Nightwish
Kiteeltä kotoisin oleva Nightwish aloitti Imaginaerum-maailmankiertueensa Joensuusta maaliskuussa 2012. Heinäkuussa 2013, yli sadan keikan, ainakin neljän mantereen, elokuvan ja laulajanvaihdoksen jälkeen bändi saapuu kotikonnuilleen niputtamaan pitkän uransa kunnianhimoisimman jakson. Ja saapuu muuten kovempana kuin koskaan!
Nightwishin keikalta Ilosaarirockissa on lupa odottaa suuria. Bändi ja kiertuehenkilökunta on hioutunut huippuunsa pitkän kierroksen aikana ja yhtyeen show tulee olemaan Laulurinteen pimeässä illassa uskomatonta katsottavaa ja kuultavaa. Floor Jansen on ottanut vaativan solistin paikan haltuunsa hurjalla itseluottamuksella ja osoittanut olevansa täydellinen valinta Nightwishin keulille. Jansenin myötä Nightwish on entistä aggressiivisempi, mahtipontisempi ja mukaansatempaavampi live-esiintyjä.
Ilosaarirockin keikka on Nightwishin Imaginaerum World Tour -kiertueen viimeisiä esiintymisiä, joten luvassa on taatusti tunteikas ilta. Tervetuloa todistamaan sitä!
Lauantai 13.7.
- Between the Buried and Me (USA)
- Hot Chip (UK)
- Lissie (USA)
- Pelican (USA)
- Aino Venna
- Disco Ensemble
- Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo
- Eläkeläiset 20v
- Eternal Tears of Sorrow
- Haamu
- Haloo Helsinki!
- Jaakko Laitinen & Väärä Raha
- Jätkäjätkät
- Karri Koira & Ruudolf
- Loost Koos
- Lost Society
- Minä ja Ville Ahonen
- Mokoma
- Nicole Willis & the Soul Investigators
- Nightwish
- Pearly Gates
- Pertti Kurikan Nimipäivät
- Pää Kii
- Satellite Stories
- Stella
Sunnuntai 14.7.
- Adept (SWE)
- Imagine Dragons (USA)
- Mustasch (SWE)
- Sigur Rós (ISL)
- Squarepusher (UK)
- Tarrus Riley (JAM/USA)
- Witchcraft (SWE)
- Antero Lindgren
- Distress of Ruin
- Domovoyd
- Eläin
- Finntroll
- Freerap Rentoshow
- Hexvessel
- Jukka Poika & Sound Explosion Band
- Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki
- Michael Monroe
- PMMP
- Raappana & Sound Explosion Band
- Ruger Hauer
- Rytmihäiriö
- Samuli Putro
- The Scenes
- Von Hertzen Brothers
- Wintersun
Sulo-klubi pe 12.7.
Töminä-klubi pe 12.7.
Muutokset ovat valitettavia, mutta mahdollisia. Joensuun Popmuusikot ry pidättää oikeudet ohjelma- ja aikataulumuutoksiin.