Bändin edellinen vierailu Laulurinteellä oli energisyydessään ikimuistoinen eikä vähempää voi odottaa tulevalta kesältä. Luvassa on taatusti viikonlopun tulisimmat tanhut ja tehokkaimmat tukanheilutukset. Peikkokansa paikalle mars!
Lauantai 13.7.
- Between the Buried and Me (USA)
- Hot Chip (UK)
- Lissie (USA)
- Pelican (USA)
- Aino Venna
- Disco Ensemble
- Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo
- Eläkeläiset 20v
- Eternal Tears of Sorrow
- Haamu
- Haloo Helsinki!
- Jaakko Laitinen & Väärä Raha
- Jätkäjätkät
- Karri Koira & Ruudolf
- Loost Koos
- Lost Society
- Minä ja Ville Ahonen
- Mokoma
- Nicole Willis & the Soul Investigators
- Nightwish
- Pearly Gates
- Pertti Kurikan Nimipäivät
- Pää Kii
- Satellite Stories
- Stella
Sunnuntai 14.7.
- Adept (SWE)
- Imagine Dragons (USA)
- Mustasch (SWE)
- Sigur Rós (ISL)
- Squarepusher (UK)
- Tarrus Riley (JAM/USA)
- Witchcraft (SWE)
- Antero Lindgren
- Distress of Ruin
- Domovoyd
- Eläin
- Finntroll
- Freerap Rentoshow
- Hexvessel
- Jukka Poika & Sound Explosion Band
- Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki
- Michael Monroe
- PMMP
- Raappana & Sound Explosion Band
- Ruger Hauer
- Rytmihäiriö
- Samuli Putro
- The Scenes
- Von Hertzen Brothers
- Wintersun
Sulo-klubi pe 12.7.
Töminä-klubi pe 12.7.
Muutokset ovat valitettavia, mutta mahdollisia. Joensuun Popmuusikot ry pidättää oikeudet ohjelma- ja aikataulumuutoksiin.