Michael Monroe
Michael Monroe ei esittelyitä kaipaa. Suomen legendaarisin rocklaulaja on ansainnut kannuksensa jo kolmekymmentä vuotta sitten Hanoi Rocksin keulilla, mutta on täysin turhaa puhua nostalgiasta tämän miehen noustessa lavalle. Michael Monroe on kansainvälisen tason rocktähti, jolla on energiaa, karismaa, taitoa ja ulkonäköä enemmän kuin seuraajien rivistöllä yhteensä.
Monroe putsasi pöydän täydellisesti soolouransa toisen tulemisen avausalbumilla Sensory Overdrive. Palkintoja on tippunut pitkin maailmaa: vuoden esiintyjä, vuoden rocklevy, vuoden albumi ja lista vain jatkuu. Levyä ja bändiä ei olla kehuttu puhki syyttä, Sensory Overdrivea jos jotakin voi kuvailla sanoilla true rock'n'roll.
Monroen bändi koostuu suurista rockpersoonallisuuksista kuten Sami Yaffa ja Dregen, joten show ei jää yhden miehen harteille. Bändi on uhkaillut soittavansa Ilosaarirockissa vanhojen hittien lisäksi tulevan levyn kappaleita.
Kaikki, jotka ovat nähneet Michael Monroen lavalla tietävät, että luvassa on aina maailmanluokan rockshow, jollaiseen kykenevät vain harvat ja valitut. Michael Monroe on yksi valituista, Suomen ainut oikea rocktähti ja elävä legenda.
• www.michaelmonroe.com
• facebook.com/michaelmonroeofficial
Lauantai 13.7.
- Between the Buried and Me (USA)
- Hot Chip (UK)
- Lissie (USA)
- Pelican (USA)
- Aino Venna
- Disco Ensemble
- Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo
- Eläkeläiset 20v
- Eternal Tears of Sorrow
- Haamu
- Haloo Helsinki!
- Jaakko Laitinen & Väärä Raha
- Jätkäjätkät
- Karri Koira & Ruudolf
- Loost Koos
- Lost Society
- Minä ja Ville Ahonen
- Mokoma
- Nicole Willis & the Soul Investigators
- Nightwish
- Pearly Gates
- Pertti Kurikan Nimipäivät
- Pää Kii
- Satellite Stories
- Stella
Sunnuntai 14.7.
- Adept (SWE)
- Imagine Dragons (USA)
- Mustasch (SWE)
- Sigur Rós (ISL)
- Squarepusher (UK)
- Tarrus Riley (JAM/USA)
- Witchcraft (SWE)
- Antero Lindgren
- Distress of Ruin
- Domovoyd
- Eläin
- Finntroll
- Freerap Rentoshow
- Hexvessel
- Jukka Poika & Sound Explosion Band
- Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki
- Michael Monroe
- PMMP
- Raappana & Sound Explosion Band
- Ruger Hauer
- Rytmihäiriö
- Samuli Putro
- The Scenes
- Von Hertzen Brothers
- Wintersun
Sulo-klubi pe 12.7.
Töminä-klubi pe 12.7.
Muutokset ovat valitettavia, mutta mahdollisia. Joensuun Popmuusikot ry pidättää oikeudet ohjelma- ja aikataulumuutoksiin.