Ilosaarirock 12.–14.7.2013
 
 

Squarepusher (UK)

Squarepusher

Tom "Squarepusher" Jenkinson on synonyymi maaniselle, kokeelliselle ja progressiiviseen jatsiin kallellaan olevalle elektroniselle musiikille. Jenkinsson aloitti uransa jazz-basistina, mutta 90-luvun puolivälissä työpöydälle ilmestynyt DR-660 -rumpukone muutti muusikon uran suunnan. Miehen vaikutus koko genreen on ollut valtava; kysyttäessä tärkeimpiä elektronisen musiikin artisteja on tietokilpailuvastaus eittämättä Aphex Twin ja Squarepusher.

Vaikka Sqaurepusher pilkkookin rytmejään palasiksi ajoittain jopa rankemmalla kädellä kuin Aphex Twin, lähestyy Jenkinson musiikkia myös peribrittiläisen popsävellysperinteen kautta. Jenkinsonin kappaleet ovatkin pullollaan mitä kauneimpia pop-melodioita, esimerkkinä sellaiset klassikkoraidat kuten Theme From Ernest Borgnine, Hello Meow ja Coopers World. Virtuoosimainen bassotaituruus on myös säilynyt Squarepusherin työkalupakissa läpi koko pitkän uran, kuunnelkaapa Ultravisitor-albumilta löytyvän Tetra-Sync -kappaleen bassoraitaa, huh huh!

Ilosaarirockiin – ja ensimmäistä kertaa Suomeen – Squarepusher saapuu osana Ufabulum-albuminsa kiertuetta. Ufabulum on post-apokalyptinen trippi, synkeänkaunis soundtrack jota kelpaa kuunnella pommien sataessa hiljalleen taivaalta. Näitä maailmanlopun visioita tullaan Laulurinteellä tarjoilemaan valtaisalta led-seinältä ja lupaamme paikalle saapuville yhden vuoden sykähdyttävimmistä keikkakokemuksista.

www.squarepusher.net
warp.net/squarepusher
facebook.com/squarepusher


Joensuun Popmuusikot ry PL 240 80101 Joensuu   Kysy Rokista: if.kcoriraasoli@ofni   Verkkotoimitus: if.kcoriraasoli@okkrev