Ilosaarirock 12.–14.7.2013
 
 

Pertti Kurikan Nimipäivät

Pertti Kurikan Nimipäivät

Punkyhtye Pertti Kurikan Nimipäivät soitti pari vuotta sitten Ilosaarirockin Rekkalavalla auringonpaisteen ja ihmettelevän yleisömassan edessä. Bändin keikka oli selkeästi festivaalin puhutuin tapaus, jota muisteltiin pitkälle syksyyn. Juttujen perusteella keikkaa oli todistamassa vähintään puoli Suomea, taatusti enemmän kuin lavan eteen väkeä mahtui. Tuon unohtumattoman keikan jälkeen PKN:lle on ehtinyt tapahtua todella paljon.

Keväällä 2012 julkaistu Kovasikajuttu-dokumenttielokuva voitti suunnilleen kaikki tarjolla olleet elokuvapalkinnot ja nosti elokuvassa esiintyneen Pertti Kurikan kumppaneineen kesän kohtutuimmiksi suomipunkkareiksi. Bändin maine ei kuitenkaan tullut tyhjästä. Pertti Kurikan Nimipäivät oli tehnyt keikkoja ja julkaissut sinkkuja jo pitkään ennen elokuvan tuomaa julkisuutta. Loppuvuodesta ilmestyi loppuunmyytyjen pikkulevyjen helmet ja muutamat uudet kappaleet niputtava debyyttipitkäsoitto Kuus kuppia kahvia ja yks kokis. Levy pamahti komeasti viralliselle albumilistalle ja bändin keikkapaikkojen koko sen kuin kasvoi.

Pertti Kurikan Nimipäivien nerokkuus perustuu kumartelemattomaan punkasenteeseen ja helkkarin hyviin biiseihin. Päättäjä on pettäjä, Kallioon, Mä vihaan maailmaa ja Kovasikajuttu ovat yksinkertaista ja tarttuvaa punkrockia, jotka kertovat suorin sanoin elämän epäkohdista ja turhaumista. Bändi on livenä aina täysillä läsnä ja into välittyy yleisöön taatusti.

Pidä huolta, että olet paikalla kun PKN nousee yleisön eteen kesällä 2013. Tästä keikasta puhutaan!


Joensuun Popmuusikot ry PL 240 80101 Joensuu   Kysy Rokista: if.kcoriraasoli@ofni   Verkkotoimitus: if.kcoriraasoli@okkrev