Haastattelussa Eva & Manu
Suomalais-ranskalaiselle duolle, Evalle & Manulle, Ilosaarirock kuvastaa ennen kaikkea onnellisuutta ja rentoutta.
Auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta ja onnistuneen keikan jälkeen on helppo hymyillä. Suomalais-ranskalainen duo Eva & Manu saapuvat Netti TV:n ja Verkkotoimituksen lauantaiseen haastatteluun hyväntuulisina.
Ympäri Eurooppaakin kiertänyt parivaljakko on viihtynyt hyvin Ilosaarirockissa. Päivän tunnelmista kysyttäessä on vastaus heti valmiina.
– Erittäin hyvä fiilis. Keikka meni hyvin, vastaa Eva.
Manu on samaa mieltä. Kaksikolla on alkukesästä lähtien pitänyt kiirettä eri puolilla Suomea keikkaillessa, niin isommilla kuin pienemmilläkin lavoilla. Yksi mukavimpia kiertueen sivuvaikutuksia on Manun mukaan ollut mahdollisuus nauttia suomalaisesta maaseudusta. Mutta miten Keski-Euroopassakin suosiota niittänyt bändi on päätynyt asettumaan juuri Suomeen?
Manusta tuntuu, että Suomi on aina ollut jonkinlainen tukikohta bändille. Siksi suomeen jääminen ei ole tuntunut missään vaiheessa oudolta, päinvastoin.
– Tuntuu, että ollaan oltu täällä aina, pohtii Manu muistellessaan bändin alkutaipaleita.
– Tämä ei ole koskaan tuntunut työltä, eikä me tähän alussa edes tähdätty.
Eva kertoo, miten bändi sai alkunsa yhteisestä musablogista, joka perustettiin reissussa. Yllättäen se onnistuikin saavuttamaan ystäväporukkaa laajemman suosion. Tämä suosio johti lopulta oikeaan levytyssopimukseen Suomessa.
Kaksikko on yhdessä myös siviilissä. Kysymme, paljonko pariskunta viettää aikaa yhdessä työn ulkopuolella.
– Totta kai paljon. Jaamme studion lisäksi asunnon, mutta pyrimme myös aktiivisesti vapaa-ajalla nauttimaan toistemme seurasta.
Esimerkeiksi Eva kertoo muun muassa elokuvissa yhdessä käymisen. Myös suomalainen mökkikulttuuri on molemmille tärkeää.
Palataan takaisin Ilosaarirockiin. Selviää, että Ilosaarirock on aikanaan ollut ensimmäinen festivaali, jolla kaksikko esiintyi yhdessä.
– Vuonna 2012 meidät kutsuttiin Rekkalavalle esiintymään. Matkustimme silloin vielä pienellä autolla, nykyisin taas isolla bussilla, muistelee Manu aiempia kokemuksia.
Ahtaat autoreissut ovat jääneet hyvinä muistoina mieleen. Itse festareistakin jäi jo tällöin hyvä maku suuhun.
– Täällä kaikilla on aina ollut todella hyvät vibat.
Kysymme vielä, mikä on ensimmäinen sana joka Ilosaarirockista tulee mieleen.
– Happiness, vastaa Eva.
– Chill, on Manun vastaus.
Teksti: Camilla Hanhirova
Kuva: Terhi Hytönen


