Kun katse on lavalta yleisöön
Ilosaaren Suvitansseilla virittäydyttiin rokkitunnelmiin. Tiistaina Suvitansseilla esiintyneen Untold Memoriesin basisti Anne pohtii, millaista keikkailu on bändin näkökulmasta.
Untold Memories esiintyi Suvitansseilla tiistaina. Kuva: Antti Pitkäjärvi
Bändi nousee lavalle, musiikki tarttuu kuulijoihin yksi kappale kerrallaan, tunnelma kohoaa loppua kohden. Taputusten jälkeen bändi poistuu lavalta. Yleisölle tapahtuma on tunnin mittainen, mutta todellisuudessa settilistan soittaminen läpi on vain pieni osa siitä, mikä kuuluu itse artistin keikkakokemukseen.
Yleisön silmiin piirtyvä rockmeininki vaatii muusikolta muutakin kuin soittimen kanssa heilumista ja hiuksien liehuttelua. Kaikki lähtee bänditreeneistä, joissa kasataan biisilista, toistetaan kappaleita lukuisia kertoja edestä ja välistä, yritetään kitkeä pois virheet ja keksiä, kuinka kaikki kuulostaisi vielä paremmalta. Päätetään esiintymisasu, loksautellaan aikataulut kohdalleen, soitetaan setti läpi vielä kerran ja toisenkin.
Muusikot saapuvat aina tyhjälle keikkapaikalle. Lavalle kannetaan vahvistimia, joku kytkee piuhoja, soundcheckissä käydään läpi jokainen soitin yhteen ja erikseen, otetaan tuntumaa esiintymistilaan ja sen tarjoamaan äänimaailmaan. Testauksien jälkeen jää usein monta tuntia tyhjää aikaa. Mihin se käytetään?
Tunnetut muusikot Adelesta Katy Perryyn ja Sanniin myöntävät jännittävänsä esiintymistä. Ja juuri siihen aika ennen keikkaa menee – hermostuneisuuden tuhlaamiseen. Monta bändiä käsittävässä tapahtumassa on mielenkiintoista seurata ihmisten liikkeitä: joku syö, kolmas keskittyy kaljanjuontiin, neljäs puhuu taukoamatta ja nauraa hermostuneesti. Moni rääkkää soittimiaan ja käy läpi vielä kerran mielessään kappaleet, on hiljaa ja vetäytyy. Jokainen jännittää eri tavalla.
Lavalle noustaan bändinä, lavalla soitetaan bändinä. Ja kuitenkin lavalle noustaan myös persoonana, lavalla soitetaan soolona. On huolehdittava omasta roolistaan, soittaa kuten kuuluu ja ottaa kontaktia yleisöön. On huolehdittava koko bändistä, paikattava jos joku horjuu, antaa tilaa sille jolta sen ottaminen sujuu näyttävästi. Perfektionisti tavoittelee puhdasta soittosuoritusta, toiselle tärkeämpää on hyvä meininki.
Lavalla sattuu ja tapahtuu asioita, jotka eivät aina välity yleisölle. Joku mokaa soolossa, tempo horjahtaa, biisi alkaa väärällä soundilla, muusikko ei kuule toveriaan monitorista, bassohihnan kestävyys jännittää, suuta kuivaa.
Yksi selkeä asia on kuitenkin sama sekä yleisölle että muusikoille: fiilis. Kun meno kohenee lavalla, se välittyy myös kuulijoille. Ja toisinpäin, yleisössä heräilevä hyvä meininki tarttuu myös artisteihin. Tanssivat ja rytmissä taputtavat yleisön jäsenet ovat siunaus, kauempana rauhassa kuuntelevat haaste. Rima pyritään pitämään korkealla, on tarjottava jotain uutta ja silti jotain tarttuvaa, tunnistettavaa. Tavoite on, että kaikki viihtyvät. Bändiä ja yleisöä yhdistää välitön reagointi ja kehonkielestä ilmenevä suora palaute. Yhtä aikaa jännittävää, kamalaa ja koukuttavaa.
Ilosaaren Suvitanssit on tapahtuma, joka tarjoaa vuodesta toiseen jotain sekä muusikoille että kuuntelijoille – kohtaamispaikan, jossa tutustua paikalliseen yleisöön sekä uuteen ja nuoreen musiikkiin. Untold Memoriesille keikka oli tällä haavaa bändin viimeinen. Kiitän kaikkia, jotka tekivät siitä hienon.
Teksti: Anne Tuovinen
Kuva: Antti Pitkäjärvi
