Tom Odell: ”On mukavaa, kun on faneja”
Tom Odell on juuri sen näköinen jätkä, että hän ei tee itsestään numeroa. Sillä tavoin hän on kuitenkin onnistunut tekemään itsestään valtavan numeron. Hän liikutti Tähtiteltan hartaisiin tunnelmiin ja kehui haastattelussa Joensuuta kauniiksi kaupungiksi.
Tom Odell pianoineen kelpasi yleisölle. Kuva: Pauli Järviluoto
Kun Tom Odell saapuu taputusten ja huudon saattelemana ensimmäistä kertaa lavalle Suomessa, on tovi sitten haastattelussa päällä ollut nahkatakki vaihtunut farkkutakkiin. Hän on huikean nousun menestykseen tehnyt kadunmies, jossa on juuri sopiva sekoitus komeutta ja pahaa poikaa. Miehen pianopohjainen hiukan melankolinen pop vaikuttaa olevan juuri sitä, mikä uppoaa erittäin hyvin suomalaiseen festivaaliyleisöön. Se, että Odellilla on taito löytää ympärilleen taitavia muusikoita, auttaa myös varmasti.
Hittibiisi Another Love kuultiin vasta toiseksi viimeisenä biisinä, mutta yleisö oli mukana alusta saakka. Edes kymmenen minuutin viivästys aikataulusta ei tunnu haittaavan ja vastapainoksi keikka jatkuukin suunnilleen saman verran yliajalle. Mitään ei siis menetetty.
Keikka rakentuu melkoisen klassiselle draaman kaarelle, jossa alku on hiukan varovainen, mutta tunnelmaa ja meininkiä rakennetaan kohti kliimaksia, jossa Odell ponkaisee pianon takaa vetämään yhden biisin catwalkille. Siinä vaiheessa hiukan varovaisemmatkin yleisön jäsenet on imaistu mukaan. Sitten tasoitellaan loppupuolen rauhallisempiin tunnelmiin ja lopulta vielä räjäytetään pankki kunnolla. Diivaksi ei mies kuitenkaan ryhdy.
– Mukavaa, että tulitte. Mielellämme viihdytämme teitä sateen ajan, hän tokaisee välispiikissään.
Pelkästään sadetta ei yleisö ole tullut paikalle pitämään. Tunnelma äityy yllättävän hartaaksi, ja ensimmäinen kyynel näkyy jo varsin pian yhden nuoren miehen poskella. Muuten yleisössä näyttää olevan huomattavasti enemmän nuoria naisia, eivätkä he ole yhtään vähemmän liikuttuneita.
Yleisö eli vahvasti Tom Odellin mukana. Kuva: Pauli Järviluoto
Vaatimattomuus huokuu Tom Odellista. Hän painottaa, ettei pidä menestystään mitenkään itsestäänselvyytenä. Taiteilijuutensa hän epäilee kumpuavan siitä, ettei koskaan tuntunut oikein istuvan joukkoon. Lauluja kirjoittamalla ja esittämällä voi tuntea kuuluvansa jonnekin.
– On mukavaa, kun on faneja, hän toteaa.
Keikan alussa pianon takana piilottelevassa 24-vuotiaassa miehessä näkyy edelleen jotain siitä open mic -iltoja sinnikkäästi kiertäneestä ja paljon paskaa niskaansa saaneesta pojasta, jota Lily Allen ei vielä ollut löytänyt ja joka ei vielä ollut noussut huikeaan menestykseen.
Haastattelussa hän puhuu siitä, kuinka mukavaa on asua Lontoossa: tarpeeksi suuressa kaupungissa, jotta voi kadota massaan.
– On mahtavaa, että voi olla vain joku satunnainen tyyppi juna-asemalla. Olen menestyksestä huolimatta onnistunut säilyttämään oman elämäni todella hyvin, hän sanoo.
Menestyksen mukana hänen elämänsä on silti muuttunut rajusti. Elämä on paljon kiireisempää, ja silti pitäisi olla jatkuvasti luova.
– Löydän onneksi hetkiä, jolloin voin rauhoittua. Luen paljon kirjoja ja käyn kävelyillä, hän kertoo.
Joensuussa hän ehti kävelylle joen rantaan ja kehuu kaupunkia kauniiksi.
– Viimeksi luin William Faulknerin The Sound and The Furyn. Nyt on meneillään Harper Leen uusi. Luen paljon amerikkalaista kirjallisuutta, hän kuvailee.
Sanoituksissaan hän vuodattaa sydämensä maailmalle, ja tarinat omasta elämästä ja lähipiiristä ovat erittäin rehellisiä.
– Tarkkailen mielelläni ihmisiä ja ihmissuhteita.
Musiikillisia esikuvia ovat esimerkiksi Elton John ja monet muut 70-luvun lauluntekijät. Lily Allen näki hänessä hiukan David Bowieta.
Odellilla on paraikaa tekeillä uusi levy, jonka ilmestymisajankohdasta ei vielä ole varmuutta. Se kuitenkin lienee varmaa, että tästä miehestä kuullaan vielä.
Kun kävelen keikan jälkeen Tähtiteltasta, näkyy taivaanrannassa sateenkaari.
Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Pauli Järviluoto
