Ilosaarirock 12.–14.7.2013
 
 

Stella

Stella

Joensuulainen Stella ilmoitti alkuvuodesta päättävänsä yli kymmenen vuotta kestäneen uransa ensi kesän jälkeen. Ilmoitus tuli yhtyeen fanikunnalle suurena yllätyksenä ja suruna. Stella kun on onnistunut koskettamaan ihmisläheisillä kappaleillaan suurta kansanjoukkoa aivan ainutlaatuisella tavalla. Biisit kuten Piste, Suden silmät, Totuuden henki ja Häävalssi ovat soineet häissä ja hautajaisissa, olleet osana niin elämän kauniita kuin kipeitäkin hetkiä. Ensi kesänä nämä laulut soivat viimeisen kerran Laulurinteen kesäillassa.

Ilosaarirockilla löytyy aina erityinen paikka sydämessä Stellalle. Bändi on kasvanut festariklubien esiintyjästä aina päälavan kentän jättimäiseksi hymyileväksi yleisömereksi muuttavaksi kotimaisen popmusiikin suurnimeksi. Koskettavien sanoitusten lisäksi bändi on keikoillaan tarjonnut äärimmäisen vaikuttavaa ja sfäärejä tavoittelevaa kitarapoppia, jossa tuoksuu ajaton klangi. Pidetään huoli, että Stellan jäähyväiskeikasta Ilosaarirockissa tulee haikeat, mutta riemukkaat hautajaiset!

www.stellankoti.net
facebook.com/StellanKoti


Joensuun Popmuusikot ry PL 240 80101 Joensuu   Kysy Rokista: if.kcoriraasoli@ofni   Verkkotoimitus: if.kcoriraasoli@okkrev