Ilosaarirock 12.–14.7.2013
 
 

J. Karjalainen

J. Karjalainen

Jukka Karjalainen kuuluu maamme populaarimusiikin kaanoniin. Ja syystäkin, sillä Jii on vaan paras. Laulumies on tehnyt pitkän ja tyyliltään omaleimaisen uran, joka kestää isältä pojalle ja jatkuu edelleen suvereenilla tavalla. Kolme hienoa levyä luonut Lännen-Jukan hahmo on saanut ainakin väliaikaisesti siirtyä tauolle, kun Karjalainen tekee maaliskuussa ilmestyvällä Et ole yksin -albumilla paluun niihin rakastettuihin Jii-tunnelmiin, joista hänet on opittu lukuisilla hiteillä tuntemaan. Doris, Hän, Villejä Lupiineja, Telepatiaa... lista on jotakuinkin loputon. Ja tuleva levy sisältää useammankin tuohon klassikkosarjaan lisättävän biisin, tämän voimme luvata. Mennyt mies sinne on jo ehditty kirjaamaan.

J. Karjalainen on läpi vuosien osannut myös koota ympärilleen arvoistansa soittoseuraa. Niin nytkin. Janne Haaviston, Pekka Gröhnin, Mikko Lankisen ja Tom Nymanin muodostama yhtye takaa, että uudet ja vanhat ikivihreät soivat tulevilla keikoilla korvia hivelevinä versioina. Ja kun kappalevalikoimaa riittää, niin huhujen mukaan Ilosaarirock tarjoaa Sulo-klubilla näille maestroille normaalia pitemmän soittoajankin. Ja sehän meille sopii!

www.jkarjalainen.fi
facebook.com/jkarjalainenvirallinen


Joensuun Popmuusikot ry PL 240 80101 Joensuu   Kysy Rokista: if.kcoriraasoli@ofni   Verkkotoimitus: if.kcoriraasoli@okkrev