
Tällä sivulla esitellään Ilosaarirockin alue sekä kerrotaan festivaalialueen palveluista, joita ovat muun muassa ruokamyyntipisteet, narikat, anniskelualueet, vesipisteet, wc-alueet ja rannekkeenvaihtopisteet.
Ilosaarirockissa on viisi esiintymislavaa: Päälava, Tähtiteltta, Sue-teltta, Rentolava ja Rekkalava. Lisäksi alueelta löytyy Ilosaari lounge, jossa esitetään muun muassa elokuvia. Rentolavan taukojen aikana rannassa soi Rentodisco. Lavojen esiintymisiä on porrastettu, eli kaikki lavat eivät pauhaa koko aikaa.
Päälava sijaitsee Laulurinteen keskinurmella. Päälavan alueelta löytyy kaksi anniskelualuetta ja alueen laidalta ruokamyyntirivistö. Päälavan edustalla on koroke pyörätuolilla liikkuville.
Lauantai-illan viimeisen artistin esiintyessä päälava saa ympärilleen tuhansien kynttilöiden meren ja valoloiston. Sitä ei kannata missata!
Ilosaarirockin ylpeys on noin 7 000 henkeä vetävä Tähtiteltta, joka sijaitsee vuonna viihtyisällä nurmialueella, Tähtiteltassa järjestetään perjantaina 11.7. festivaalin aloittava Sulo-klubi. Teltassa on miksaustornin vieressä koroke pyörätuolilla liikkuville. Anniskelualueen lisäksi alueelta löytyy vesipiste ja useita vessoja. Tähtiteltan kyljestä löytyy myös Kerubin ruokaravintola ja Ilosaari lounge.
Raskaampaa musiikkiin, punkiin ja rockiin keskittyvässä Sue-teltassa voi käydä kuuntelemassa kiinnostavia ulkomaalaisia ja kotimaisia orkestereita ja viihtyä anniskelualueella. Sue-teltan ensimmäiset sävelet kajahtaa perjantaina, kun alueella järjestetään Töminä-klubi. Alueelta löytyy vessoja ja vesipiste.
Rytmimusiikkiin keskittyvä Rentolava sijaitsee Linnunlahden uimarannan ympäristössä. Rantahiekassa tanssitaan kiireet pois, rentoudutaan ja nautitaan. Rentolavan esiintyjien vaihtuessa kansaa tanssittaa Rentodisco. Discossa Suomen ykkös-DJ:t soittavat hyväntuulista ja äärimmäisen tanssittavaa rytmimusiikkia maailman eri kolkilta.
Rannan alueella sijaitsee myös wc-alue, kaksi anniskelualuetta sekä ruokamyyntikojuja.
Pääportista festivaalialueelle astuttaessa asiakasta tervehtii ensimmäisenä Rekkalava, joka tarjoaa esiintymispaikan uusille ja mielenkiintoisille kyvyille. Rekkalavan esiintymisiä voi seurata myös ohessa sijaitsevalta anniskelualueelta.
Ilosaari lounge on festivaalin levähtämispaikka, joka sijaitsee Tähtiteltan vieressä päälavan takaisella nurmialueella. Ilosaari loungessa ei soi musiikki, mutta muuta sisältöä kuten esimerkiksi elokuvanäytöksiä ja livehaastatteluja, on sitäkin enemmän. Loungen ohjelma aikatauluineen löytyy täältä.
Festivaalin aloittaa perjantaina kaksi klubia: suomirockklubi Sulo ja vaihtoehtomusiikin keskittyvä Töminä. Molemmat klubit jotka järjestetään festivaalialueella. Sulo-klubi soi Tähtiteltassa Laulurinteen taka-alueella. Töminä-klubi Sue-lavan alueella palvelee vaihtoehtomusiikin ystäviä.
Sulo ja Töminä ovat ikärajattomia. Klubeilta löytyy rajattu anniskelualue, jonne pääsyyn vaaditaan 18 vuoden ikä.
Ilosaarirockin infopiste eli Poppikoppi palvelee yleisöä läpi festivaaliviikonlopun lähellä pääporttia. Infopiste palvelee asiakkaita perjantaista maanantaihin ympäri vuorokauden ja sieltä löytyy apu moniin eri tilanteisiin, oli sitten kyse kadonneesta lipusta tai muusta kinkkisestä tapauksesta. Löytötavarat toimitetaan festivaaliviikonlopun aikana infopisteeseen. Festivaalin jälkeen maanantaina klo 12 jälkeen kaikki arvotavaraksi luokiteltava löytötavara toimitetaan Pohjois-Karjalan löytötavarapalveluille.
Tavara- ja viinanarikat sijaitsevat festivaalialueen tuntumassa palvellen asiakkaita perjantaista lauantaihin. Varaa asiointiin käteistä ja tasaraha. Narikkapalvelu maksaa 2 euroa. Narikoiden aukioloajat ovat perjantaina klo 17–03, lauantaina klo 11–02 ja sunnuntaina klo 11–01. Käy noutamassa tavarasi ennen sulkemisaikaa. Emme vastaa noutamatta jätetyistä tavaroista!
