Tuunaa vanha vaate – ole rockimpi!
Kun festarin teemana on ekologisuus, mikä olisikaan parempi paikka toteuttaa sitä kuin Pohjois-Karjalan Marttojen oma tuunauspiste. Siellä vaatteet saivat uuden elämän ja festarikävijä uuden, rockimman vaatteen.
Pohjois-Karjalan Martat antavat jälleen panoksensa Ilosaarirockin ohjelmaan: tänä vuonna vaatteiden tuunaamisen merkeissä. Yksi festariteemoista, ekologisuus, toteutuu erinomaisesti, kun vanhoille vaatteille annetaan uusi elämä. Tuunauspisteessä vanhoista ja käytössä kulahtaneista vaatteista saa muokattua jotain täysin uutta ja astetta rockimpaa.
Testaustiimimme lähtee paikalle vanhat t-paidat mukanaan. Pajalle pystyy kuitenkin pysähtymään myös ilman omaa muokattavaa paitaa, sillä Martat ovat tuoneet mukanaan käytettyjä t-paitoja, jottei kukaan jää ilman tuunausmahdollisuutta.
Marttojen pajalla on ruuhkaa lauantaina iltapäivällä, kun saavumme paikalle. Pöydän ääressä istuu joukko naisia ja muutama mies täydessä työn touhussa. Martat kertovatkin innoissaan, että myös miehet ovat intoutuneet tuunaamaan vanhaa uudeksi. Muutama nuori mies on jopa riisunut paidan päältään ja ehostanut vaatteen festarikuntoon.
Tuunausprojektin vaikein kohta tuntuu olevan oikean mallin valinta. Martat esittelevät erilaisia esimerkkipaitoja, joihin on tehty pääkalloja ja muita leikattavia kuvioita, hapsuja, erilaisia lettejä sekä nyörityksiä. Miespuolisten tuunaajien keskuudessa suosiotaan ovat niittäneet pääkallot, naiset taas ovat somistaneet paitojaan letein ja nyörityksin.
Kun saamme mallin valittua, ojennetaan meille sakset käteen ja kehotetaan rupeamaan hommiin. Ehjän t-paidan leikkaaminen kuumottaa hieman, koska epäonnistumisen mahdollisuus leijuu ilmassa. Kaikki sujuu kuitenkin yllättävän hyvin. Oma paita alkaa hiljalleen muistuttaa marttojen mallikappaletta eikä matkan varrella ole tarvinut peruuttaa kuin pari kertaa. Marttojen hyvien ohjeiden ja ystävällisten neuvojen avulla käsitöihin tottumatonkin, saa aikaiseksi tuotoksen, joka alkuun näytti lähes mahdottomalta toteuttaa. Aikaakaan ei ole kulunut kovin paljoa.
Lopputulos on käyttäjänsä näköinen ja erittäin käyttökelpoinen. Peittävästä t-paidasta syntyi hetkessä aurinkoisen festaripäivän luottovaate.
Teksti: Suvi Keturi ja Anna-Kaisa Kouvo
Kuvat: Sampsa Geijer





