Wintersun
Kun suomalainen Wintersun ilmoitti julkaisevansa toisen albuminsa syksyllä 2012, koko metallia seuraava maailma huokaisi helpotuksesta. Ensiferumista eronneen Jari Mäenpään sooloprojektin toista albumia oli odotettu hartaasti aina vuodesta 2006, jolloin levyn äänitykset alkoivat.
Time-levyn valmistuminen kesti loputtoman kauan ja julkaisupäivää vaihdettiin aina vuosilla eteenpäin. Lopulta Mäenpää ilmoitti, että 75 minuuttia kestävä levy julkaistaan kahdessa osassa. Ensimmäinen osa julkaistiin syksyllä 2012 ja toinen seuraa talvella 2014. Jo ensimmäiset näytteet paljastivat, miksi levyä piti odottaa niin kauan...
Wintersunin metalli on niin uskomattoman monimutkaista ja kerroksellista, ettei sitä oikein voi määritellä. Kappaleista löytyy jälkiä progesta, powermetallista, goottihevistä ja klassisesta musiikista, mutta lopulta kyse on täydellisyyteen saakka hiotuista, virtuoosimaisista kappaleista. Ei ihme, että Mäenpää ystävineen viihtyi studiossa niin kauan, Timen kaltaista katedraalia ei rakenneta vuodessa.
Wintersun on kerännyt kehuja maailman metallimedialta, eikä suotta. Bändin musiikki on metallimaailman överiysakselillakin ääripäässä, mutta silti porukka pitää kokonaisuuden tiukasti näpeissään. Keikalla Wintersunin suoritus tulee olemaan jotain täysin käsittämätöntä, sen tietävät kaikki Timeä kuunnelleet. Tervetuloa todistamaan!
Lauantai 13.7.
- Between the Buried and Me (USA)
- Hot Chip (UK)
- Lissie (USA)
- Pelican (USA)
- Aino Venna
- Disco Ensemble
- Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo
- Eläkeläiset 20v
- Eternal Tears of Sorrow
- Haamu
- Haloo Helsinki!
- Jaakko Laitinen & Väärä Raha
- Jätkäjätkät
- Karri Koira & Ruudolf
- Loost Koos
- Lost Society
- Minä ja Ville Ahonen
- Mokoma
- Nicole Willis & the Soul Investigators
- Nightwish
- Pearly Gates
- Pertti Kurikan Nimipäivät
- Pää Kii
- Satellite Stories
- Stella
Sunnuntai 14.7.
- Adept (SWE)
- Imagine Dragons (USA)
- Mustasch (SWE)
- Sigur Rós (ISL)
- Squarepusher (UK)
- Tarrus Riley (JAM/USA)
- Witchcraft (SWE)
- Antero Lindgren
- Distress of Ruin
- Domovoyd
- Eläin
- Finntroll
- Freerap Rentoshow
- Hexvessel
- Jukka Poika & Sound Explosion Band
- Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki
- Michael Monroe
- PMMP
- Raappana & Sound Explosion Band
- Ruger Hauer
- Rytmihäiriö
- Samuli Putro
- The Scenes
- Von Hertzen Brothers
- Wintersun
Sulo-klubi pe 12.7.
Töminä-klubi pe 12.7.
Muutokset ovat valitettavia, mutta mahdollisia. Joensuun Popmuusikot ry pidättää oikeudet ohjelma- ja aikataulumuutoksiin.