Alkoholijuomien tuominen festivaalialueelle on kielletty. Myöskään tyhjiä tai vettä tms. sisältäviä alkoholipulloja ei saa tuoda alueelle. Alkoholit tulee jättää niille varattuihin viinanarikoihin.
Ilosaarirockin ennakkolippuja vaihdetaan rannekkeisiin jäähallin vieressä sijaitsevissa vaihtopisteissä. Pisteet ovat avoinna perjantaina klo 15–23 ja lauantaina klo 11–19, jonka jälkeen rannekkeenvaihto siirtyy pääportille, jossa rannekkeita vaihdetaan klo 23 asti. Sunnuntaina rannekkeenvaihto sijaitsee pääportilla klo 12–20. Ravi- ja Niittyleirinnässä on rannekkeenvaihtopisteet, jotka palvelevat leirintäalueiden asiakkaita.
Festivaali- ja klubilippuja vaihdetaan maanantaista 7.7. alkaen rannekkeisiin myös Joensuun torilla sijaitsevassa Rokkikontissa.
Mikäli festivaalia ei myydä loppuun ennakosta, lippuja myydään myös festivaalialueen ulkopuolella sijaitsevissa lipunmyyntipisteissä. Klubilippuja myydään klubien porteilta.
Festivaalialueelle johtaa kaksi porttia: pääportti Linnunlahdentien varressa ja kakkosportti Sue-teltan läheisyydessä. Kulku Töminä-klubille ja Sulo-klubille tapahtuu kakkosportin kautta. Lauantaina ja sunnuntaina molemmat portit ovat käytössä.
Ravileirinnästä johtaa festivaalialueelle kolmosportti, joka on käytössä koko viikonlopun ajan.
Ilosaarirockin ruokamyyntikojuista löytyy liha-, kasvis- ja vegaaniruokaa. Pääruokamyyntirivistö sijaitsee Päälavan alueella ja ranta-alueella. Myös Tähtiteltan alueelta sekä leirintäalueilta löydät ruokamyyntipisteitä. Festivaalialueella on myös koru- ja vaatemyyjiä.
Tähtiteltan alueella palvelee Kerubin ruokaravintola, jossa tarjoillaan laadukasta ruokaa mukavasti pöydän ääressä.
Ilosaarirockin herkullinen reilu rokkibrunssi tarjoillaan lauantaina ja sunnuntaina festarialueen vieressä Kuntokeitaalla klo 10–15. Tarjolla aamiaisherkkuja ja aitoja Marttojen karjalanpiirakoita!
Reilun brunssin menu:
Brunssin hinta on ennakkoon ostettuna 10 euroa ja portilta ostettaessa 12 euroa. Ennakkoon brunssin voi ostaa varattaessa Ilosaarirockin majoitusta tai ennakkolipun ostamisen yhteydessä. Brunssilippuja myydään myös heinäkuun alusta lähtien Joensuun torilla Rokkikontissa. Brunssille pääsee myös ilman Ilosaarirockin lippua.
Brunssi on tuunattu yhdessä Reilu kauppa ry:n ja Reilun kaupan ystävän Teresa Välimäen kanssa.
Ilosaarirockin festivaalialueella on seitsemän anniskelualuetta.
Kaikkien anniskelualueiden ikäraja on 18 vuotta. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi, joten pidä mukanasi jokin virallisista henkilöllisyystodistuksista (kuvallinen henkilökortti, passi tai ajokortti).
Alkoholin kuljettaminen anniskelualueiden ulkopuolelle on kielletty.
Festivaalialueella sekä leirintäalueilla löytyy vesipisteitä, joissa voit täyttää juomapullosi. Muista huolehtia nestetasapainostasi juomalla riittävästi vettä!
Ilosaarirockissa on useita wc-alueita, mistä löytyy sekä wc-koppeja että pisuaareja. Alueilla on myös useita inva-wc- tiloja. Pissi vessaan, älä pusikkoon.
Festivaalialueelta ja leirintäalueilta löytyy useita kierrätyspisteitä, joissa lajitellaan mm. bio- ja sekajäte, lasi ja metalli. Ilosaarirockin myyntipaikoilla käytettävät lautaset ovat biohajoavia eli biojätteen sekaan kuuluvia. Myös ruokailuvälineet, ne muovisenkin näköiset (PLA-muovi) kuuluvat bioroskien sekaan. Paikalla on kierrätysoppaita, jotka opastavat mihin roskikseen mikäkin roska kuuluu.
Tupakointi lavojen edustoilla ja esiintymisteltoissa on kielletty tupakkalain 12 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaisesti. Anniskelualueilta löytyy merkityt tupakkapaikat. Älä heitä tumppeja maahan vaan vie ne kierrätyspisteeseen, kiitos!