Suppailun iloa rokissa
Ilosaarirockiin ensimmäistä kertaa rantautunut SUP-lautailu tuo uutta näkökulmaa festaritunnelmaan. Toimittajamme kävi kokeilemassa trendilajia.
Ilosaarirockin alueohjelman uutuutena on tänä vuonna trendilaji SUP-lautailu. Sitä oli tietenkin päästävä kokeilemaan heti ensimmäisten joukossa. Festarikokemus oli myös järjestäjien ensimmäinen, mutta laji on kuin tehty festareita varten.
SUP-lauta on surffilaudan kaltainen väline, jolla melotaan polviltaan tai seisaaltaan yksilapaisella melalla. Laudan päällä voi myös tehdä erilaisia temppuja tai vaikkapa joogata. Hauska ja helppo laji sopii kaikille uimataitoisille kuntotasoon katsomatta.
Ystävälliset ohjaajat opastivat kädestä pitäen pelastusliivien pukemisessa, laudalle kiipeämisessä ja melontatekniikassa. Hetken aikaa meno tuntui pelottavan huteralta, mutta laudan pieneen liikkeeseen tottui nopeasti. Melominen alkoi parin harjoituskierroksen jälkeen sujua ja laudan käsittely oli loppujen lopuksi suhteellisen helppoa.
Ohjaaja demostroi niin steppausta kuin voimistelu- ja painonnostoliikkeitä laudan päällä, mutta itse paria yksinkertaista joogaliikettä yritettyäni päätin tyytyä melomiseen ja maisemien katseluun.
SUP-laudan päältä kuuli mainiosti Rentolavan musiikin ja tunnelma oli letkeä kuin etelänlomalla. On helppo ymmärtää suppailun suosio ja miksi se on tuotu juuri Ilosaarirockiin. Laudan päällä festarialueeseen saa uutta näkökulmaa ja pääsee veden äärelle hetkeksi pakoon pölyä ja ihmismassaa. Puoli tuntia laudalla hurahti hetkessä – tätä voisi kokeilla toistekin!
Teksti: Suvi Koskela ja Camilla Hanhirova
Kuva: Terhi Hytönen


