Pelican (USA)
Pelicanin Ataraxia/Taraxis EP:n kannessa on loputon aavikko. What We All Come to Need -albumin kannessa lainehtii punaiseksi värjäytynyt meri. Näissä teemoissa lainehtii myös yhtyeen musiikki, loputtomana ja armottomana.
Vuosituhannen alussa Chicagossa perustettua Pelicania on karsinoitu muita amerikkalaisia post-rock -yhtyeitä ahkerammin sludge- ja metallibändiksi, vaikka yhtye itse ei ole halunnut lukita musiikkiaan mihinkään yksiselitteiseen lokeroon. Pelicanin murskaavan raskas riffittely huokuu vanhan liiton heavy-metallista tuttua estetiikkaa, mutta ajoittain liikutaan melkein pop-musiikiksi laskettavilla kevyttaajuuksilla. Näistä lähtökohdista yhtye onkin löytänyt paikkansa niin hevareiden, rokkareiden kuin poppareidenkin levyhyllyistä.
Jos Sigur Rós lennättää musiikillaan kuulijansa taivaan avaruuksiin, on Pelicanin tehtävä tuoda verkkokalvoille ne universumin pimeimmät nurkat. Tämä ei ole kivaa taustamusiikkia, Pelican tarraa kuulijaansa kiinni eikä päästä irti ennen viimeisen sävelen vaikenemista. Livenä Pelicanin vöyrytys on todistettavasti katharttinen kokemus. Tule, kuule ja puhdistu.
Lauantai 13.7.
- Between the Buried and Me (USA)
- Hot Chip (UK)
- Lissie (USA)
- Pelican (USA)
- Aino Venna
- Disco Ensemble
- Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo
- Eläkeläiset 20v
- Eternal Tears of Sorrow
- Haamu
- Haloo Helsinki!
- Jaakko Laitinen & Väärä Raha
- Jätkäjätkät
- Karri Koira & Ruudolf
- Loost Koos
- Lost Society
- Minä ja Ville Ahonen
- Mokoma
- Nicole Willis & the Soul Investigators
- Nightwish
- Pearly Gates
- Pertti Kurikan Nimipäivät
- Pää Kii
- Satellite Stories
- Stella
Sunnuntai 14.7.
- Adept (SWE)
- Imagine Dragons (USA)
- Mustasch (SWE)
- Sigur Rós (ISL)
- Squarepusher (UK)
- Tarrus Riley (JAM/USA)
- Witchcraft (SWE)
- Antero Lindgren
- Distress of Ruin
- Domovoyd
- Eläin
- Finntroll
- Freerap Rentoshow
- Hexvessel
- Jukka Poika & Sound Explosion Band
- Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki
- Michael Monroe
- PMMP
- Raappana & Sound Explosion Band
- Ruger Hauer
- Rytmihäiriö
- Samuli Putro
- The Scenes
- Von Hertzen Brothers
- Wintersun
Sulo-klubi pe 12.7.
Töminä-klubi pe 12.7.
Muutokset ovat valitettavia, mutta mahdollisia. Joensuun Popmuusikot ry pidättää oikeudet ohjelma- ja aikataulumuutoksiin.